Spacek: "Haluan pelata Laineen kanssa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Michael Spacekin mukaan nuorten MM-kisoissa on voinut pelata varmasti, koska hän on jo tottunut kapeaan kanadalaiseen kaukaloon.
Tšekkien Michael Spacek on yksi joukkueen kokeneemmista pelaajista. Spacek on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussa yksi joukkueensa johtavista pelaajista. Nyt Spacek tähtää sopimukseen hänet vuonna 2015 varanneen Winnipeg Jetsin kanssa.

Nuorten MM-kisojen kahdessa ensimmäisessä ottelussa Tšekkien Michael Spacek on ollut joukkueensa johtotähti. Ensimmäisissä peleissä on syntynyt tehot 1+2, mikä oikeuttaa Tšekin sisäisen pistepörssin kärkipaikalle.

Kanadassa pelattavat nuorten MM-kisat ovat Spacekille jo kolmannet perättäiset.

− Ensimmäisissä MM-kisoissa en saanut kamalasti jääaikaa. Toiset menivät paremmin, ja tein vähän pisteitäkin. Nyt olen johtohahmo täällä, Spacek sanoi.

Tšekin pelaajista suurin osa on vuonna 1997 syntyneitä nuoria. Joukkueeseen mahtuu kuitenkin kourallinen nuorempia pelureitakin.

− Jatkan vain pelaamista ja autan nuorempia joukkuekavereitani jäällä, Spacek kertoi roolistaan joukkueessa.

Spacek kiekkoilee toista kauttaan WHL:ssä. Päätös lähteä kotimaasta jääkiekon perässä oli helppo.

− Winnipegistä sanottiin, että he haluavat minut Kanadaan, joten lähdin WHL:ään.

Winnipeg Jets varasi Spacekin vuonna 2015. Sen jälkeen NHL-organisaatiosta on tullut ohjeita nuorelle pelurille.

− He haluavat esimerkiksi, että menen ahneemmin maalille, Spacek valotti.

Spacek katselee kaikki Winnipeg Jetsin pelit. Täksi kaudeksi Jetsiin siirtynyt Patrik Laine saa Spacekilta suuret kehut.

− Laine on todella hyvä pelaaja. En ole koskaan nähnyt niin nopeaa laukausta kuin hänellä on. Haluan pelata hänen kanssaan.

19-vuotias Spacek pelaa ainakin tämän kauden Red Deer Rebelsissä. Ensi vuonna hän haluaa kuitenkin ottaa jo paikkansa Jetsin organisaatiosta.

− Haluan olla osa Winnipeg Jetsin joukkuetta ja saada sinne sopimuksen. Totta kai haluan olla osa NHL-joukkuetta, mutta AHL:ssä pelaaminenkin käy hyvin.

» Lähetä palautetta toimitukselle