Sergei Fjodorov: KHL on kasvanut liian nopeasti

KHL / Haastattelu
Sergei Fjodorov työskentelee nykyisin Moskovan TsSKA:n johtoportaassa.
Kuva © Getty Images
Moskovan TsSKA:n GM:nä työskentelevä Sergei Fjodorov vieraili elokuun alussa Rovaniemellä. Jatkoaika tapasi entisen NHL-supertähden ja kyseli hänen mietteitään KHL:stä.

TsSKA:n organisaatio vietti Rovaniemellä heinä-elokuussa pari viikkoa. Vuodesta 2012 lähtien seuran GM:nä työskennellyt Sergei Fjodorov lensi paikalle pariksi viimeiseksi päiväksi seuraamaan joukkueen otteita. Kesän aikana porukkaan on tullut paljon muutoksia, mutta Fjodorov piti näkemästään.

— Vietimme aikaa laadukkaasti täällä Suomessa. Kiitos koko porukalle, joka auttoi täällä meitä tämän haastavan jakson läpi. Peleissä kaikki meni ajankohtaan nähden hyvin, ja kovan paineen alla pystyimme pitämään hyvää tempoa yllä. Pelaajat näyttivät noudattavan hyvin sitä konseptia, jota valmentaja heiltä tässä vaiheessa vaatii, Fjodorov kertasi näkemäänsä.

MIELESTÄNI KHL KASVAA TODELLA NOPEASTI. JOS OLISIN SAANUT OLLA PÄÄTTÄMÄSSÄ, NIIN KASVUSTRATEGIA OLISI OLLUT ERILAINEN.

KHL-kauden alkuun on vielä aikaa, joten ryhmään ehtii tulla vielä muutoksia. Pelaajamarkkinat ovat vähitellen hiljenemässä, mutta Fjodorovin kiikarissa on vielä pari vahvistusta.

— Pelaajahaku on koko ajan päällä. Eri asia on, löydämmekö mitään. Tällä hetkellä näyttää, että emme. Yritämme vielä saada yhden pelaajan ulkomailta ja yhden Venäjältä.

Peräti 18 kautta NHL:ssä kiekkoillut hyökkääjä viettää yhä kesänsä Yhdysvalloissa. Uran aikana kerätyt kontaktit auttavat myös nykyisessä työssä. Joukkueessa on tällä hetkellä kolme joko Yhdysvaltojen tai Kanadan passilla olevaa pelaaja ja pitkään Pohjois-Amerikassa pelannut ranskalainen Stéphane Da Costa.

— No ei 28 päivää sentään koko kesä ole. Tapasin muutamia pelaajia sinä aikana. Käytin myös kontaktejani Pohjois-Amerikassa, jotta sain tietoa pelaajista, joita en tavannut. Siitä oli paljon apua tässä prosessissa.

KHL laajenee liikaa

KHL:n ympärillä on vellonut rutkasti negatiivista julkisuutta, kun useampi seura kärsii talousvaikeuksista. Muun muassa KHL:n finaaleissa pelannut Lev Praha ei osallistu alkavan kauden sarjaan. Uusia joukkueita on tullut mukaan vuosittain, mutta kasvu ei ole kivutonta. Fjodorovin mielestä KHL on kasvanut liian nopeasti.

— Talouspuolella on aina rankkaa. Mielestäni KHL kasvaa todella nopeasti. Jos olisin saanut olla päättämässä, niin kasvustrategia olisi ollut erilainen. Olisin ensin laittanut joukkueet vahvoille markkinoille ja kasvattanut niitä ehkä 10-15 vuoden ajan. Sen jälkeen olisi voinut lisätä taas muutaman joukkueen.

— Prahan joukkueella oli venäläinen omistus, ja he pyörittävät toimintaa myös Venäjällä. He varmaankin kokivat, että eivät pysty hoitamaan hommaa kahdessa paikassa. Se on todella valitettavaa. Mielestäni KHL on nimensä mukaisesti tämän koko mantereen liiga ja suuntaus länteen on hyvä.

Jos KHL:n ja venäläisen kiekon kehitys olisi ollut Fjodorovin päätettävissä, kasvua olisi haettu koko maan jääkiekkoa kehittävällä tavalla.

— Tekisin monet asiat toisin. Ensin jääkiekolle rakennettaisiin iso kestävä pohja – kiekkokouluja ja muuta sellaista. Se oli sellaista jo Neuvostoliiton aikana, joten eivät ajatukseni mitenkään uusia ole. Ei kaikkea tarvitsisi tehdä samoin kuin ennen, mutta tuollaisella pohjalla Venäjästä kasvaisi suurempi kiekkomahti.

Sergei Fjorodov oli peliurallaan maailman ehdotonta eliittiä. Hän voitti Detrotissa Stanley Cupin kolmesti.
Kuva © Getty Images

KHL:ssä maksetaan supertähdille kovia palkkoja, mutta hyviä pelaajia ei ole kuitenkaan liikaa tarjolla. NHL:ssä monet vanhoillisetkin organisaatiot ovat alkaneet käyttää pelaajatarkkailussaan niin sanottuja kehittyneitä tilastointimenetelmiä, mutta Fjodorovin mukaan Venäjällä ei ole riittävää pelaajamassaa tämän työkalun hyödyntämiseksi.

— Henkilökohtaisesti pohjaan paljon pohjoisamerikkalaiseen kokemukseen. Valitettavasti meidän markkinamme eivät ole riittävän täynnä erilaisia laadukkaita pelaajia. Kuten sanoin, olemme levinneet niin laajalle, että kaikki hyvät pelaajat on jo kiinnitetty.

Ensi talvena KHL:ssä nähdään uusi joukkue myös Suomesta, kun Jokerit marssittaa joukkonsa itärajan taakse. NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi 1993-1994 valittu Fjodorov on iloinen tästä ja hehkutti toisen hyökkääjälegendan tekemää työtä.

— Tapasin Jari Kurrin KHL-kokouksessa. On hieno ajatus tulla Suomeen, tämä on melkoinen jääkiekkomaa. Kulttuuri ja pohja koko hommalle ovat parempia kuin Prahassa. Olen varma, että tämä joukkue tulee suoriutumaan hyvin sekä talouden että urheilun puolella, Fjodorov päätti hymyillen.

» Lähetä palautetta toimitukselle