Tallinder: "Liiga on loistava kasvualusta Juoleville"

LIIGA / Haastattelu
Henrik Tallinder on iso osa TPS:ää niin jäällä kuin sen ulkopuolella.
Kuva © Timo Savela
Olli Juolevi pelaa TPS:ssä tulevan kauden ajan. Tavoitteena on kerätä arvokasta kokemusta miesten peleistä ja pelata NHL:ssä ensi syksynä. Henrik Tallinder teki saman hypyn NHL:ään 17 vuotta sitten. Nyt hän on tukemassa muiden matkaa kohti Pohjois-Amerikan kirkkaita valoja.

Henrik Tallinderille Olli Juolevin saapumisessa on paljon tuttuja elementtejä. Ruotsalaispuolustaja saapui Turkuun parikymppisenä AIK:sta kaudelle 2000−2001. Kivenkovassa TPS-nipussa koettu koulu avasi seuraavaksi kaudeksi oven Pohjois-Amerikkaan, jopa NHL:ään asti.

Olli Juolevin tilanteen erona on pohjoisamerikkalainen junioritausta. Tallinder siirtyi TPS:ään kolmen miehiä vastaan pelatun kauden jälkeen. Juoleville tämä liigakausi on ensimmäinen täysi kausi miesten matkassa.

Vertauskohtia kaksikon välillä on silti runsaasti. Kummatkin ovat isokokoisia puolustajia, jotka liikuttavat erinomaisesti kiekkoa ja liikkuvat hyvin yli 190-senttisiksi puolustajiksi. Tallinder otti aikanaan askeleensa NHL:ään. Nyt TPS ja Vancouver Canucks odottavat samaa Juolevilta.

"Tässä liigassa kokee hyvän oppimisprosessin"

Tallinder on samaa mieltä Vancouver Canucksin seurajohdon päätöksen kanssa taata Juoleville paras kasvu- ja kehitysalusta liigassa, jossa puolustajalupaus saa pelata miehiä vastaan.

"Liiga on mielestäni loistava kasvualusta nuorelle puolustajalle."

— Liiga on mielestäni loistava kasvualusta nuorelle puolustajalle. Tässä liigassa kokee hyvän oppimisprosessin. Olen samaa mieltä Vancouverin seurajohdon kanssa siitä, että tämä on Juoleville paras vaihtoehto.

TPS-valmentajalla ja entisellä Vancouver-puolustajalla Sami Salolla oli oma roolinsa Canucksin päätöksessä päästää Juolevi täksi kaudeksi Liigan ympyröihin. Tallinder jakaa kunniaa TPS:n valmennusjohdolle, erityisesti juuri Salolle.

Kosolti kokemusta ja tietämystä peliuransa varralla kartuttanut Salo on Tallinderin mukaan tärkeä apu kaikille, pelipaikasta ja roolista riippumatta.

— Meillä on täällä tarjota erinomainen valmennusjohto. Sami Salolla on valtavasti huippukokemusta ja -osaamista monelta jääkiekon osa-alueelta. Häntä kannattaa kaikkien kuunnella, toteaa Tallinder.

— Minun läsnäolostani on luultavasti myös hyötyä, niin kuin Ilkka Heikkisenkin. Juolevi voi oppia paljon myös meiltä. Lisäksi meillä TPS:ssä on korkea vaatimustaso. Jos haluaa pelata huippujoukkueessa, pitää ansaita pelipaikkansa ja -aikansa. Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Kokeneita pelaajia seuraamalla ammennetaan arvokasta oppia

Nuorempia ja kokemattomampia TPS-puolustajia on istutettu Tallinderin rinnalle hyvin tuloksin. Muun muassa Elmeri Eronen on hyötynyt valtavasti ruotsalaisjärkäleen vierellä pelaamisesta.

Oppi on tarttunut Eroseen hyvin ja kaikessa hiljaisuudessa hänestä on kasvanut yksi TPS:n puolustuksen avainpelaajista.

Kalle Kaskisen valmennusryhmän kokoonpanosuunnitelmat Juolevin varalle ovat vielä hämärän peitossa. Selvää kuitenkin on, että Tallinderin rinnalla nuorten puolustajien kehitys on ollut hyvätasoista.

Tallinder ei kuitenkaan ota liikaa kunniaa nuorten puolustajien kehityksestä. Omien sanojensa mukaan hän ei juuri käy syvällisiä pelillisiä keskusteluja TPS:n nuorempien puolustajien kanssa. Suurin vastuu kehityksestä on pelaajilla itsellään.

Siitä huolimatta hän korostaa kokeneempien pelaajien merkitystä nuoren pelaajan urapolulla. Korvat ja silmät täytyy pitää auki. Aivan niin kuin Tallinder itsekin piti 17 vuotta sitten.

— Katsomalla sekä seuraamalla oppii. Minulla oli sama tilanne ollessani täällä vuosituhannen alussa nuorena puolustajana. Seurasin muun muassa Martti Järventien ja Mika Lehtisen otteita tarkasti, Tallinder muistelee.

— Joukkueessamme on tällä hetkellä sama tilanne kuin silloin, sillä meillä on paljon kokemusta ja meitä seuraamalla voi oppia. Totta kai annan myös vinkkejä siellä täällä, mutta suurin vastuu on heillä itsellään.

Elmeri Eronen on hyötynyt pelaamisesta kokeneen Tallinderin rinnalla.
Kuva © Timo Savela

Kilpailu ja vaatimustaso takaavat tulokset

Tallinder korostaa, että vaikka pelaaja saapuisi joukkueeseen millaisella statuksella tahansa, pitää oma pelipaikka silti ansaita. Hän uskoo Juolevin ja muiden nuorukaisten saavan mahdollisuutensa todistaa osaamisensa. Se mahdollisuus pitää vain osata hyödyntää.

— Jos haluaa pelata, pitää olla joukkuetoveriaan parempi. Mielestäni systeemimme on terve ja toimiva. Valmentajat eivät jätä pelaajaa katsomoon istumaan pitkäksi aikaa. Vastuuta tulee, kun sen aika on. Silloin on pelaajasta itsestään kiinni, että miten mahdollisuuteensa reagoi. Kun tilaisuus koittaa, silloin tulee olla valmis.

Juolevi ei ole pelaajatyypiltään Tallinderille entuudestaan tuttu. Harjoituksista muodostunut vaikutelma on kuitenkin hyvä.

— En ole juurikaan nähnyt hänen otteitaan, mutta hän näytti hyvältä harjoituksissa. Iso kaveri, joka luistelee ja liikuttaa kiekkoa hyvin. Meillä on isot odotukset hänen kohdalleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle