Ruotsin kirkkaimpana puolustajalupauksena pidetty Rasmus Dahlin pelaa eikä pelkää

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Dahlinista odotetaan Ruotsissa suuria.
Kuva © Bildbyrån
Vuonna 2000 syntynyt ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin on pelatessaan nuorten kisojen nuorin pelaaja. Iästään huolimatta Dahlin on osoittanut lahjakkuuttaan jo monissa eri ympyröissä. Jatkoaika jututti 16-vuotiasta nuorukaista kisojen alla.

Erik Karlsson, Victor Hedman, Hampus Lindholm, Adam Larsson, Jonas Brodin, Oliver Ekman-Larsson. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Ruotsi on tuottanut lukuisia NHL:n varaustilaisuuden kärkipäässä varattuja puolustajia.

Samaan seuraan on pyrkimässä myös Rasmus Dahlin, joka vuonna 2000 syntyneenä on pelatessaan tulevien nuorten kisojen nuorin pelaaja. SHL-debyyttinsä myötä hänestä tuli myös Ruotsin pääsarjan kautta aikojen ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja.

Vuotta vanhempi ja ensi kesän kärkivarausten joukkoon lukeutuva Timothy Liljegren putosi kisajoukkueesta jo varsin varhaisessa vaiheessa. 16-vuotias Dahlin sen sijaan on vakuuttanut harjoituspelien otteillaan.

Ruotsissa Dahlinia on luonnehdittu Liljegreniä paremmaksi prospektiksi, joten valinnat eivät ole sikäli yllättäneet. Tekihän Dahlin kuluneena syksynä ensiesiintymisensä SHL:ssä sarjaa johtavassa kivenkovassa Frölundassa, kun Liljegren puolestaan luisteli ensipiirtonsa viime vuonna tyvipään joukkue Röglessä.

Dahlinin kohdalla osallistuminen ei katso ikää

Mikäli Dahlinin nimi lopullisessa joukkueessa esiintyy, on hän Ruotsin, ja samalla koko nuorten kisojen nuorin pelaaja 16 vuoden iässä. Se ei kuitenkaan ruotsalaista hetkauta.

− En mieti sitä liiaksi. Yritän pelata niin hyvin kuin osaan ja saada paikan joukkueesta, Dahlin kertoo kisojen alla.

Hänellä on pelillisesti runsaasti annettavaa Ruotsin joukkueelle. Hyökkäyspäässä nuorukainen on osoittautunut vaaralliseksi yhdistelmäksi liikkuvuutta ja kiekollista osaamista.

− Olen kahden suunnan puolustaja, ja yritän pelata parhaani mukaan molemmilla alueilla, Dahlin sanoo.

Ruotsi kohtaa alkulohkossa Slovakian, Sveitsin, Tšekin ja Suomen. Kysyttäessä kovimmasta vastuksesta Dahlinilla on ainoastaan yksi vastaus.

− Suomi. Suomi on aina hyvä, ja he ovat hyviä myös tänäkin vuonna.

Dahlin on pelannut kuluneella kaudella myös Ruotsin alle 17-vuotiaiden ja 18-vuotiaiden maajoukkueissa. Tulevat nuorten kisat ja niihin valmistavat ottelut ovat Dahlinille ensimmäiset alle 20-vuotiaiden tasolla.

− Pelaajat ovat isompia ja vahvempia, ja kaikki etenee nopeammin, ruotsalainen kuvailee eroa nuorempien ikäluokkien otteluiden ja alle 20-vuotiaiden otteluiden välillä.

Ruotsi-kiekon kirkkain puolustajalupaus

Nuori ikä ei ole estänyt Dahlinia näyttämästä taitojaan Ruotsin korkeimmalla tasolla. Uran ensimmäinen maali SHL:ssä on oiva näyte myös nuorukaisen itseluottamuksen tasosta.

Toistaiseksi 12 ottelua miesten tasolla Frölundassa pelanneen Dahlinin sopeutuminen on käynyt vaivattomasti, eikä hyppy junioreista miesten tasolle ole tuottanut vaikeuksia.

− Se meni nopeasti, ja luulen, että kaikki meni myös hyvin. Oli helppo sopeutua joukkueeseen, koska sain niin hyvää tukea, Dahlin kehuu ruotsalaisorganisaatiota.

Ruotsalainen on varattavissa NHL:ään aikaisintaan kesällä 2018. Iästään huolimatta hän on ehtinyt saada maassaan runsaasti huomiota.

− En ajattele sitä niin paljoa. Se on vielä niin kaukana. Monia hyviä pelaajia tähtää varaustilaisuuteen, ja minun on tehtävä joka päivä kovasti töitä päästäkseni sinne, Dahlin sanoo vaatimattomasti.

Kokonaisvaltaisen hyökkäyspelillisen osaamisen lisäksi Dahlin taitaa myös pelin puolustussuuntaan. Liikkeellään ja kiekollisuudellaan hän on lähes järjestelmällisesti pelin ytimessä.

− Puolustuspelilliset taidot ja fyysisyys, Dahlin näkee itsessään vielä olevina kehityskohteina.

Vaikkei kisapaikkaa heltiäisikään, ruotsalainen ehtii olla valokeilassa vielä pitkään, sillä tulevien kisojen jälkeen Dahlin voi ikänsä puolesta osallistua alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin vielä vuosina 2018 ja 2019.

» Lähetä palautetta toimitukselle