Tunnistettava identiteetti ja pudotuspelimenestys – Jokereilla kovat tavoitteet

KHL / Haastattelu
Jokerit lähtee toiseen KHL-kauteensa kovin tavoittein.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit lähtee toiseen KHL-kauteensa hyvistä asetelmista, sillä helsinkiläisten joukkue on viime kauteen verrattuna sekä nopeampi että fyysisempi. Jokereiden valmentajan Kalle Kaskisen mukaan narripaitojen tärkein tavoite tulevalla kaudella on luoda tunnistettava peli-identiteetti.

"VIIMEISENÄ TAVOITTEENA ON TIETENKIN VOITTAA MESTARUUS, MUTTA TÄRKEINTÄ ON VAHVISTAA MEIDÄN IDENTITEETTIMME." 

Jokereiden debyyttikausi KHL:ssä oli kaikilla mittareilla onnistunut, ja helsinkiläisjoukkue otti oman paikkansa Euroopan kovimmassa kiekkosarjassa. Jokereiden toimistolla voidaan olla tyytyväisiä avauskauden antiin, varsinkin kun sekä yleisö että yhteistyökumppanit ottivat ison muutoksen positiivisesti vastaan.

Jokerit pääsee toiseen KHL-kauteensa levollisin mielin. Organisaatio teki viime kauden alla hurjan määrän pohjatyötä, minkä myötä arki venäläisessä kiekkosarjassa rullasi erinomaisesti. Ensimmäinen kausi ei tuonut joukkueelle tai taustavoimille isoja yllätyksiä, joten pelitapauudistuksia lukuun ottamatta Jokerit lähtee tulevaan kauteen viime kaudesta tutuilla käytännöillä.

− Viime kauden suunnittelu alkoi todella hyvissä ajoin. Teimme paljon töitä ja suunnittelimme kaiken mahdollisen etukäteen, jotta joukkue voisi keskittyä vain pelaamiseen. Käytimme suunnittelussa apuna sarjassa aiemmin pelanneita pelaajia kuten Niko Kapasta, Niklas Hagmania ja Topi Jaakolaa. Myös siitä oli valtava apu, että Erkalla [Westerlund] on niin pitkä kansainvälinen kokemus, Jokereiden valmentaja Kalle Kaskinen kertoi.

− Oikeastaan KHL ei yllättänyt meitä millään tavalla, ja arki sujui suunnitelmiemme mukaisesti. Toiseen kauteen on helppo lähteä, kun tiedämme mikä meitä odottaa, eikä suuria muutoksia tarvitse tehdä, Kaskinen jatkoi.

Myös pelillisesti Jokereiden viime kausi sujui hyvin. Joukkue aloitti kautensa suorastaan erinomaisesti ja lopulta eteni keväällä pudotuspelien toiselle kierrokselle saakka. Viime keväänä läntisen konferenssin välierissä Moskovan TsSKA oli Jokereille ylitsepääsemättömän kova vastus. Tulevan kauden Jokereita on kasattu ja valmennettu viime kauden oppien perusteella, ja tarkkailun alla on erityisesti ollut pudotuspeleissä menestyminen.

− Pudotuspelejä lukuun ottamatta olemme tyytyväisiä viime kauden tuloksiin. Pudotuspeleissä jäimme kuitenkin kauas tavoitteistamme. Alkavalla kaudella kaikki tähtää siihen, että menemme niissä huomattavasti pidemmälle. Analysoimme viime kauttamme, ja sekä joukkueen että pelitavan muutokset on tehty juuri pudotuspelikokemuksiemme perusteella.

− TsSKA-sarja opetti meille paljon. Olimme viisikkopelissä monessa kohtaa heitä edellä, mutta se ei riittänyt, kun hävisimme heille molempien maalien edessä. Niissä otteluissa jäällä oli kaksi täysin erilaista joukkuetta; TsSKA voitti alueita ja pelasi kiekkoa syvään meidän päätyymme. Erittäin tiukan vaihtovälinsä myötä he jaksoivat puskea päälle täydet 60 minuuttia, emmekä me pystyneet vastaamaan siihen.

Pelitapa remonttiin

Jokereiden päämäärät ja toimintatavat vaikuttavat selviltä. Helsinkiläisjoukkue ei tyydy edelleenkään vain osallistumaan, vaan tavoitteena on menestyä. Budjettinsa puolesta Jokerit kuuluu korkeintaan KHL:n keskikastiin, joten kilpailuetua on haettava pelitapaan liittyvistä asioista.

Kalle Kaskisella on suuri rooli Jokereiden valmennuksessa. Kaskinen vaatii Jokereilta lisää aktiviisuutta.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Venäläissarjassa suurin osa joukkueista luottaa edelleenkin perinteiseen keskialueen trappiin. Moni joukkue pyrkii passiivisella ohjauspelillä tukkimaan keskialueen, ja kiekonriiston jälkeen tavoitteena ylivoimahyökkäys. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta modernin tyylin mukainen aktiivinen ja kiekollinen pelitapa ei ole vielä juurtunut KHL:ään.

KHL:ssä usea joukkue on roolitettu hyökkääviin ja puolustaviin kentällisiin. Jokerit sen sijaan pyrkii pelaamaan ensi kaudella aiempaa monipuolisempaa viisikkopeliä.

− KHL:n pelityyli on tavallaan vanhan ajan ylijuoksupeliä. Paineen alla moni joukkue purkaa kiekot laitojen kautta, ja samaan aikaan laitahyökkääjät varastavat ja repivät aina kun pystyvät. KHL:ssä ei voi antaa hetkeäkään tilaa, ei edes häntäpään joukkueille. Taitotaso sarjassa on niin valtava, että jos antaa vastustajan pelata kiekon kanssa, niin kyllä he maalin tekevät. Me haluamme vastata tähän aktiivisuudella.

− Keskialueen pelaamisessa me varmasti poikkeamme monesta KHL-joukkueesta. Me pyrimme syöttämään enemmän lavasta lapaan. Sen toteuttaminen vaatii kovaa liikettä, sillä tärkeintä on, että voimme syöttää kiekon aina seuraavaan tilanteeseen. Myös meidän pelin rytmittämisemme on varmasti erilaista kuin suurimalla osalla KHL-joukkueita.

− Me haluamme olla selkeästi neljän ketjun joukkue, jossa kaikki neljä ketjua hyökkäävät ja puolustavat. Me emme halua roolittaa joukkuetta niin vahvasti, että toiset pelaisivat nolla-nollaa ja toiset tekisivät maalit. Meillä kaikkien pitää pystyä pelaamaan tätä peliä.

Kaskisen kertoessa Jokereiden pelitavasta ja sen muutoksista puheessa korostuu jatkuvasti yksi sana: aktiivisuus.

− Me haluamme, että meidän lähin pelaajamme on aktiivinen. Ensimmäisen pelaajamme on näytettävä suuntaa ja oltava rohkea. Tämä koskee sekä hyökkäyspeliä että puolustamista. Toisen ja kolmannen pelaajan pelilukemisesta on sitten kiinni, miten tilanne siitä etenee. Haluamme nostaa pelitempoamme ja kauttaaltaan pelinopeuttamme sekä aktiivisuuttamme.

Viime kaudella Jokerit ei kuitenkaan kaatunut kiekollisen peliin ongelmiin. Varsinkin pudotuspeleissä jokerijoukkue oli yksinkertaisesti liian kevyt ja kiltti, minkä myötä narripaidat eivät päässeet maalipaikoille. KHL:stä puhuttaessa taitotasoa korostetaan paljon. Samalla kuitenkin unohtuu, että sarjan kärkijoukkueet ovat erittäin fyysisiä ja tylyjä ratkaisuhetkillä.

Peter Regin ja Jesse Joensuu tuovat Jokereiden hyökkäyspäähän lisää fyysistä osaamista ja suoraviivaisuutta. Suoraviivaisuuden puutteisiin on puututtu myös Jokereiden valmennusjohdossa. Aktiivisuuden ja nopeuden lisäksi Jokerit panostaa suoraviivaisempaan hyökkäämiseen.

− Meidän täytyy parantaa maalia kohti pelaamistamme. Meidän on voitettava irtokiekkoja ja yksinkertaisesti oltava tylympiä ja suoraviivaisempia. Kääntäen taas oman maalin edessämme olemme olleet liian kilttejä suhteessa vastustajaan. Näihin tarpeisiin on havahduttu hankinnoin ja pelitapamuutoksin.

− Voittaminen kulminoituu maalin lähelle. Meillä täytyy olla pelaajia, jotka ajavat hyökkäyspelissä maalin eteen. Samalla sinne maalille on myös toimitettava kiekkoja, ja sen myötä on saatava hyvä jatkumo pelille. Se kuulostaa jopa lapselliselta, kun sanoo, että "toimita kiekkoja maalille", mutta siinä piilee iso viisaus maalinteon kannalta. Hienotkin maalit syntyvät usein sen ensimmäisen tylyn suoritteen jälkeen, kun tila ja aika syntyvät tylyllä ensimmäisellä liikkeellä.

− Meidän on myös pakko olla välillä tylympiä. Ei ole syytä ylipelata tai rakentaa väkisin, vaan joskus on pakko purkaa kiekko laitojen kautta viisikon silmien eteen, ja sen jälkeen on otettava välittömästi viisikko kasaan. Täytyy olla viisas hetkessä: milloin voimme rakentaa ja milloin emme, eli tilanteet on tunnistettava paremmin.

− Summattuna: viime kauteen verrattuna jokerikiekko on aktiivisempaa, röyhkeämpää ja suoraviivaisempaa sekä omassa päässä tylympää oman maalin puolustamista, Kaskinen analysoi.

Viime kaudella Jokereiden suurin ongelma oli päästä vastustajan maalin eteen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Ilme, identiteetti, suoritus

Jokerit lähtee tulevaan KHL-kauteen kovin tavoittein. Runkosarjasijoituksen sijaan katseet ovat jo pidemmällä, sillä viime kaudesta poiketen helsinkiläisjoukkue haluaa pelata parhaat pelinsä keväällä. Jokereiden päävalmentaja Westerlund on moneen otteeseen maininnut, että joukkue ottaa tarkoituksellisesti runkosarjassa riskejä, kun pelitapaa ja kokoonpanoa hiotaan kevättä varten.

Kaskinen puolestaan muistuttaa, että runkosarjasta on tulossa Jokereille todennäköisesti viime kautista vaikeampi.

− Runkosarjassa meille on tärkeintä saada muutettua peli sen näköiseksi kuin haluamme sen olevan. Tuloksen sijaan katseet ovat nyt suorittamisessa. Tärkeintä on ajaa muutokset läpi, ja jos saamme ajettua pelin haluamaamme suuntaan, niin se varmasti tuo myös kaivatun tuloksen. Erkkakin on sanonut, että nyt otetaan pieniä riskejä, ja runkosarja tulee olemaan sen myötä vaikeampi.

− Iso tavoite on, että me olemme pudotuspeleissä erinäköinen joukkue kuin viime kaudella. Tärkeintä on, että menemme pudotuspeleissä pidemmälle. Se on meidän iso tuloksellinen tavoitteemme.

"Kyse on siitä, että ihmiset voivat oikeasti puhua Jokereiden identiteetistä."

Kysyttäessä Jokereiden tavoitteista voittaa mestaruus ja Gagarin Cup Kaskinen nostaa esiin jopa mestaruushaaveita suuremmat tavoitteet.

− Viimeisenä tavoitteena on tietenkin voittaa mestaruus, mutta tärkeintä on vahvistaa meidän identiteettimme. Jokerikiekon tulee olla tunnistettavaa, ja meidän tulee löytää meidän oma pelillinen ilmeemme. Meillä on identiteettimme, jossa pyrimme kontrolloimaan peliä ja kiekkoa.

− Yksinkertaisesti kyse on siitä, että ihmiset voivat oikeasti puhua Jokereiden identiteetistä, joka on erilainen kuin muilla. Meidän pelimme on oltava helposti tunnistettavaa, ja se on suurin tavoitteemme, Kaskinen päätti.

Jokerit osoitti viime kaudella, ettei organisaatiossa jätetä kiveäkään kääntämättä, vaan kaikki tekeminen tähtää menestykseen. Suurin este helsinkiläisten menestykselle ei ole organisaation tai valmennuksen osaamisessa ja tahtotasossa. Rajalliset taloudelliset resurssit tekevät Jokereiden kunnianhimoisista ja kunnioituksen ansaitsevista tavoitteista vähintäänkin haastavat.

» Lähetä palautetta toimitukselle