Toisesta maailmasta Ouluun – "En uskonut, että he päästävät meidät pois"

LIIGA / Haastattelu
Ben Maxwell palasi Rakasilaan vajaan vuoden tauon jälkeen.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Oulun Kärppien tuoreet vahvistukset Lukas Kaspar ja Ben Maxwell huokuivat tyytyväisyyttä perjantaina Raksilassa. Venäjä oli kaksikon mielestä mukava jättää taakse.

Tuoreilla kärppävahvistuksilla Lukas Kasparilla ja Ben Maxwellilla oli pitkä, 3500 kilometrin matka, takanaan. Edessä oli vielä vajaan neljän tunnin bussimatka samoilla silmillä Jyväskylään.

Ei ihme, ettei heitä nähty Raksilan jäällä Kärppien kohdatessa Tapparan. Kaksi erää kaksikko seurasi ottelua katsomosta, mutta kolmannen erän ajaksi he lähtivät ottamaan hikeä kuntopyörän selkään.

− Lähdimme yöllä klo 3:40 Oulua kohti, joten en malta odottaa koska pääsen sänkyyn, Kaspar jutteli Raksilan pukukoppikäytävällä.

"En odottanut paikalta paljon, mutta olihan se kuin aivan toinen maailma"

Matkustaminen on kaksikolle jo rutiinia. KHL:ssä etäisyydet ovat todella pitkiä, eikä Hanty-Mansijsk sijaitse sen lyhyimmän tien päässä. Kaupunki on keskellä Siperiaa, keskellä ei mitään.

− Se on pieni kaupunki keskellä Siperiaa. Talvisin pakkanen voi laskea -52 asteeseen. Se on ihan mukava, jos tarkastelet sitä oikeasta näkökulmasta, Kaspar yrittää.

Kasparilla on jo vuosien Venäjän-tuntemus, mutta Maxwellille visiitti Suomen itänaapurissa oli ensimmäinen.

− En odottanut paikalta paljon, mutta olihan se kuin aivan toinen maailma, Maxwell huokaa.

Kausi Venäjällä oli monellakin tapaa vaikea. Joukkue ei menestynyt kaukalossa, mutta kaukalon ulkopuolella meno oli vielä apaattisempaa. Seura taistelee tällä hetkellä olemassaolostaan vakavien taloushaasteiden puristuksessa.

− Asiat eivät menneet kuten moni odotti ja vuosi oli todella vaikea koko joukkueelle. Osaltani se on nyt taaksejäänyttä elämää. Olen todella onnellinen siitä, että olen täällä nyt. Tämä kausi oli näistä KHL-vuosistani vaikein, viisi kautta KHL:ssä pelannut Kaspar toteaa.

"Jonkin verran palkkasaatavia on vielä. He ovat kyllä luvanneet maksaa kaiken"

− Vuosi oli todella vaikea. Pelaajat vaihtuivat joukkueessa. Välillä oli vaikea keskittyä oikeisiin asioihin. Saimme Kasparin kanssa kuitenkin hyvin peliaikaa, Maxwell summaa.

Moni KHL-pelaaja on kertonut ongelmaseurojen kohdalla palkanmaksuongelmista. Maxwell ja Kaspar eivät tee tässä suhteessa poikkeusta. Kaikkia rahoja kaksikko ei ole saanut vieläkään.

− Jonkin verran palkkasaatavia on vielä. He ovat kyllä luvanneet maksaa kaiken, Kaspar kertoo.

− He haluavat pelata jatkossakin KHL:ssä. Jos he eivät hoida taloudellisia velvoitteitaan meitä kohtaan, he eivät pysty pelaamaan siellä ensi kaudella, Maxwell taustoittaa. 

Kuukauden prosessi

Lähtöpäätös Venäjältä oli helppo tehdä. Jugralla oli kautta jäljellä enää neljä peliä, eikä niissäkään ollut enää minkäänlaista panosta. Pudotuspelipaikka oli jo karannut.

Kontakti Kärppiin syntyi nopeasti.

− Kun kerroin agentilleni, että haluan vaihtaa seuraa hän soitti jo kahden päivän kuluttua ja kertoi Kärppien olevan kiinnostunut. Se oli mahtavaa, Kaspar muistelee.

− Aloin neuvotella siirtymisestä Kärppiin 3-4 viikkoa sitten. En uskonut, että he päästäisivät meidät lähtemään, mutta pyysin agenttiani yrittämään, Maxwell komppaa.

Kaspar on pelannut SM-liigassa viimeksi kaudella 2009-2010. Kärpät on muuttunut paljon tuosta Mikko Haapakosken komennossa päättyneestä kaudesta.

Tänään edessä on ensi puraisu nyky-liigaa melkeinpä kovimmassa mahdollisessa paikassa. Kärpät ei ole voittanut JYPiä varsinaisella peliajalla Jyväskylässä sitten vuoden 2006.

Tämä ei tuoretta kärppäkaksikkoa kuitenkaan vielä paljon stressannut.

− En malta odottaa, että pääsen nukkumaan. Tuskin tulee olemaan mitään vaikeuksia nukahtamisen kanssa, Maxwell päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle