Santeri Heiskanen tyytyväinen saadessaan pelata

LIIGA / Haastattelu
Yksi Bluesin kauden positiivisimmista yllättäjistä on ollut puolustaja Santeri Heiskanen. Täksi kaudeksi hän palasi Espooseen kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Heiskanen on ollut tyytyväinen palattuaan kasvattajaseuraansa. Oli jonkun aikaa epävarmaa, pystyisikö hän pelaamaan ollenkaan. Polvivamma oli seurajohtajien tiedossa, ja sen takia hän tekikin sopimuksen vasta elokuussa.

- On hyvä, että olen pystynyt pelaamaan sen jälkeen kun palasin kokoonpanoon. Yksi peli jäi väliin aivotärähdyksen takia, mutta jalka on kestänyt.

Bluesin puolustajista Kimmo Peltonen ja Jari Korhonen ovat harjoitelleet joukkueen mukana, ja heidän paluunsa aiheuttaa lisää kilpailua pelipaikoista.

- He tulevat sitten kun pystyvät pelaamaan. Peliaika on valmentajien päätettävissä, pelaan sen mitä määrätään.

Erityisesti Peltosesta on hyötyä ylivoimapelissä, sillä hän laukoo oikealta. Tähän mennessä Heiskanen on ollut Bluesin ainoa rightin pakki.

- Se tuo monipuolisuutta, on helpompi laukoa suoraan syötöstä. Käytössä voi olla monenlaisia variaatioita sen jälkeen.

Heiskanen kuuluu siihen pelaajajoukkoon, jolla on kokemusta sekä hyökkääjänä että puolustajana. Viimeksi Heiskanen pelasi hyökkääjänä viime kauden lopussa Pelicansissa. Puolustajan paikka on kuitenkin hänelle selvästi mieluisampi.

- Olen oikeasti pakki. Joskus HIFK:ssa minut laitettiin hyökkääjäksi, varsinkin kun meillä oli mestaruusvuonna niin kova pakisto. Olin tyytyväinen, että pääsin pelaamaan jotain paikkaa.

Heiskasen uraan on mahtunut useita huippuvalmentajia. Tutuiksi ovat tulleet Erkka Westerlund, Raimo Summanen, Hannu Aravirta ja nyt Kari Heikkilä.

- He ovat maineensa veroisia. Myös Ismo Lehkonen oli hyvä. Kaikilta olen oppinut jotain. Olen tyytyväinen, että olen saanut pelata sellaisten valmentajien kanssa.

Kääntöpuolella on myös viime kauden alku Pelicansissa Jami Kaupin valmennuksessa:

- Se on monen asian summa. Ei huonoa menestystä voi Kaupin piikkiin laittaa, pelaajat siinä epäonnistuivat.

Heiskasella on kiekkopiireissä jäänyt maine polvitaklaajana. Itse hän ei kuitenkaan siihen yhdy.

- Siihen on vain helppo tarttua. Jos laskee saamani jäähyt polvitaklauksista, en usko että niitä on sen enempää kuin muillakaan. Viime kaudella sain yhden vitosen, mutta muita vastaavia en muista. En vahingoita tahallaan vastustajia.

Polvitaklauksissa tapahtuneista loukkaantumisista hänellä on myös mielipiteensä. Usein polvitaklauksia syntyy, kun taklattava yrittää väistää vartalotaklausta.

- Se on monesti myös taklattavan vastuulla. Itsekin olen siitä kärsinyt, sillä polvivammani syntyi aikoinaan sellaisesta tilanteesta.

Loppukaudesta Heiskasella ei suurempia toiveita ole

- Toivotaan, että polvi kestäisi pidempään, mutta mennään peli kerrallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle