TPS-legenda Nummelin juhlavieraana - edessä paluu kaukaloon

LIIGA / Haastattelu
Timo Nummelin pääsi torstaina muiden TPS-legendojen mukana Turkuhallin yleisön ihailtavaksi.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Timo Nummelinille viimeinen viikko on ollut tunteikas. Viime lauantaina TPS-ikoni ojensi jäädytetyn pelipaitansa pojalleen Petterille ja torstaina ohjelmassa oli 90-vuotiaan TPS:n syntymäpäiväottelu.

Timo Nummelin pääsi torstaina itseoikeutetusti pudottamaan avauskiekon Turun Palloseuran 90-vuotisjuhlaottelussa. Neljällä vuosikymmenellä TPS:ää edustanut legenda oli tunteikkaalla päällä.

- Yli 50 vuotta tätä seuraa olen edustanut, kun 1959 tulin mukaan ja vuodesta 1960 lähtien olen maksanut jäsenmaksuja. On tämä ollut aikamoinen taival koko seuralle, Nummelin hekumoi.

Nummelin pelasi TPS:ssä jääkiekkoa peräti 24:llä kaudella, ensimmäistä kertaa 48 vuotta sitten ja viimeisen kerran kaudella 1993-1994. Vuosien varrella ympäristössä on tapahtunut paljon.

- Kaikki on ammattilaistunut niin paljon, että ei nykyaikaa voi enää verrata vanhoihin vuosiin. Asiat paranevat koko ajan ja yhteiskunta kehittyy, ja sama on pätenyt jääkiekossakin. Eteenpäin on menty ja kaikki on hienompaa.

64-vuotias Nummelin pelasi Palloseurassa tarpeeksi varhain ollakseen osa sekä jääkiekon että jalkapallon pääsarjoissa pelannutta sukupolvea. Jääkiekosta tutulla pakin paikalla myös viheriöllä operoinut Nummelin voitti jalkapallojoukkueen mukana kolme Suomen mestaruutta 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.

- Turussa se oli vakiokäytäntö. Jos pelasit jalkapalloa, pelasit jääkiekkoa ja toisinpäin. Monella niiden aikojen pelaajalla on pitkä historia molemmista lajeista, "Numppa" muisteli.

- Silloin sarjat olivat lyhyitä. Ei ollut jäähalleja, lämmitettäviä kenttiä tai jalkapallohalleja. Kaudet olivat paljon lyhyempiä ja harjoittelu kevyempää. Sarjat loppuivat sopivasti ennen toisen alkua.

90-vuotias TPS on yksi harvoista jäljellä olevista yleisseuroista. Palloseuralla on tällä hetkellä pääsarjajoukkue niin jääkiekossa, jalkapallossa kuin salibandyssakin.

- Täällä on asiat hoidettu hyvin. Sen ansiosta on saatu tällainen jatkumo useiden lajien toimintaan. Nykyinen tilanne on paras näyttö pitkäaikaisesta onnistuneesta toiminnasta.

Ensi viikolla takaisin tositoimiin

Nummelinin pitkään mustavalkoiseen historiaan mahtuu monta ikimuistoista hetkeä. Viime päivinä niitä on tullut liuta lisää, kun viime lauantaina Nummelin sai ojentaa kolmosnumeroa kantaneen paitansa TPS-paluun tehneelle pojalleen Petterille ja torstaina juhlittiin koko seuran pyöreitä vuosia.

Oman kaikkien aikojen TPS-hetkensä Nummelin poimii silti lähes kahden vuosikymmenen takaa.

- Viime päivien hienot hetket ovat olleet ikimuistoisia, mutta silti nostan kärkeen vuoden 1993 joulukuun, kun sain pelata samassa joukkueessa Petterin kanssa. Olin silloin 45-vuotias ja kyllä se menee kaiken muun yli, jopa näiden 90-vuotisjuhlien ja "Petun" paluuottelun paidanluovutuksen.

- Se yksi ottelu, jossa pääsin 45-vuotiaana hyppäämään vielä yhdeksi otteluksi liigakaukaloon ja samaan ryhmään pojan kanssa, on ehdottomasti se upein muisto. Se on silti myönnettävä, että paidanluovutus on tullut nyt aivan sen ottelun tuntumaan muistojen listassa.

Vaikka Nummelinin viimeisestä SM-liigaottelusta on kulunut jo lähes 19 vuotta, eivät hokkarit ole vieläkään lopullisesti naulassa. Ensi viikon lauantaina Nummelin pukeutuu Paimion Hakan paitaan ja kohtaa toisen entisen seuransa Kiekko-67:n. Jäähän ja kiekkoon Nummelin on pysynyt jatkuvasti kosketuksissa vielä eläkepäiviinsä asti.

- 4-5 kertaa viikossa olen käynyt jäällä. Luistelutuntuma on siis tallella ja leikilläni olen jo ehtinyt sanoa, että pelasin ensimmäiset pelini vuonna 1964 ja nyt 64-vuotiaana voin lopettaa viimeiseen viralliseen otteluun, Nummelin naureskeli TPS:n vuoden 1956 pelipaitaan pukeutuneena.

- Paimion Hakasta otettiin yhteyttä ja olin heti valmis lähtemään mukaan. 3. marraskuuta on myös TPS:n 90-vuotisgaala, mutta peli on järjestetty niin, että pääsen kyllä molempiin mukaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle