Jyväskylän JYPissä tapahtui jotain keväällä 2005 NHL:n työsulun aikana. Kilttinä ja sympaattisena, liikkuvana ja tunnollisesti ahertavana joukkueena tunnettu JYP sai maailmanluokan vahvistuksen. Hän oli järkälemäinen kolossi, joka pelkällä ilmestymisellään jäälle sai omat pelikaverit kasvamaan puoli metriä pituutta lisää. Tämä mies oli Jody Shelley – pelaaja, jonka kaltaista jääkaappi-pakastimen kokoista hyökkääjää ei olisi koskaan osannut kuvitella seurajohdon valinnaksi JYP-paitaan.
| kolumni Rähinää jäälle!
[lue lisää] |
Shelley keräsi valtavan kokoiset kannattajajoukot taakseen. Hän oli jollain tapaa herättänyt hieman unessa olevan jyväskyläläisyleisön jälleen halliin. Tänä päivänä samat kannattajat tulevat yhä halliin katsomaan jääkiekko-ottelua, mutta tällä kertaa he seuraavat erästä toista hyökkääjää. Hän on nimeltään Riku Rahikainen.
13. tammikuuta, 2007
Eräänä tammikuisena lauantaina JYP kohtasi Tapparan Hippoksen jäähallissa. Ottelu oli pitkässä runkosarjassa vain yksi muiden joukossa, mutta pitkän ja ankean syksyn jälkeen siitä jäi yleisön mieleen paitsi arvokkaat kolme pistettä, myös toinen pieni yksityiskohta.
Tappara painoi ottelun puolivälin paikkeilla suoraviivaisesta hyökkäyksestä JYP-maalille. Maalivahti Sinuhe Wallinheimo sulki kiekon alleen, mutta ärhäkkäänä paikalle iski myös Tappara-hyökkääjä Mika Viinanen, joka napautti maalivahtia tilanteen jälkeen ehkä hieman turhaankin mailalla. Riku Rahikainen oli tilanteesta kauimpana, mutta kun muut joukkuetoverit keskittyivät pyytelemään anteeksi olemassaoloaan, luisteli hän kaukalon poikki ja antoi Viinasen kuulla kunniansa.
- Kyllä kiekosta pitäisi saada sikailut pois, eli jos mailalla lähdetään lyömään tai vastaavaa. Kun peli menee törkeäksi, niin silloin on paikka rauhoittaa sitä peliä, Rahikainen toteaa.
- No, yleensä se on sitten toiminutkin, hän jatkaa.
Merkittävän tapauksesta teki se, että Viinanen otti jäähyn huitomisesta kyseisestä tilanteesta, joten JYPille oli tulossa ylivoima. Rahikainen tiesi tämän, mutta siinä tilanteessa katsoi oikeaksi ratkaisuksi uhrata ylivoiman ja sen kustannuksella oikoa vastustajan käsityksiä maalille rynnimisestä. Ja niinpä Rahikainen sai samassa ajassa myös kaksiminuuttisen väkivaltaisuudesta.
Ai että mikä tässä oli merkittävää? Se, että mukinoita ei kuulunut siitä, että "siihen meni ylivoima". Sen sijaan Rahikainen sai yleisön aplodit ja synninpäästön teolleen. Ja ottelun jälkeen päävalmentaja Matti Alatalo sanoi hyökkääjän numero 44 pelanneen kauden parhaan ottelunsa. Sitä ei tarina kerro, johtuiko tämä ylistys tästä tapauksesta huolimatta – vai ehkä juuri siksi.
Kiekkokiertolaiselämää
Riku Rahikainen on juniorivuosista lähtien tunnettu fyysisestä pelitavastaan. B-nuorissa hän alkoi saada rouhijan roolia kentällisissä, mutta astetta ylempänä trendi hieman muuttui.
- A-junnuissa roolit muuttuivat ja aloin saada vastuuta muillakin pelin osa-alueilla. A:n jälkeen tämä fyysinen rooli on sitten jälleen tullut takaisin, hän kertoo.
25-vuotias Rahikainen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nähdä jo monta joukkuetta, liigaa ja maisemaa. Vuosien 2003-2005 aikana tutuksi tulivat Pohjois-Amerikan manner ja muutama sikäläinen joukkue. Rapakon takaiset liigat tuntuivatkin sopivan rymistelijä-Rahikaiselle Suomen vastaavia paremmin.
- Pohjois-Amerikassa panostetaan fyysisyyteen ihan erilailla ja siellä onkin aika paljon niin sanottua show-meininkiä. Siellä on tappeluita, yleisö viihtyy ja fiilis on mahtava, hän hehkuttaa.
- Mutta ihan erilaista kiekkoahan se on kuin Suomessa. Suunnilleen ykköskentässä saattoi olla vähän taitavampia kavereita, jotka osasivat tehdä peliä, mutta kauttaaltaan ei siellä niin taitavia kavereita ole, hän kuvailee.
Suomessa miehelle on tullut tutuksi niin useampi Mestis-joukkue kuin SM-liigasta ennen JYPiä Ilves, Jokerit, SaiPa kuin Ässät. Joissain joukkuissa hän ehti ainoastaan piipahtaa, kun rouhijaluonteiselle hyökkääjälle näytettiin jo ovea. Nyt tie on kulkenut Jyväskylään ja vaikeuksien kautta hän näyttäisi olevan vakuuttanut valmennuksen ja vakiinnuttanut pelipaikkansa liigajoukkueessa.
- Jyväskylä on hieno kaupunki ja olen viihtynyt täällä mainiosti. Sitä on vaikea sanoa, miksen ole aiemmin onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaa – vaikea kommentoida, kun itse en näistä asioista päätä, Rahikainen kohauttaa olkapäitään.
Voiko jatkuvasti katsomo-liipaisimella oleminen johtua jopa siitä, ettei suomalaisessa jääkiekossa arvosteta rouhimista ja fyysistä pelitapaa?
- En mä usko, että se siitä on kiinni. Kyllä rouhijoitakin arvostetaan. En vain ole sopinut näihin joukkueisiin, hän miettii.
Ketjuloton uhri?
Rahikainen on hänkin kulkenut oman tiensä JYPin kakkosketjuun. Nyt peli näyttää kulkevan, mutta myös hänelle on tullut tutuksi pelin katsominen lehtereiden puolelta. JYPin laajasta hyökkäysmateriaalista johtuen kilpailu peliajasta on kovaa ja yksikin virhe saattaa olla kohtalokas. Välillä on jopa tuntunut, että virhettä ei edes tarvita, kun pelaaja on yhtäkkiä huomannut joutuneensa ketjuloton uhriksi.
- Tiesin Jyväskylään tullessani, että täällä on paljon hyökkääjiä. Yksi ihan hyvä peli ja seuraavassa oletkin katsomossa... Eihän se helppoa ole. Mutta siihen on vain asennoiduttava oikein, hän kohtaa tosiseikat.
Ja mitä siihen Jody Shelley -kysymykseen tulee, sille Rahikainen lähinnä naurahtaa.
- Nooo... Tulin tänne rikurahikaisena, enkä yritä olla mikään jodyshelley. Teen sen oman hommani minkä osaan, ei muuta.
Kun lopuksi puhe kääntyy siihen tappeluasiaan, Rahikaisen kasvoille nousee virnistys.
- Onhan joka joukkueessa joku varteenotettava ehdokas, mutta ei niihin juurikaan tule kiinnitettyä huomiota, hän myhäilee.
Mutta kun paikka tulee...?
- Ei, taka-askelia mä en tule ottamaan, hän vakuuttaa.
