Sarosta aliarvioitiin Slovakian pukukopissa - "He eivät kuunnelleet minua"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Marek Viedensky tiesi, että Saroksen maalin eteen täytyy saada ruuhkaa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Marek Viedensky pelasi viime kaudella Juuse Saroksen kanssa HPK:ssa, joten hän osasi kertoa joukkuekavereilleen Leijonien nuoresta maalivahdista.

− Halusin pelata häntä vastaan ja kerroin joukkuekavereilleni, mihin häntä vastaan pitää laukoa. He eivät kuunnelleet minua. He ajattelivat, että Saros on nuori, joten hän ei ole niin hyvä kuin sanon. Ja nyt hän sai nollapelin, Viedensky sanoi ottelun jälkeen.

Slovakia ei päässyt testaamaan Saroksen kykyjä kovinkaan montaa kertaa ottelun alkupuoliskolla. Kahden erän jälkeen Sarokselle oli kertynyt vain kymmenen torjuntaa. Tosin Slovakian harvat paikat olivat sitäkin vaarallisempia.

− Emme oikeastaan päässeet haastamaan häntä. Kun Saros näkee laukauksen, hänen on helppo torjua se. Emme menneet tarpeeksi maalin eteen, jolloin hänellä olisi mielestäni ollut eniten hankaluuksia.

− Suomella on hyvä puolustus, emmekä saaneet paljoa paikkoja. Kun saimme paikan, Saros pelasti Suomen.

» Lähetä palautetta toimitukselle