Tuomainen peräänkuuluttaa tasaisuutta

LIIGA / Haastattelu
Kovia taklauksia ja uhrautumista alivoimalla. Niistä koostuu HIFK:hon täksi kaudeksi Lukosta siirtynyt Miikka ”Conan” Tuomaisen peli. Järkäle näkee hallitsevan mestarin tilanteen kotitappiosta huolimatta valoisana.

– Peli kulkee todella hyvin ja kaikki menee suunnitelman mukaan, mutta ajoittain vähän lepsuillaan ja pääsetään vastustaja turhaan peliin. Kun saataisiin täysi 60-minuuttinen alle, niin olisi tuloksetkin ihan erilaiset.

– Tänäänkin pelattiin hyvin, ajoittain. Saatiin liikettä ja sitä kautta myös vastustajalle jäähyjä. Ylivoimalla olisi pitänyt tehdä paremmalla prosentilla, niin lukematkin olisivat olleet erilaiset. Virheitä tuli jonkin verran mistä vastustaja sitten rokotti hyvällä prosentilla, kertasi Miikka Tuomainen illan tappiota KalPaa vastaan.

Tuomainen on alkukaudesta etsinyt vielä paikkaansa joukkueessa, ja jos otetaan myös harjoitusottelut lukuun, on mies ehtinyt viilettää Petri Matikaisen rotaatiossa aina ykköskentästä nelosen laitaan. Viime aikoina rooli on kuitenkin selkeytynyt ja mies on pelannut joukkueen kolmoskentässä, joka sai myös Matikaisen kehut KalPa-pelissä. Raumalta liigaan ponnistanut höyryveturi olikin melko tyytyväinen perjantain peliinsä.

– Oma peli oli juuri sitä mitä odotetaankin, kovia pommeja pakistoon. Rupesi nekin kattomaan olkansa yli enemmän ja sitä kautta heittämään nopeammin vain kiekkoa pois. Kiekollista peliä olisi saanut olla enemmän, mutta suhteellisen tyytyväinen olen kuitenkin taklauksiin.

Kun pienemmältä paikkakunnalta pelaaja siirtyy Helsinkiin, puhutaan kyllästymiseen saakka mystisistä Helsingin kirkkaista valoista. Tuomainen ei kuitenkaan ole vielä ainakaan sokaistunut vaan myöntää Raumallakin paineiden olevan kiekkoilijalla kovat.

– 30 tuhatta ihmistä, ja kaikki tietää kokoajan mitä tapahtuu. Joten kyllä sitä on tottunut siihen että ihmiset seuraa hyvinkin intohimoisesti lätkää.


Tuomainen odottaa lauantain Lukko-kamppailua innolla
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

– HIFK aina kiehtonut ja näin hyvän sauman mennä eteenpäin, kunhan pelaan vaan omalla tyylillä ja lisään vielä hieman taklauksia, niin sehän on sitä paljon puhuttua IFK:n näköistä kiekkoa. Täällä painotetaan fyysistä ja suoraviivaista pelaamista, mistä hyvin pitkälti itsekin tykkään, mies kuvaili tärkeimpiä syitä maisemanvaihdon takana.

Lauantai-iltana HIFK matkustaa Raumalle, ja Tuomainen myöntääkin pelin tuovan ylimääräistä jännitystä iltaan.

– Vielä ei jännitä, huomenna on varmaan uusi tilanne. Jännittävä ilta tulee varmasti, koko tähänastisen liigauran olen kuitenkin pelannut siellä. Kyllä se varmasti pienen ylimääräisen latauksen tuo. Liikettä ja maalille, sieltä yritetään hankkia taas ylivoimaa. Ja ennen kaikkea ylivoimaan huomenna tehoja, niin sitä kautta se voitto sieltä otetaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle