Suomen tykätyin Turkulainen − "Pää ylös, ettei tärskyjä tule"

LIIGA / Haastattelu
Turkulainen odottaa uransa ensimmäisiä miesten pudotuspelejä.
Kuva © Jere Korkalainen

1.10.2016. Lähtökohtaisesti päivämäärä on vain yhden JYP-SaiPa-ottelun pelipäivä, mutta yhdelle pelaajalle päivämäärä jää mieleen.

− Oli yllätys itsellenikin, enkä osannut odottaa ensimmäistä peliäni. Parin päivän varoitusajalla sanottiin, että saatan pelata, muisteli Jerry Turkulainen.

18-vuotias hyökkääjä teki näyttävän sisääntulon iskemällä ottelun voittomaalin. Tuon jälkeen maaleja on kertynyt kahdeksan lisää. Yhteensä kasaan kertyi 26 tehopistettä 48 ottelussa. Myös tehotilasto on mukavan lämpöisissä lukemissa: +14.

Kauden Mestiksessä aloittanut Turkulainen sijoittui tulokkaiden pistepörssissä kolmanneksi.

− Sain vastuuta ja pisteitä alkoi tulla, siten sain hyvän startin liigauralleni. Odotan saman rytmin jatkuvan, Turkulainen sanaili.

Ketjuruletti on mikkeliläisen kohdalla jäänyt melko vähäiseksi. Paikka on vakiintunut ainakin nimelliseen ykkösketjuun Juha-Pekka Hytösen ja Janne Tavin kanssa.

"Emme ole isoimpia äijiä, mutta kiekko liikkuu hyvin."

Kun puhe siirtyy omaan ketjuun, Turkulainen ei kehuja säästele.

− Ihan älyttömän kovia pelikavereita, joiden kanssa olen saanut pelata debyyttikauteni.

Vaikka nuoren pelaajan tekeminen onkin ollut vakuuttavan kypsää, kokeneiden pelikavereiden roolia jokapäiväisessä kehityksessä ei tule väheksyä.

− Heille isot kiitokset, että ovat ottaneet minut niin hyvin vastaan. Saan lähes päivittäin erilaisia vinkkejä ketjukavereiltani, Turkulainen mainitsi.

− Emme ole isoimpia äijiä, mutta kiekko liikkuu hyvin. Kemiatkin ovat löytyneet.

Kauden alku JYP-Akatemiassa sujui sentterin tontilla, mutta vastuu JYPissä on siirtynyt laidalle. Pieniä muisteloita sentterihommiinkin on siunaantunut, sillä Turkulainen paikkaili varsinkin syksyllä Hytöstä aloitusympyrässä.

− Onhan se ollut hieman eri maailma pelata laidalla verrattuna sentteripeliin junioreissa. Pelaan siellä, mihin minut laitetaan - kunhan ei puolustajaksi, Turkulainen hymähti.

Maalijuhlat ovat tulleet tutuiksi.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Pohjamudista kärkeen

JYPin kauden alku oli vaikea, eikä voittoja tahtonut kertyä. Syksyn pimeinä hetkinä jopa kymmenen joukkoon selviytyminen näytti epävarmalta.

− Kun tulin mukaan, joukueella oli vaikeaa. Siinä oli kolmansien erien painajaiset ja muuta sellaista, Turkulainen kertasi.

Pikkuhiljaa palaset loksahtivat kohdalleen, mikä näkyi myös sarjataulukossa. JYP taisteli loppuun asti runkosarjan kakkossijasta, mutta lopulta 111 pistettä riittivät neljänteen sijaan.

Yksi syy oli vastuun jakautuminen leveämmille hartioille muun muassa Michel Miklíkin tultua mukaan.

− Kelkka kääntyi ja se pysyi oikeassa suunnassa. Joukkue pelasi hyvin, jolloin yksilöitä nousi esille, Turkulainen analysoi.

Askel uuteen maailmaan

Turkulainen on pelannut pudotuspelejä vain C- ja B-junioreissa. Viime kauden nuorten SM-sarjassa pelannut hyökkääjä hyppäsi pudotuspelien ajaksi B-nuorten kelkkaan.

Nyt edessä ovat uran ensimmäiset aikuisten pudotuspelit. Nuorukainen vaikuttaa innostuneelta, mutta pieni tauko oli herran itsensä mukaan paikallaan.

"Olen tiennyt koko ajan, että iskuja voi tulla."

− Hyvä tauko tiukan rypistyksen jälkeen. Muutaman päivän huilin jälkeen olemme vetäneet parit treenit.

− Vielä pari treeniä ja keskiviikkona ollaan valmiina.

Usein pudotuspeleissä puhutaan kysymysmerkeistä pienempien pelaajien kohdalla, joihin Turkulainen myös kuuluu. 170 senttiä pitkä ja 66-kiloinen pelaaja kuuluukin sarjan höyhensarjalaisiin.

Muuttuuko pelityyli siis fyysisemmissä koitoksissa?

− En aio muuttaa peliäni, mutta pitää olla valmiina. Ensimmäiset pudotuspelit, mielenkiintoista nähdä mitä tulee, Turkulainen sanoi.

Turkulaisen pelityyli on aktiivinen ja tietyt lainalaisuudet näyttävät iskostuneen pelaajan selkäytimeen mallikkaasti.

− Olen tiennyt koko ajan, että iskuja voi tulla. Pää ylös, ettei tärskyjä tule, hän vinkkasi.

Pusuja tulee, mutta Turkulainen on valmis.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com

HPK ensimmäinen haaste mestaruuden tiellä

JYP nimesi ennen kautta tavoitteekseen runkosarjan toisen sijan ja mestaruuden. Vaikean alkukauden jälkeen neljäs sija oli kuitenkin hyvä saavutus. Puolivälierissä vastaan asettuu HPK, jonka JYP tiputti neljän parhaan joukosta keväällä 2013.

Marko Virtasen aikakaudella joukkue on päässyt kahtena edellisenä vuotena välieriin, mutta tie finaaleihin ei vielä ole auennut. Tällä kaudella jyväskyläläiset luonnollisesti janoavat kirkkaimpia mitaleja kaulaan.

Turkulaisen mukaan jäljellä on enää kovia joukkueita, joihin myös HPK lukeutuu.

− Tiedämme, että heillä on takana hyvä runkosarja. Meillä on vastassa luisteluvoimainen joukkue.

Aseet pudotuspeleihin ovat melko kuluneet, mutta totuuden siemen niissä piilee. Turkulainen nostaa esille erityisesti hämeenlinnalaisten maalintekovoiman, joka korostaa laadukkaan puolustuspelin tärkeyttä. Mutta voittaakseen pelejä myös maaleja pitää tehdä.

Millä tapaa ratkaisu siis syntyisi, jos vikkelä hyökkääjä sen saisi päättää?

− Läpiajo olisi unelmana. Siihen joku hieno harhautus, jolla ratkaisu syntyy.

» Lähetä palautetta toimitukselle