Toivon paluu kääntyi plussan puolelle

MESTIS / Haastattelu
Kajaanin Hokin Riku Toivo palasi tositoimiin sitten viime kauden. Syksyn toisessa harjoituspelissä olkapäänsä loukannut Toivo pelasi samalla ensimmäisen ottelunsa linnapaidassa. Lopputulemana oli miehen omien sanojen mukaan kohtalainen suoritus.

Kajaanin Hokin kokoonpanossa esiintyi ensi kertaa tällä kaudella nimi, jota oli osattu odotella jo pitkän aikaa. Kyse ei ollut Teemu Virtalasta, joka itse asiassa saavutti ensimmäisen tehopisteen oman loukkaantumisensa jälkeen.

Hokin voittoon päättyneessä ottelussa Riku Toivo ei lähtenyt revittelemään roolissaan. Varmaan peruspeliin pyrkinyt laituri nousi paikan tullen ja pyrki laukaisusektorille. Jääaikaa Veikko Karppisen ja Joonas Wedmanin kanssa hyökänneelle Toivolle kertyi yli 13 minuuttia.

– Kyllähän se pelaaminen pitkästä aikaa hyvältä tuntui. Nuo pari komennusta boksiin nyt eivät kuitenkaan helpottaneet joukkueen tilannetta tänään, Toivo tuumi.

Jälkimmäinen jäähy Toivolle tuomittiin pari minuutta ennen loppua, jonka kajaanilaiset kuitenkin kestivät kunnialla. Akatemian ylivoimapeli kun on yskähdellyt samalla tavalla kun kajaanilaistenkin.

– Vaikea sanoa kuinka hyvin pääsin rytmiin mukaan. Ei ollut oikeastaan itsellä sen suurempia odotuksia tästä illasta. Oma peli sujui ihan hyvin ottamatta lukuun noita jäähyjä.


Riku Toivo urakoi välillä myös jään pinnasta käsin.

Toivolle povattiin kauden alla jopa kohtuullisen isoa roolia. Valmentaja Petri Mattila kun tiesi Toivon liittyessä linnapaitoihin, mitä joukkue saisi. Mattilalle jo ennestään tutun pelurin tulee kuitenkin aloittaa valmennusjohdon vakuuttaminen nollasta loukkaantumisen jäljiltä.

Koko joukkueen heikosti sujunut alkukausi mahdollistaa nopeankin etenemisen hierarkiassa. Tästä esimerkkinä käy Ville Rajala, joka esiintyi neljännen kerran Hokin sotisovassa ja oli Arttu Niskakankaan ohella joukkueensa valovoimaisin hyökkääjä ottelussa Akatemiaa vastaan.

– En usko, että se mitä minulta odotetaan kentällä muuttuisi siitä, mitä se olisi ollut alkusyksyllä. Luistelu ja fyysinen peli ovat etupäässä minun apuni tälle joukkueelle. Jos sitä joskus osuisi vielä tolppien väliin.

Yksi paikka avautui myös keskiviikkona, mutta tällä kertaa vain jäähileet kiekon päältä saivat kyytiä.

Toivo tietää, että tälläkin hetkellä jokainen pelaaja saa ansionsa mukaan. Status ansaitaan vain ja ainoastaan peliesitysten perusteella.

– Sitä saa mitä tilaa, mies päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle