Sirén on löytänyt maalijyvän

MESTIS / Haastattelu
KooKoon laitahyökkääjä Niklas Sirén on kovassa iskussa – viimeisessä viidessä pelaamassaan ottelussa 21-vuotias nuorukainen on tehnyt kuusi osumaa. Ensimmäisen ja kuudennen maalin välillä tosin vierähti 82 päivää, kun lonkankoukistajalihaksen repeämä piti Sirénin sivussa pitkään.

Niklas Sirén on ollut KooKoon pirteimpiä pelaajia viimeisissä peleissä. Keskiviikkona Sirén kaatoi LeKin iskemällä päätöserässä kaksi alivoimamaalia, joista toinen jäi myös ottelun voittomaaliksi. Tämän kauden seitsemästä maalistaan Sirén on tehnyt viisi LeKin verkkoon.

– Rehellisesti sanottuna en kyllä tykkää yhtään pelata siellä. Mutta näköjään se sopii minulle, niin mikäs siinä.

Viime kaudella hän teki SaPKossa 12 maalia pelaamissaan 45 ottelussa – tällä kaudella takana on 16 peliä mutta maaleja on syntynyt jo seitsemän. Viimeisissä viidessä pelaamassaan ottelussa Sirén on tehnyt kuusi maalia.

– No jos sen niin haluaa ajatella, niin niinhän se on. Toivotaan, että maaleja tulee jatkossakin, Sirén naurahtaa.

Sirén on yritteliäs pelaaja, energiaa riittää ja nuorukainen aiheuttaa hämminkiä vastustajan maalille jatkuvasti. Maalijyvä on myös vaikean alkukauden jälkeen löytymässä.

– Eihän siinä, hyvin olen saanut paikkoja. Nyt on alkanut uppoamaan, toivottavasti jatkuukin samanlainen tahti.

KooKoon paletissa Sirén on tärkeä palanen, vastuuta tulee niin tasakentällisin, yli- kuin alivoimallakin.

– Joo, vastuuta on kyllä tullut todella hyvin ja se on hyvä juttu, sillä tykkään pelata paljon. Siten pysyy pelissäkin hyvin mukana.

Sirén siirtyi KooKoohon täksi kaudeksi SaPKosta, jossa hän iski edelliskaudella 24 tehopistettä. Kesäkausi Kouvolassa lupasi hyvää, Sirén oli sisäisen pistepörssin kärikinimi ja pelasi harjoitusotteluissa isoja minuutteja "taikuri" Iivo Hokkasen vierellä.

Harjoituspelit ovat kuitenkin vain harjoituspelejä ja kauden alettua meininki on usein erilaista. Niin kävi myös Sirénille, jonka alkukausi oli suuri pettymys joukkueelle, yleisölle sekä miehelle itselleen. Kesän hyvä pistetahti muuttui korpivaellukseksi ja kauden viidessä ensimmäisessä pelissä syntyi vain yksi syöttöpiste. Mikä sitten aiheutti alkukauden vaikeudet?

– En oikein osaa vastata tuohon. Olin kyllä todella pettynyt omaan suoritukseen. Paikkoja oli, mutta ei mennyt sisään. Harjoituspelit meni kuitenkin todella hyvin ja olisin odottanut paljon enemmän.

KooKoon hyvin alkanut kausi muuttui pian tuskaiseksi pusertamiseksi ja sijoitus sarjataulukossa putosi jonnekin aivan muualle, kuin mihin joukkuetta oli ennen kauden alkua povattu. Paljon mainostetun, rankan yksitoistaviikkoisen treenijakson jälkeisen väsymyksen lisäksi Sirén löytää heikkoihin esityksiin syyksi vaikeudet oikeiden roolien löytämisessä.

– Aika paljon oli porukalla paikat jumissa, se kesä mentiin kuitenkin, kuten jo monessa paikassa on sanottu, todella kovaa. Vähän siinä oli varmaan myös sitä, että roolit eivät olleet täysin selvillä kaikille. Vähän sellaista opettelua oli, uusia jätkiä kuitenkin paljon.


Loukkaantuminen piti miehen sivussa kaksi kuukautta.
Anette Naroma - http://anskun.net

Lokakuu päättyi loukkaantumiseen

Sirénin vaikean alkukauden "huipensi" lokakuun lopulla sattunut ikävä loukkaantuminen, jossa vikkeläjalkaisen hyökkääjän lonkankoukistajalihas repesi.

– En ihan tarkkaan edes tiedä missä se tapahtui!

Sirén oli sivussa kaukalosta lopulta hieman yli kaksi kuukautta. Jäälle "Nippe" palasi joulukuun alussa ja olisi pystynyt palaamaan peleihinkin jo ennen joulutaukoa, mutta vakavan loukkaantumisen jälkeen valmennusjohto halusi ottaa varmanpäälle ja pitää miehen vielä sivussa tositoimista.

– Se on kuitenkin pitkäkestoinen vaiva ja uusiutumisvaara on melko suuri, lonkat ja nivuset on jääkiekkoilijoilla aika kovilla. Toivotaan nyt, että pysytään ehjänä ainakin tämä kausi.

– Joulukuussa olisin pystynyt pari peliä pelaamaan jo. Otettiin kuitenkin aika varman päälle ja päätettiin, että treenataan vielä se joulutauko. Nyt lonkka on ihan kunnossa, ei ole minkäänlaisia tuntemuksia.

Kaksi kuukautta kestävä pelien seuraaminen katsomosta on kiekkoilijoille luonnollisesti vaikea jakso. Pelihalut olisivat kovat, mutta kaukaloon ei pääse.

– Se oli kyllä rankkaa, varsinkin kun jengillä lähti peli kulkemaan. Oli tosi paha vain katsella tuolta katsomosta, olisi tehnyt niin paljon mieli pelata. Joukkueen kanssa kuitenkin elettiin päivittäin, niin kyllä sen siinä kesti.

Loukkaantumiset eivät ole Sirénille uusi tuttavuus. Vammoja on tullut aiemminkin mutta veitsen alle ei ole vielä tarvinnut lähteä.

– Nilkat ja nivelsiteet on olleet aika kovilla, polvestakin on jänne irronnut. Tällaisia parin kuukauden toipumisaikoja on ollut, ei ole kuitenkaan onneksi vielä tarvinnut leikkailla mitään.

» Lähetä palautetta toimitukselle