Ryan Lannon oli onnekas

LIIGA / Haastattelu
Jenkkipakki Ryan Lannon on pelannut tasaisen hyvän alkukauden. Omalla tyylillään KalPan takalinjoilla häärivä puolustaja on itsekin tyytyväinen pelaamiseensa, mutta iloitsee enemmän joukkueensa menestyksestä. Hyvin mennyt syyskausi antoikin 29-vuotiaalle puolustajalle iloisen yllätyksen.

Hulppeassa yhdeksän pisteen sarjajohdossa joulun viettoon suunnannut Kuopion KalPa on pelannut alkukauden erinomaista kiekkoa. Puolustus on toiminut kurinalaisesti ja maalivahtipeli on ollut kuin kirsikka kakun päälle. Kuopiolaisten päästettyjen maalien keskiarvo on alle kaksi per ottelu.

Viime tammikuussa Kuopioon lennätetyllä Ryan Lannonilla on ollut suuri vaikutus tämän tilaston eteen.

Yksinkertaista ja helppoa peliä tahkoava yhdysvaltalainen on tyytyväinen sekä omaan, että joukkueensa peliin. Erityisen tyytyväinen hän on siihen, että KalPa on saanut napsittua voittoja otteluista, joissa joukkue on ollut pelillisesti heikompi osapuoli. Sarjakärjessä oleminen lämmittää pienelle tauolle mielellään lähtenyttä Lannonia.

– Tällä kaudella on tullut pelejä, joissa olemme saaneet varastettua voiton. Olemme pelanneet ehkä puolet pelistä hyvin, mutta silti pystyneet voittamaan. Näin se välillä menee ja olen todella tyytyväinen siihen tilanteeseen, missä olemme tällä hetkellä sarjassa. Toinen puolikas kaudesta on sitten ihan oma haasteensa pudotuspeleineen, Lannon totesi.

– Viimeinen puristus ennen taukoa meni minulta ihan hyvin. Ei nyt mitenkään loistavasti, mutta keskivertoa paremmin. Jossain vaiheessa kautta tulee aina tilanne, että alat laskemaan pelejä - paljonko on pelattu, paljonko on jäljellä jouluun. Tauko tulee kyllä hyvään paikkaan.

SM-liigan tiivis pelitahti ei kuitenkaan Lannonia huimaa. Kotimantereella otteluita olisi vielä enemmän takana ja suurempi määrä edessä.

– Olen aikaisemmin tottunut siihen, että kauden aikana pelataan 80 peliä. Systeemissä on melkoinen ero. Tässä vaiheessa kautta olisi normaalia, että edessä on vielä viitisenkymmentä ottelua. Nyt kun takana on vasta 28, ei vielä hirveästi kiristä mieltä, Lannon naurahti.


Katse kohti tulevia otteluita.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

”Nyt touhu on hieman vapaampaa”

Lannon uskoo joukkueensa säilyvän kärjessä kevääseen saakka. Jenkki ei usko suurempiin mustiin jaksoihin, vaan luottaa joukkueensa monipuolisuuteen ja taistelutahtoon.

– Joukkueessamme on se hyvä puoli, että emme vietä vapaailtoja kaukalossa. Peli ei ole aina nättiä, eikä ennen joulua tullut sellaisia voittoja, jotka olisivat olleet mitenkään itsestään selviä, Lannon analysoi.

– Meillä on monia keinoja voittaa otteluita. Varsinkin kokeneimmat pelaajamme näyttävät hyvää esimerkkiä ja valmennus antaa hyvää tukea.

KalPan valmennustiimin vaihdosta onkin riittänyt puhetta heti keväästä alkaen, kun Tuomas Tuokkolan johtama valmennusryhmä julkistettiin. Kesken viime kauden kelkkaan hypännyt Lannon ehti jo nähdä edellisen valmentajan, Pekka Virran, toimintatapoja ja nostikin motivointikeinot suurimmaksi eroksi entisen ja nykyisen valmennuksen välillä. Kuten moni muukin kuopiolaisjoukkueen pelaaja on todennut, nykyinen KalPan pelitapa on edelliskausien kehitetty versio.

– Ainakin edellinen valmentaja piti ääntä kummasti enemmän. Tilaa muille näkemyksille ei hirveästi ollut, nämä sivuutettiin tylysti. Mutta muutoksia tapahtuu, se on osa kiekkoa. Nyt touhu on hieman vapaampaa, Lannon totesi lyhyesti.

– Nykyisen pelimme hienosäätö alkoi oikeastaan jo heti European Trophyn otteluista. Silloin emme pelanneet vielä ehkä ihan niin hienoa kiekkoa, sillä pelit menivät uuden valmennustiimin toimintatapoihin totutellessa.

Ihan täysi puukäsi?

Ryan Lannon ei todellakaan ole se pelaaja, jonka nimeä hehkutetaan lehtien urheilusivuilla tai toistellaan ottelun ratkaisupelaajana illasta toiseen. Fyysisessä pelissä viihtyvä puolustaja keskittyy pelkästään omien vahvuuksiensa hyödyntämiseen, eikä tuijota tehopisteitään. Näkyvät virheet ovat todella harvinaisia.

– Tehopisteeni ovat yleensä kakkossyöttöjä, joten en todellakaan ota stressiä pistetilastoistani. Onhan se kiva että pisteitä tulee, mutta en ole täällä niiden takia. Jos huomaat minut kentällä, olen varmaan tehnyt jonkun pahan virheen, tehot 1+5 alkukaudesta haalinut Lannon murjaisi.

– Parhaat pelini ovat niitä, joissa pelaan tasaisesti, puolustan hyvin, liikutan kiekkoa nopeasti eteenpäin ja poistun jäältä. Luvassa ei ole mitään loisteliasta, se on varmaa.

KalPan pelaaminen perustuu äärimmäiseen kiekkokontrolliin. Siitä syystä moni voikin ihmetellä, miten taitotasollisesti rajallinen amerikkalaispakki istuu joukkueeseen? Ehkäpä juuri siksi hän täydentää joukkueensa kokoonpanoa. Lannon ei tunnu välittävän yhtään siitä, miten kauan kiekko pysyy muilla hallussa. Puolustaja hoitaa oman roolinsa antamalla aina helpon syötön eteenpäin ja varjelemalla oman maalin edustan.

– Pelaan kovaa ja fyysisesti, samalla yritän pysyä pois jäähyaitiosta. Tarkoitus on pelata mahdollisimman hyvää puolustuspeliä omia vahvuuksia käyttäen. Jos olen ylivoimahyökkäyksen kärjessä tai pyörittämässä ylivoimaa, tämä joukkue on silloin suurissa vaikeuksissa, ainoastaan vasta 10 jäähyminuuttia saanut Lannon sanaili.

Omaa asemaansa joukkueen taidollisessa hierarkiassa Lannon ei lähde kyseenalaistamaan.

– Ilman mitään epäilystä minulla on joukkueen surkein taitotaso mitä tulee mailankäsittelyyn, ampumiseen, jne. Olen varmasti puukätisin pelaaja, pedantiksi harjoittelijaksi tiedetty Lannon soimasi itseään.

– En ikinä katso tilastojani. Jos tuijottaisin pistesaldoani, olisin unohtanut jääkiekon pelaamisen jo kauan aikaa sitten. En ole missään vaiheessa uraani ollut joukkueen taitavin jätkä, mutta olen löytänyt oman tyylini pelata jääkiekkoa. Tämä sopii minulle hyvin.


Lannon hoitaa tunnollisesti oman roolinsa.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Äidin syytä

Kovaotteisen puolustajan plusmiinus-tilasto on ollut koko alkukauden joukkueen parhaimmistoa. Tilastojen tuijottamista välttelevä Lannon onkin vihainen äidilleen, joka silloin tällöin ilmoittaa pojalleen huomanneensa eri tilastofaktoja.

– Äitini kertoi minulle tässä vähän ennen viimeisiä pelejä, että plusmiinus-saldoni on peräti 13. Suutuin hänelle välittömästi ja sanoin, että nyt minä saan varmasti miinuksia kun meni tuollaisesta mainitsemaan. Noh, viimeisestä pelistä tuli -2, joten se on täysin äitini syytä. Tiedätkö, aion soittaa äidilleni ja antaa hänelle täyslaidallisen, Lannon kertoi näennäisesti kiihtyneenä, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassaan.

Massachusettsin osavaltiossa sijaitsevassa Worcesterin kaupungista kotoisin oleva puolustaja sai valmennusjohdolta luvan matkustaa joulun alla pieneksi toviksi kotiinsa. Tästä hän kiitti kovasti valmentajaa ja aikoo ladata akkuja kotiseuduillaan Yhdysvaltain itärannikolla.

– Valmentaja oli hyvällä tuulella, kun saimme voittoja alle ennen joulutaukoa. Kysyin, että saanko mennä kotiseudulle 8-9 päiväksi, joten pelasin korttini oikein ja olin onnekas. On mukava mennä kotiin ja parannella tässä vaiheessa kautta kertyneet muutamat mustelmat, kertoi Lannon

– Aion ottaa rennosti, mutta meinaan myös käydä jäällä vanhan yliopistojoukkueeni kanssa. En ole nähnyt niitä kavereita pitkiin aikoihin, joten siitä tulee varmasti hauskaa. Hommaan kotona äidin ruokien ansiosta muutaman kilon kauden toista puolikasta varten ja reissun jälkeen ollaan sitten valmiina kun pelit tammikuun vaihteessa jatkuvat, naureskeli sympaattinen puolustaja ja suuntasi kämpille pakkaamaan laukkuja reissuaan varten.

» Lähetä palautetta toimitukselle