Teemu Laakso tiellä tähtiin

LIIGA / Haastattelu
Nuoren pojan tie jääkiekkoammattilaiseksi on kivinen ja täynnä vastoinkäymisiä. Loukkaantumiset, kateus ja suuret paineet karsivat heikommat matkan varrella. Huipulle pääsevät paitsi lahjakkaat myös henkisesti vahvat pelaajat. Minkälaista on nuoren ja lahjakkaan kiekkoilijan elämä? Sen kertoo teille nyt HIFK:n puolustajalupaus Teemu Laakso.

Keravan Shakersissa 10 vuotta sitten ensimmäiset lämärinsä laukonut Laakso on pelannut nuorempana myös muita pallopelejä, mutta jääkiekosta tuli se rakkain laji.

– Nuorempana pelasin jalkapalloa, mutta jääkiekko vei voiton kun piti valita kumpaa jatkaa. Tykkäsin ite pelata fyysistä peliä eikä jalkapallossa sitä voinut tehdä. Jääkiekon ohella pelasin myös kaukalopalloa, mutta 13-vuotiaana vaihdoin kokonaan jääkiekkoon. Nykyään pelaan tennistä vapaa-aikana, hän kertoo urheilutaustastaan.

Keravalta nuoren puolustajan matka jatkui KJT:n kautta HIFK:n, missä on menossa nyt kolmas kausi. Viime kaudella liigarinkiin nostetusta nuoresta puolustajasta odotetaan paljon ja ilkeiltä puheilta ei voi välttyä. Naapurikateus on tunnetusti pahinta ja nuorten kohdalla varsinkin. Kuinka paljon koulussa oli kateutta?

– Ei sitä ainakaan omalla luokalla ollut eikä omien kavereiden keskuudessa. Kyllä oikeat kaverit erottaa satunnaisista tutuista. Omat kaverit ei ole kateellisia ja monet heistäkin ovat hyviä urheilijoita, Teemu pohtii.

Nuorena miesten joukkueeseen nostetun pojan elämä muuttuu hetkessä. Enää ei voi joka perjantai käydä viihteellä. Omasta kropasta täytyy pitää hyvä huoli, sillä miesten harjoitukset on aina miesten harjoituksia. Koulun ja kiekon välillä joutuu soutamaan ja huopaamaan. Ikätoverit saavat tehdä mitä haluavat, mutta itse joutuu uhraamaan aikaa jääkiekon eteen. Ulkopuolisen silmin näyttää monesti, että näillä pojilla jäi nuoruus elämättä. Onko se niin?

– Ei mun kohdalla ainakaan. Kyllä sitä ehti tehdä muutakin kun pelata jääkiekkoa. Vastahan tämä on mulla ensimmäinen ja toivottavasti ehjä kausi liigassa, Teemu tyrmää.

Nuorelle tähdelle ollaan syystäkin kateellisia, mutta entä toisinpäin? Joku nuori pelaaja voi kadehtia ikätoveriaan, joka ei ole koko ajan silmätikkuna tai jolla on aikaa käydä baareissa. Laakso ei ainakaan myönnä haluavansa jotakin ikäiseltään pojalta.

– Ei oikeastaan ole mitään olennaista mistä olisin kateellinen. Olen ihan tyytyväinen tähän
tilanteeseen. En varsinaisesti koe olevani silmätikkuna, hän pohtii.

Rakkaus lajiin auttaa loukkaantumisissa

Nuoresta iästään huolimatta Teemu on ehtinyt kokea myös huippu-urheilun nurjan puolen loukkaannuttuaan pari kertaa vakavasti. Nilkkavamma ja nivusvamma pitivät nuorukaisen pitkään poissa kaukalosta. Kuinka paljon ne muuttivat miestä ja tulevaisuuden ajattelua?

– Ei ne oikeastaan muuttanut miestä, mutta kyllä ne reenit alko joskus harmittaa, kun ei päässyt jäälle ja piti käydä vaan punttisalilla ja tehdä muuta oheistoimintaa. Kyllä se on ollu ideana, että joku koulutus pitää olla jääkiekon varalle, joskus sekin loppuu. Onneksi nykyään on hyvät mahdollisuudet opiskella ammatti myöhemminkin, nuori mies myöntää.

– Ikinä en ole katunut jääkiekon pelaamista. En edes silloin, kun olin loukkaantuneena. Ne kuuluu osana jääkiekkoa ja ne on vaan hyväksyttävä, hän jatkaa painokkaasti.

Niin kuin monelta muultakin, myös Teemulta jäi koulu kesken, kun paikka liigassa aukeni. Suunnitelmia ei ole tehty sen loppuun suorittamiseksi, sillä ensi vuonna Laakson pojan on tarkoitus astua armeijan ihanaan arkeen.

Unelmista totta kovalla työllä

Pienenä nappulana Keravan kaukalossa kolme numeroa liian suuret varusteet päällä, kypärä silmillä ja innon puna poskilla päätti Teemu Laakso olla joskus jääkiekkoammattilainen. Nyt hän elää unelmaansa.

– Tunnen olevani ammattikiekkoilija, koska pelaan täyspäiväisesti ja saan siitä palkkaakin, hän tuumii.

Huippu-urheilijan elämä on vaikeita valintoja täynnä. Joukkueen mukana mennään ja kiekolle eletään. Kuinka paljon nuori mies on valmis uhraamaan jääkiekon takia?

– Kyllä sitä paljon on valmis tekemään sen eteen, että joskus unelmat tulisi toteen, Laakso sanoo ja katsoo silmiin.

Nuori mies myöntää, että elämää kiekon jälkeen ei ole tullut mietittyä. Eletään vaan tässä ja nyt. Pelkkää kiekkoilua HIFK:n lahjakkuuden elämä ei kuitenkaan ole.

– Perheeseen kuuluu isä, äiti ja isoveli. Tyttöystäväkin on ja kaverit. Kyllä kiekon ohella ehtii viettämään aikaa kaikkien kanssa, nuorukainen kertoo.

HIFK:n nuoren puolustajatähden jääkiekkounelma on pienestä pitäen ollut ura NHL:ssä.

– Tässä vaiheessa 18-vuotias nuorukainen unelmoi omasta asunnosta, tunnustaa kaukalon komistus.

Tavallinen kaduntallaaja

Unelmistaan totta tehnyt nuori mies vaikuttaa hiljaiselta ja rauhalliselta kaverilta. Leijumisesta ei ole tietoakaan, vaan aito rakkaus jääkiekkoon paistaa olemuksesta.

– Jääkiekkoilija Teemu Laakso on ihmisenä ihan tavallinen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja monen mielestä olen mukava, hän sanoo.

– Pukukopissa kuuntelen muiden juttuja mielelläni, mutta en ole välttämättä ensimmäisenä äänessä, kissapeto sanoo.

Moni pieni pelaajan alku unelmoi jääkiekkoammattilaisen urasta. Millä keinolla he sitten pääsevät tuohon asti?

– Vaikea sanoa, monia pikku juttuja olen oppinut matkan varrella mutta päällimmäisenä on kyllä kova harjoittelu. Tietenkin perheen tuki on ollut tärkeää, Teemu kiittelee.

Laakso on saavuttanut lyhyellä ammattilaisurallaan jo paljon. Sopimus SM-liigaan ja siellä pelaaminen yhdessä omien esikuvien kanssa. Kaiken kruunasi viime kesänä Nashville Predatorsin 78. vuorolla tekemä NHL-varaus, joka on askel lähemmäksi unelmaa. Vähemmästäkin voi mennä pää sekaisin, mutta ei Teemulla.

– Pyrkii vaan sulkemaan ne ulkopuolelle ja keskittyy pelaamiseen niin hyvin kun osaa, Keravalta Suomen kiekkokartalle ponnistanut Laakso toteaa.

Leijonapaita on kunnia-asia

Askel askeleelta tietään HIFK:n puolustukseen raivannut Teemu on kuulunut myös juniorimaajoukkueiden vakiojäseniin. Hänellä on takanaan kahdet 18-vuotiaiden MM-kisat ja jouluna käytäviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin vaihtuu punanuttu jälleen Suomen väreihin. Mitä leijonapaita sinulle merkitsee?

– On suuri kunnia laittaa Suomen pelipaita päälle. Joka kerta on tosi hieno juttu, kun saa kutsun maajoukkueeseen, kaukaloiden pikkujättiläinen korostaa.

Vuoden aikana liigapelejä kertyy melkoinen määrä ja maaottelutauot ovat välillä erittäin toivottuja. Nuoret ja vanhatkin maajoukkuemiehet suuntaavat silloin tiensä turnauksiin ympäri maailmaa. Heille ei jää aikaa palautua peleistä ja harjoitella joukkueen mukana. Laakso kuitenkin kieltää, että maajoukkueessa pelaaminen liigapelien lisäksi olisi raskasta.

– Se on aina hienoa lähteä maajoukkueturnaukseen ja Suomi-paita vielä lisää motivaatiota, nuorukainen ylistää.

– Liigassa pelaan miesten kanssa ja maajoukkueessa poikien, mutta ei se nyt juurikaan erilaista ole. Maajoukkueessa aletaan olemaan jo miehiä ja moni pelaaja
maajoukkueesta pelaa jo liigassa. Harjoituksissa varmaan on suurin ero. Lisäksi eroa löytyy fyysisyydestä, nuori leijona vertailee.

Kiekkolahjakkuuden takaa paljastui aivan tavallinen nuori mies, joka on valmis tekemään lujasti töitä unelmiensa eteen. Kaikki kunnioitus jokaiselle kiekkotaiturille, sillä ei heidän elämänsä ole niitä kaikkein helpoimpia. Huippu-urheilun kivinen tie on täynnä vastoinkäymisiä, mutta sen päättyessä on kiitos kaikesta työstä ja uhratuista tunneista. Muistakaa rakkaat lukijat, että ammattilaisellekin tulee virheitä ja väsymys iskee. Jääkiekkoilijakin on kuitenkin vain ihminen. Myös nuori ja lahjakas HIFK:n Teemu Laakso.

» Lähetä palautetta toimitukselle