Tentissä: Sosiaalisen median toiminta lähtee faneista

LIIGA / Haastattelu
Iiro Keurulainen on Jokerien sosiaalisen median majuri.
Kuva © Matti Korpi
Jokerit ratsastaa edelläkävijänä SM-liigassa sosiaalisen median ja interaktiivisuuden suhteen. Seuran tiedottaja Iiro Keurulainen istui Jatkoajan piinapenkkiin ja kertoi, kenestä tässä touhussa on oikeasti kyse.

Jokerien tiedotus on näin joulun alla siirtynyt vahvasti seuran omaan joulukalenteriin, kun videoista koostuvassa kalenterissa on julkaistu muun muassa Steve Mosesin ja Eero Kilpeläisen jatkosopimukset. Miksi?

Iiro Keurulainen: Joulukalenteri toteutettiin videomuotoisena ensimmäisen kerran viime kaudella ja siitä saatiin faneilta paljon positiivista palautetta.

Nyt haluttiin ideoida kalenteriin viihteen lisäksi tärkeää, ajankohtaista informaatiota joukkueen asioista. On menty esimerkiksi kulissien taakse tarkkailemaan miten loukkaantuneita pelaajia kuntoutetaan.

Jatkosopimuksia julkaistiin viime kaudella marras-joulukuun aikoihin, joten ne sopivat tätä kautta hyvin joulukalenterin sisällöksi. Fanit katsovat joulukalenterin aina ensimmäisenä, joten he saavat näin myös tiedon jatkosopimuksista ensimmäisenä.

Näytätte vahvaa esimerkkiä suomalaisessa urheilukentässä niin sosiaalisen median toimissa kuin kannattajien kanssa kommunikoimisessakin. Teillä on Facebookissa melkein 56 000 tykkääjää ja Twitterissäkin lähes 5 000 seuraajaa. Miten tähän on tultu?

Keurulainen: Kaikki lähtee faneista. Facebook ja Twitter tarjoavat loistavat alustat kommunikaatiolle, joten totta kai haluamme käyttää nämä mahdollisuudet. Twitter tuli vahvemmin mukaan täksi kaudeksi, kun taas Facebookin kanssa otimme roolia jo viime vuonna tosi aktiivisesti.

Ennen viime kauden alkua Facebookissa taisi olla 38 000 tykkääjää ja nyt olemme saaneet lähes 20 000 siihen päälle. Se on ihan mielettömän hieno lukema ja osoittaa, että fanit ovat ottaneet sen omakseen.

Twitteriin ja Facebookiin pyritään tuomaan molempiin omaa sisältöään, missä olemme onnistuneet suhteellisen hyvin. Vielä on paljon parantamisen varaa ja fanien jokainen palaute luetaan ja otetaan huomioon, kun mietitään miten sosiaalisen median toimintaa pystytään kehittämään.

Eli töitä tehdään hyvin pitkälti kannattajien ehdoilla. Miten pelaajat puolestaan reagoivat siihen, kun heidät pistetään tonttulakki päässä kertomaan heitä itseään koskevia uutisia?

Keurulainen: Pelaajat ovat olleet tosi hienosti mukana toteuttamassa esimerkiksi juuri joulukalenteria. He ymmärtävät, mitä tällainen asia merkitsee faneille, jotka tukevat seuraa otteluissa illasta toiseen. Fanit pääsevät vähän lähemmäs pelaajia ja heidän persoonaansa näiden videoiden avulla.

Olette lähteneet rohkeasti kokeilemaan myös täysin uusia juttuja kuten Valtteri Filppulan ja Joonas Raskin sopimusten paljastamisen tykkäyskampanjoilla. Kuka nämä jutut ideoi ja toteuttaa?

Keurulainen: Jutut ideoidaan toimistolla ja totta kai yhteistyökumppanit ovat näissä myös vahvasti mukana. Uplause on ollut tärkeänä partnerina toteuttamassa sekä Raskin että Filppulan sopimusten julkistamista. Pelkkä idea ei riitä, vaan tarvitaan osaamista niiden onnistuneeseen toteutukseen.

Kaikki seuran saama julkisuus ei kuitenkaan ole koskaan positiivista kuten ei tänä syksynäkään. Mikä on tiedotusosaston strategia negatiivisen julkisuuden suhteen?

Keurulainen: Jokaiseen tilanteeseen reagoidaan erikseen ja mietitään, onko syytä esittää seuran kanta julkisesti. Seurajohto on tässä avainasemassa ja heidän päätöstensä jälkeen suoritetaan toimenpiteitä.

Negatiivinen julkisuus on totta kai aina valitettavaa ja tähän syksyyn on kieltämättä mahtunut kaikenlaista. Tärkeintä on tunnistaa ne mahdolliset virheet, joita seurassa on tehty ja oppia niistä.

Tutustu myös: Jatkoajan Facebook ja Twitter.

» Lähetä palautetta toimitukselle