Stamkos: "Nämä ovat meidän pudotuspelimme"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Steven Stamkos on ollut vaikea pideltävä.
Kuva © Timo Savela
Kanadan osalta MM-kisat alkavat toden teolla vasta torstaina.

Alkulohkot on saatu päätökseen. Kanadan osalta tuloksena oli Tukholman-lohkon toinen sija. Edelle sijoittui Sveitsi.

Kakkospaikalla ei kuitenkaan ole valtavasti merkitystä. Kanadaa kiinnostavat vain turnauksen neljä viimeistä päivää. Silloin tavoitteena on pelata kolme ottelua ilman tappioita.

Kenraaliharjoitus ei mennyt nappiin, sillä ykkösdivisioonaan putoava Slovenia ärsytti jättiä jatkoajalle asti. Steven Stamkosin läpiajomaali kuitenkin asetteli lisäpisteen Kanadan tilille.

- Joskus niin käy kun vastassa on joukkue, josta ei tiedä paljoakaan ja joka tulee vastaan ilman mitään hävittävää, Stamkos sanoi.

- He aloittivat kovaa, emmekä saaneet toivoamaamme lähtöä. Jos sama toistuu seuraavassa ottelussa, joudumme luultavasti lähtemään kotiin.

Voiton myötä ainoa Kanadan toistaiseksi päihittänyt joukkue on Sveitsi, joka oli vahvempi voittomaalikilpailussa. Sen jälkeen vaahteranlehdet ovat pelanneet neljä ottelua ilman tappioita.

- Slovenia-tuloksella ei välttämättä ole lopulta mitään merkitystä lohkotilanteen kannalta, mutta perussarjan viimeiset vaiheet ovat aina tärkeitä.

- NHL:ssäkin pudotuspeleihin on parempi mennä voitokkaan runkosarjan lopun jälkeen. Nyt nämä ovat meidän pudotuspelejämme, maalitykki totesi.

Kanadan puolivälierävastustaja on Ruotsi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen ratkesi puolessa tunnissa ja päättyi kanadalaisten 3-0-voittoon.

- Ruotsi on saanut uusia avainpelaajia ja haastoi meidät jo alkulohkovaiheessa. Ympäristö on meille vihamielinen ja ottelun alun on oltava paljon parempi kuin Sloveniaa vastaan, Stamkos ennakoi.

- Heillä oli jo valmiiksi hyvä joukkue. Keskinäinen ottelumme oli tiukka ja hyödynsimme silloin erikoistilanteet. Sittemmin Ruotsi on vahvistunut kolmella hyvällä pelaajalla ja saa vielä lisävoimaa yleisöstä.

Kanada onkin torstaina taas myrskyn keskellä. Lähes jokaisen alkusarjapelinsä loppuun myynyt Tre Kronor on pelannut ailahtelevasti, mutta säännöllisesti tulleet ilouutiset, kuten Henrik ja Daniel Sedinin saapuminen, ovat pitäneet Tukholman kisahuumaa yllä.

Lindy Ruffin joukkueen ainoana tavoitteena on maailmanmestaruus, mutta puolivälierät ovat olleet viime aikoina kaukana läpihuutojutusta. Vuosi sitten Kanadan yllätti Slovakia. Ensimmäinen pudotuspeliottelu koitui kohtaloksi myös 2011 ja 2010.

- Olemme kokeneet formaatin kääntöpuolet kolmena viime vuotena, kun pelit ovat päättyneet aikaisin. Tänä vuonna tilanteemme ei ole yhtään helpompi.

Alkulohkopelit Stamkos päätti hyvällä mielellä. Tampa Bay -hyökkääjä oli Kanadan selvästi paras pistemies tehoin 6+5=11.

- Olemme puolustaneet hyvin ja maalivahtipelimme on toiminut. Kun ne ovat hoidossa, pääsee hyökkäyskalustomme taitotaso esiin. Pystymme hallitsemaan kiekkoa hyökkäysalueella ja pääsemme vetopaikoille, laitaan siirretty sentteri arvioi.

- Tarvitsemme vielä lisää laukauksia - kaukalo on isompi ja joskus olemme hyökkäysalueella yhtäjaksoisesti minuutin, tai pidempäänkin, ilman yhtäkään vetoa. Kokonaisuutena olemme kehittyneet ja olemme valmiita jatkopeleihin. Saamme levätä pari päivää, toivottavasti se auttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle