Ruotsalaiset nieleskelivät katkeraa tappiotaan

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ruotsalaiset kerääntyivät synkkinä siniviivalle pelin jälkeen.
Kuva © Vilja Päätalo - vilja.paatalo@jatkoaika.com
Ruotsalaiset olivat apeilla mielin sunnuntaisen Suomi-tappion jälkeen. Joukkue vastaili median kysymyksiin kohteliaasti ja kärsivällisesti, mutta kasvoilta paistoi selvästi valtava pettymys finaalitappiosta.

Ruotsin puolustaja Gustav Olofsson myönsi pelin jälkeen, että tuska on suuri.

− Juuri nyt en voi kuvailla ajatuksiani sanoilla. Pääni on sekaisin, enkä tiedä, mitä miettiä asiasta. Tämä on todella surullista ja tuskallista, ettemme voittaneet lopussa.

− Pääsimme niin lähelle. Mielestäni meillä oli todella hyvä turnaus, mutta loppujen lopuksi se ei ollut tarpeeksi.

Ruotsin päävalmentaja Rikard Grönborg totesi olevansa ylpeä joukkueestaan, vaikka finaalissa kävi niin kuin kävi.

− Olen ylpeä siitä, mitä saavutimme tässä turnauksessa. Emme hävinneet kertaakaan varsinaisella peliajalla koko turnauksessa, joka on mielestäni mahtavaa. Loppu oli tietenkin katkera, mutta vastustaja oli hyvässä vireessä. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, nyt vain satuimme häviämään jatkoajalla.

Sekä Olofsson että Grönborg totesivat, että joukkueella oli tiedossa, miten Suomi tulee pelaamaan. Se ei kuitenkaan riittänyt.

− Tällä pelillä ei ollut paljoa eroa alkusarjan peliimme verrattuna. Tiesimme, miten he tulevat pelaamaan tänään. Nyt kävi taas samalla lailla, Olofsson viittasi alun pikamaaliin.

− Tämä oli mielestäni erinomainen jääkiekkopeli. Tiesimme peliin tullessa, että Suomella on hyvä vire päällä. Tiesimme, että he ovat hyvin valmennettuja. Tiesimme, että he tulevat hidastamaan meitä keskialueella, Grönborg sanoi puolestaan.

"Suomella oli enemmän onnea"

Ruotsalaiset olivat kumpikin sitä mieltä, että joukkue pelasi hyvin, mutta Suomella oli enemmän onnea ja he uhrautuivat hienosti.

− Painostimme heitä koko ottelun ajan ja he alkoivat väsyä. Emme olleet yhtä onnekkaita pomppujen ja maalintekopaikkojen kanssa kuin alkusarjassa, Olofsson totesi.

− Mielestäni pääsimme silti hyvin keski- ja hyökkäysalueille. Maalin edessä oli tiukkaa. He pelasivat vahvasti maalin edessä ja uhrautuivat. Heillä oli myös paljon taitoa, Grönborg jatkoi.

Grönborg totesi myös, että Suomi oli hyvässä vireessä ja tämä heijastui Pikkuleijonien pelistä.

− Suomi oli Tšekki-pelissäkin kahden maalin takaa-ajoasemassa ja nousi siitä. Se osoitti suurta voimaa. Eilenkin Kanadaa vastaan he saivat pari onnekasta pomppua. Nämä ovat tyypillisiä joukkueelle, jolla on hyvä vire. Sama tapahtui tänäänkin. Saimme juuri tasoitettua ja he tekivät pian johtomaalin. Kuten sanoin, hyvä joukkue pystyy siihen.

− Emme kuitenkaan luovuttaneet ja jatkoimme taistelua. 2-2 oli mielestäni reilu tilanne. Tällä tasolla jatkoajalla ratkaisevat pienet asiat, kuten pomput ja sellaiset. Peli päättyy sitten niihin.

Suomen ratkaisupelaajat Rasmus Ristolainen ja Juuse Saros keräsivät myös kehuja ruotsalaisilta.

− Saros oli tänään hyvä minuakin vastaan. Hänellä on hyvä irtokiekkokontrolli. Törmäsimme kuumaan maalivahtiin ja niin vain käy joskus, Olofsson mietiskeli.

− Voittomaalin tehnyt Ristolainen on erinomainen pelaaja. Hän oli todella merkittävä tekijä tänään. Hän pelasi hienosti voittomaalin yhteydessä, Grönborg totesi.

Olofsson käänsi katseensa haastattelun lopuksi kohti tulevaisuutta, joka on puolustajan mielestä valoisa.

− Meillä on uusia hienoja pelaajia tulossa. He tulevat pelaamaan samalla lailla kuin mekin. Pelaajat ovat todella läheisiä ja yksinyritteliäisyyttä ei ole. Kaikki pelaavat joukkueen puolesta. Tässä on paljon positiivistakin, mutta nyt siihen ei pysty vielä keskittymään, Olofsson päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle