Saarelainen vaikeiden kausien jälkeen KeuPaan − "Olen pelaaja, joka pystyy tekemään pisteitä"

MESTIS / Haastattelu
Saarelainen pelasi viime kauden lopun KooKoossa, ja sitä ennen HIFK:ssa.
HIFK:n nuorisojoukkueissa kovaa jälkeä tehnyt Miro-Pekka Saarelainen päätyi täksi kaudeksi KooKoon kautta Mestis-joukkue KeuPaan.

Miro-Pekka Saarelainen siirtyi täksi kaudeksi Keuruun ylpeyteen KeuPaan. HIFK:ssa Liigaakin maistamaan päässyt hyökkääjä on kotiutunut Keski-Suomeen hyvin.

− Keuruulla on mukava olla. Täällä on hyvät puitteet. Sali ja uimahalli ovat lähellä, ja niitä saa käyttää vapaasti. Myös jäähalli on lähellä.

Viime kaudella HIFK:ssa aloittanut, mutta kauden mittaan monessa eri joukkueessa vieraillut pelaaja päätyi KeuPaan varsin tavallisen tarinan kautta.

− Sopimusta ei tullut muualle ja KeuPa oli mahdollisista vaihtoehdoista paras. Tämä on paras paikka minulle tällä hetkellä, Saarelainen uskoo.

Saarelaisella on kokemusta Mestiksestä hajaotteluiden verran, mutta alkava kausi on miehen ensimmäinen kokonainen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sarjan anatomia on tullut 23-vuotiaalle tutuksi.

− Tämä on hyvä ja vauhdikas sarja. Pelit ovat tasaisia ja kovia − kuten toki muissakin sarjoissa. Mikä joukkue tahansa voi voittaa minkä tahansa toisen joukkueen.

Vaikeiden vuosien jälkeen kohti valoa

HIFK:n A-nuorissa kovia pistemääriä iskenyt hyökkääjä lähtee kauteen maltillisin mielin.

− En ole asettanut henkilökohtaisia pistetavoitteita, mutta kova halu on kehittyä. Se on se tärkein juttu joka kaudella.

Vaikka muutama viime kausi onkin ollut Saarelaiselle pisteiden valossa hiljaisempi, ei hän ole muuttanut pelillisiä asioita tekemisessään.

− Pyrin pelaamaan samalla tavalla kuin aikanaan A-nuorissa. Olen pelaaja, joka pystyy tekemään pisteitä. Sellainen haluan olla. Aika näyttää, mitä tuleman pitää.

Keuruulla on myös kova usko omaan tekemiseen.

− Meillä on mahdollisuudet mihin vain. Laadukas joukkueemme taistelee voitosta joka ilta, täräyttää Saarelainen.

Monien muidenkin potentiaalisten johtavien pelaajien joukosta esiin nousee yksi nimi.

Lauri Huhdanpää on taitava pelaaja, joka on näppärä kiekon kanssa. Häntä kannattaa seurata, Saarelainen vinkkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle