Tuomas Immonen hakee uutta potkua Jukureista

MESTIS / Haastattelu
Viime kaudella Tuomas Immonen pelasi HPK:ssa ja kausi päättyi mestaruusjuhliin. Alkukausi sujui Herning Blue Foxissa Tanskassa, mutta mies päätti palata takaisin Suomeen. Uusi osoite on Mestis ja Mikkelin Jukurit.

Tuomas Immonen on pelannut urallaan yli 200 ottelua SM-liigassa ja seuroina ovat olleet HPK ja Pelicans. HPK-kausilta palkintokaapissa on SM-kultaa ja kaksi pronssia. Nuorten maajoukkueessa tilillä on 28 ottelua ja MM-pronssi vuodelta 2003. Viime kaudella puolustajan tilille tuli SM-liigassa puodotuspelit mukaanlukien 67 peliä, mutta maalitili jäi aukaisematta.

- Mestaruus tuli, mutta omaan peliin en ole tyytyväinen. Pelasin enemmän ja vähemmän, mutta kyllähän se henkilökohtaisesti meni aika persiilleen, mies arvioi suoraan.

Alkukausi sujui Tanskassa ja seurana oli Herning jossa pelikavereina olivat mm. Pekka Tirkkonen, Mikko Luovi, Timo Leinonen ja Matti Kaipainen. Herningin taustat olivat kunnossa, mutta Immonen pettyi omaan rooliinsa. Tilille tuli 14 ottelua tehoilla 0+0.

- Alkuun meni hyvin, mutta sitten rooli muuttui radikaalisti siitä mitä sopimusta sorvatessa sovittiin. Lopuksi rupesi pata menemään jumiin ja pelit alkoi menemään huonosti ja ei auttanut jäädä kärvistelemään, mies toteaa.

Harjoitteluun Immonen oli tyytyväinen ja myös kaupunki oli mukava.

- Herning on Tanskan paras seura ja mielenkiintoista olisi nähdä kuinka seura menestyisi SM-Liigasa. Pelasimme harjoituspelin Jokereita vastaan ja hävisimme 3-2. Pelejä oli pari viikossa, mutta treenasimme todella kovaa. Pitkiä jäätreenejä, punttia ja oheiset päälle, Immonen vertailee.

- Herningissä ja sarjassa on paljon ulkomaalaisia pelaajia ja tämä nostaa sarjan tasoa. Herning on rikas seura ja siellä taitaa olla kymmenkunta ulkomaalaista vahvistusta ja (Vladimir) Machulda siirtyi sinne äskettäin, mies jatkaa.

Jukureiden kanssa mies neuvotteli pidemmän aikaa ennen sopimuksen kirjoittamista. Immosella oli virityksiä myös Suomen ulkopuolella, sillä tarjouksia oli pöydällä mm. Ruotsista, Saksasta ja Italiasta.

- Suomeen palattuani latailin hetken akkuja ja tutkailin tilannetta rauhassa. Vaihtoehtoja oli muitakin, mutta katsoin Jukurit parhaaksi ratkaisuksi, Immonen kertaa.

- Jukureista oli etukäteen kuva, että tällä tehdään hyvin töitä ja on menestyvä joukkue. Olen myös saanut kuvan, että Mikkelissä Jukurit on iso juttu, mutta ilmeisesti myös täällä porukka on tottunut menestykseen katsojat eivät enää jaksa innostua peleistä, Immonen arvioi.

Haastatteluhetkellä Immosella oli takana yksi peli Jukureissa. Debyytti Jukureissa tapahtui Salamat-pelissä ja mies avasi maalitilinsä heti. Immonen pelasi Salamat-pelissä Patrick Bäärnhielmin parina. Muutaman tutun pelaajan Immonen löysi myös Jukureiden pelaajalistasta.

- Viime kaudella maalit jäivät tekemättä, mutta sanotaanko että tekemättömät maalit löytyy edestäpäin, mies naurahtaa.

- Mälkiän Simon kanssa olen pelannut samassa aluejoukkueessa ja Kuuluvaisen Timon tiesin Kuopiosta jotenkin, mutta emme ole yhdessä ennen pelanneet. Väreen Eero oli tuttu HPK-kausilta, Immonen jatkaa.

Mestiksen tasosta Immosella ei ollut tarkkaa käsitystä, sillä sarjan seuraaminen on jäänyt vähemmälle viime kausina.

- Jukurit, Sport ja TuTo siellä kärjessä tuntuvat roikkuvan, mutta tarkkaa käsitystä sarjan tasosta minulla ei ole. Sarjassa tuntuu olevan kova pelitahti ja kuitenkin monet pelaajat käyvät työssä tai opiskelevat. Joensuustakin jos lähdet viikolla pelimatkalle Turkuun ja aamulla töihin, niin hattua täytyy äijille nostaa, Immonen tuumii.

Loppukauden Immonen puolustaa siis Jukureiden riveissä ja miehellä on selvät sävelet kohti kevättä.

- Jukureista olen saanut hyvän vaikutelman ja täällä on hyvä tekemisen meininki, eli kevättä kohden mennään, mies päättää.

- Tavoitteena on löytää kadonnut vire ja saada kadonnut peli-ilo takaisin. Peli-ilo katosi viime kaudella ja tuli vaan tuskittelua tuskittelun perään. Yritetään nyt nauttia jääkiekosta ja saada leipänsä tästä, on tää kuitenkin niin saamarin siistiä hommaa, mies toivoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle