TUTO-konkarin eväät kevääseen − "Pudotuspeleihin täytyy kuitenkin lopulta vain kasvaa"

MESTIS / Haastattelu
Keskiviikkona alkavat pudotuspelit ovat Pulliaiselle jo neljännet perättäiset TUTOssa.
Kuva © Timo Savela
Jälleen kerran Turun Kupittaalla päästään nauttimaan pudotuspelikiekosta, kun TUTO selviytyi kevään koviin peleihin, tällä kertaa runkosarjan sijalta kaksi. Joukkueen konkareihin lukeutuva Tuukka Pulliainen pelaa jo neljänsiä perättäisiä pudotuspelejään TUTO-paidassa.

TUTOn koko tasaisen hyvän runkosarjan ajan Tuukka Pulliaisen ajatukset ovat olleet tässä hetkessä.

− Hyvinhän se koko joukkueelta meni, tosin itselläni on ollut oikeastaan koko kauden mielessä vain nämä kevään pelit, "Tuke" myöntää.

Innon kyllä ymmärtää, sillä hyökkääjän viime kausi oli todella kaukana suunnitellusta loukkaantumisien takia.

− Viime kausi meni omalta osaltani kokonaan pilalle, kun en päässyt missään vaiheessa kuntoon.

− Tähän kauteen lähdettiin sillä asenteella, että treenataan ja kuntoutetaan koko kesä, jotta pysytään kausi terveenä. Muita tavoitteita ei itselläni edes ollut, Pulliainen kertoo.

Tälläkin kaudella Pulliaisen erikoisalaa on ollut maalien syöttäminen. Maaliin johtaneita syöttöjä on kertynyt 31. Jäävätkö kaikki maalit siis pudotuspeleihin?

− Kunhan joku vain tekee ne tarvittavat maalit, ainakin enemmän kuin vastustaja, Tuke naurahtaa.

Turkulaisten runkosarja alkoi vauhdikkaasti, sillä miltei heti TUTO pääsi kiinni kuuden ottelun voittoputkeen. Joukkuehenki on alusta asti ollut kohdillaan.

− Kun viime kauden runko pysyi lähestulkoon samana ja uudet pelaajat sopeutuivat nopeasti mukaan, löytyi yhteishenki nopeasti.

− Monet ulkopaikkakunnilta tulleet tulivat jo kesällä tänne treenaamaan, joten joukkue oli varhaisessa vaiheessa jo kasassa, Pulliainen kertoo.

TUTOn tämän kauden joukkueesta löytyy monia taitavia yksilöitä niin hyökkäys- kuin puolustuspäästäkin maalivahtipeliä unohtamatta. Onnistuneiden yksilöiden takana on kuitenkin tiivis joukkue.

− Kun joukkue pelaa hyvin yhteen, on yksilönkin helpompi erottua edukseen. Jos taas peli on sekaisin, eikä kukaan tiedä, mitä tekee, ei se hyödytä ketään.

Kevään peleissä pitää pysyä hereillä

Kokeneelta pudotuspelikonkarilta löytyy yksi vihje kevättä varten. Pudotuspelit kun ovat aivan oma maailmansa. Tai pyhä matka, kuten TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola asian muotoili.

− Pudotuspeleihin täytyy kuitenkin lopulta vain kasvaa, ei sitä oikein puhumalla perille saa, Pulliainen huomauttaa.

− Olemme jonkun verran puhuneet siitä, mitä pudotuspeleissä kannattaa ottaa huomioon, mutta eivätköhän nuoremmat huomaa jo ensimmäisen pelin jälkeen, että meno muuttuu huomattavasti.

Entä miten pyhään matkaan valmistautuu monet pudotuspelit läpikäynyt Pulliainen?

− Joitakin juttuja on hyvä ottaa huomioon. Esimerkiksi se, että pelitahti on kovempi. Peli vie aina mennessään, mutta täytyy se järkikin muistaa mukana pitää.

− Pudotuspeleissä täytyy olla koko ajan hereillä. Esimerkiksi tuomarilinja saattaa muuttua paljonkin lyhyessä ajassa: joskus saa taklata kovemmin, kun taas joskus jäähy tulee kaikesta. Kaikkeen on hyvä varautua, Pulliainen toteaa.

Tasaisesta runkosarjasta huolimatta TUTOn matkaan mahtui myös pieniä suvantovaiheita. Yksi sattui juuri runkosarjan loppuvaiheille, kun vastaan iski neljän ottelun tappioputki.

Pulliaisella on tosin tälle selkeä selitys.

− Luulen, että siihen on selityksenä ihan se, että runkosarjan kakkossija oli meille sinetöity jo siinä vaiheessa. Ja kun yksi ottaa jalkaa kaasulta pois, alkaa kaikki tehdä sitä.

− Eihän kukaan tahallaan häviä, mutta kun panosta ei siinä vaiheessa enää niinkään ollut, niin kaikki ajattelivat jo eteenpäin. Mestis on niin tasainen sarja, että jos vähänkin lepsuilee, niin noutaja tulee, Pulliainen linjaa.

Kokeneelta Pulliaiselta löytyy pudotuspelikokemusta.
Kokeneelta Pulliaiselta löytyy pudotuspelikokemusta.
Kuva © Timo Savela

Yksi turkulaisten suurimmista riesoista tällä kaudella on ollut tehottomuus. Tilastojen valossa TUTO on hallinnut pelejä, mutta vastustaja on iskenyt kaikki tarvittavat maalit.

− Kun ei kolmeen peliin ole joukkueena saanut tehtyä kuin yhden maalin, alkaa osalla peli mennä hyvin väkinäiseksi, Pulliainen pohtii tehottomuuden syitä.

− Kyllä sen tässä vuosien varrella on oppinut, että jos aikansa jaksaa paikallaan junnata, alkaa peli jossain vaiheessa taas luistaa, Pulliainen tokaisee.

Sen verran Pulliaiselta jo löytyy kokemusta, että yksittäiset notkahdukset eivät jää pitkäksi aikaa vaivaamaan. Se vaan on pelin henki.

− Joskus suvantovaiheet kestävät muutaman pelin, joskus taas muutaman pelin enemmän. Jos pelissä on muutettavaa, täytyy miettiä enemmän, mutta jos paikkoja vaan tulee, niin kyllä kiekko maaliin ennemmin tai myöhemmin menee, sentteri uskoo.

Puolivälierissä TUTO saa vastaansa Peliitat. Heinolalaissakki on viimeksi ollut pudotuspeleissä kaudella 2012−2013, silloinkin puolivälierissä TUTOn vastuksena.

− Pudotuspeleihin päässeissä ei omaan silmään ainakaan ollut yhtäkään varsinaista inhokki- tai suosikkivastustajaa, Pulliainen tuumii.

− Hankalia vastuksia olisivat varmasti olleet kaikki, ja meidän peliä tullaan seuraamaan hyvinkin tarkasti. Intoa täynnä oleva sakki sieltä tulee vastaan. Hereillä on hyvä olla alusta asti, "Tuke" toteaa Peliittoihin viitaten.

Nelisen vuotta sitten pelattu ottelusarja jäi varmasti etenkin turkulaisten ja heinolalaisten mieliin, sillä kaikki Turussa pelatut ottelut venyivät jatkoeriin. Yksi aina 103 minuuttiin asti.

− Jos voitto sen vaatii, niin ollaan kaukalossa vaikka niinkin pitkään, Pulliainen naurahtaa.

− Tietysti pelin mielellään ratkaisisi 60 minuutin aikana, mutta jos sellaisia pelejä tulee, niin toivottavasti päättyy meidän voittoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle