Strömwallin maalinälkä kohdillaan, Ässät kumoon kahdella osumalla

LIIGA / Haastattelu
Päävalmentaja Tuomas Tuokkola voi olla tyytyväinen uuteen vahvistuukseensa.
Kuva © Jussi Puuri
Michael Keränen oli tehoilusta päävastuussa, mutta loistavaa taustatukea Ässät-voitossa antoi Malte Strömwall. Jatkoaika tapasi tämän liigajäillä vielä tuntemattoman teholaiturin.

Viimeinen ottelu ennen marraskuun maaottelutaukoa sai sinettinsä, kun Malte Strömwall kirmasi ensimmäisenä irtokiekkoon Ässien alueella. Suoraviivainen nousu maalille päättyi Ässien Andreas Bernardin harhauttamiseen, ja 0−4-osuma sinetöi pelin lopullisesti.

KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkolalla ei ollut kuin maireita arvioita neljättä peliään pelanneesta ruotsalaishyökkääjästä.

− Hän on energinen, mutta hiljainen hyökkääjä. Pisteitä syntyy kovaa tahtia, joten luonnollisesti tästä pelaajasta on todella hyvä fiilis, Tuokkola hymähti.

− Nyt pelejä on ollut enemmän kuin harjoituksia, joten jatkossa hän varmasti pääsee vieläkin paremmin peliin sisälle. Maalinälkä on valtava.

Minulla on aina ollut vimma auttaa joukkuettani nimenomaan maaleilla ja tehopisteillä.

23-vuotias Strömwall on kotoisin Luulajasta, ja ensimmäiset kiekko-oppinsa hän on saanut Linköping HC:n juniorijoukkueista. Toki myös Strömwallin isä, Johan, pelasi aikanaan 496 SHL-runkosarjapeliä Luleå HF:n joukkueessa.

Nuorempi Strömwall lähti suureen maailmaan suhteellisen varhain.

− Olin 17-vuotias, kun lähdin WHL:ään. Suurin oppini siellä oli ehkä pelien ulkopuolelta, jouduin oppimaan tulemaan toimeen omillani. Kaikella tavalla se oli iso askel minun urallani, pääsin pelaamaan paljon ja kovia pelejä, kertasi Strömwall.

Kuten jokaisella jääkiekkoilijalla, Strömwallinkin unelmana on päästä joskus pelaamaan NHL:ään. Kaksi kautta kanadalaisessa nuorten sarjassa eivät tuottaneet Strömwallille NHL-varausta.

Strömwall kuitenkin päätyi NHL-organisaation kirjoihin ja kansiin, kun New York Rangers hankki nuoren ruotsalaisen pelaajaoikeudet. Kolmesta kaudesta Ruotsissa viimeisin oli myös ehjin, kun Strömwall pelasi Allsvenskanin AIK:ssa 49 runkosarjapeliä ja kymmenen karsintapeliä.

Tehoista elävälle ruotsalaiselle kausi oli pisteidenkin valossa onnistunut, sillä 49:ssä pelissä hän iski 25 maalia ja 17 syöttöä. KooKoon käskijän luettelema ominaisuus perustuu siis tosiasioihin jo aiemman uran varrelta.

− Minulla on aina ollut vimma auttaa joukkuettani nimenomaan maaleilla ja tehopisteillä. Se on tärkeä osa minun pelaamistani, kiteytti Strömwall.

Kaudella 2016-17 Strömwall lähti uudestaan valloittamaan Pohjois-Amerikan kaukaloita. Matkan luonnollinen päämäärä oli New York Rangersin farmiseura Hartford Wolf Pack, mutta lopulta Strömwallin oli tehtävä ratkaisuja pelipaikkansa suhteen.

Kuluvalla kaudella Strömwall siirrettiin nopeaan tahtiin farmin farmiin ECHL:ään.

− Rangers ei enää luottanut minuun, joten halusin palata takaisin Eurooppaan kehittämään pelaamistani. Tunsin Ruotsin-ajoiltani muutamia suomalaisia, muun muassa Tomi Kallion kanssa olimme yhtä aikaa Växjö Lakersissa. Huomasin jo silloin hänen johtajan ominaisuutensa. Samoin Ryan Laschin tunnen ennestään.

− Jotain alustavaa tietoa minulla oli, millaista jääkiekkoa Liigassa pelataan, ja olen kokenut KooKoon hyväksi vaihtoehdoksi, kiitteli Strömwall.

Ruotsalaishyökkääjän tavoite on edelleen kirkkaana horisontissa.

− Jonain päivänä haluan pelata NHL:ssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle