Rosendahl ja Kivelä Italian valmentajistossa - "Puoliläpällä sanottiin Andylle, että katselee paikan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Rosendahlin työkuvana on pitää Bernard valmiudessa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Italian maajoukkueen valmennusryhmässä ovat mukana apulaisvalmentaja Teppo Kivelä ja maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl Ässistä. Kivelä on arvostettu valmentaja italialaispiireissä, ja Rosendahl on työskennellyt Andreas Bernardin kanssa jo useamman vuoden.

Jaakko Rosendahlin pesti Italian maalivahtivalmentajana lähti käyntiin vähän kuin huulenheitosta.

Andreas Bernard on Italian maajoukkueen tärkein palanen. Vähän puolivitsillä päävalmentaja puhui, että lähtisin mukaan katsomaan, miltä se homma näyttää. Pääsisin valmistamaan häntä täälläkin, ettei hän pääse liian helpolla. Saa pidettyä "Andyn" kuosissa otteluita varten, ja pääkoutsin ei tarvitse murehtia, onko maalivahti valmis otteluihin.

− Viime kaudella puoliläpällä heitimme Jere Härkälän kanssa "Andylle", että pikkuhiljaa hän voisi katsoa meille paikkaa sieltä. No, tässä nyt ollaan oltu toista turnausta jo. Olympiakarsinnat oli viime vuoden puolella ensimmäinen. Itsellekin nämä ovat todella hyviä kokemuksia. Täysin eri otteluita, ja vastustajat eivät ole niin tuttuja, Rosendahl avarti kokemuksiaan.

Rosendahl on hionut Bernardia paremmaksi maalivahdiksi kohta kolmatta vuotta. Kehitys on ollut vahvaa, mutta töitä on kuitenkin vielä tehtävänä.

− Peliasentoa olemme saaneet heti muokattua, ja jaloilla on tehty enemmän töitä. Vaikka asiat kehittyvätkin hyvään malliin, otteluiden tempo nousee koko ajan, ja koipia pitää nopeuttaa edelleen. Varsinkin näissä kisoissa, kun valmiuden pitää olla äärettömän hyvä, tämä on pirun hyvä pohja. Eilenkin ensimmäisen erän jälkeen piti potkia, että enemmän työntekoa. 

− Liikkumisen täytyy olla ihan maksimissa joka tilanteessa. Ihan kuin Liigassa pelaisit yhden tai kahden miehen alivoimaa, niin täällä pitää viisikkopelaamisessa pelata samalla lailla. Tilanteet tapahtuvat niin nopeasti. Ruudun takaa tai katsomosta sitä ei niin helposti huomaa.

− Pienikin keskittymisen herpaantuminen tai epäröinti, niin olet myöhässä seuraavasta tilanteesta. Työmäärä pitää olla äärettömän kovaa, Ässien maalivahtivalmentaja analysoi.

Kivelä on ollut yksi avaintekijöistä Italian jääkiekon kehityksessä.
Kivelä on ollut yksi avaintekijöistä Italian jääkiekon kehityksessä.
Kuva © Matti Liljaniemi

Saapasmaassa jo kuutisen vuotta

Apulaisvalmentaja Teppo Kivelä on toiminut valmentajana Italiassa jo kuutisen vuotta. Päävalmentaja Stefan Mairin kanssa yhteistyö on kantanut hedelmää jo monta vuotta.

− Meidän päävalmentajamme on tehnyt hyvää työtä. Hän on rakentanut tätä maajoukkuetta pitkäjänteisesti, ja siitä, mistä he lähtivät liikkeelle, on tähän päivään mennessä tullut hirveä harppaus. Toki se on realistista, että meillä ei ole paljoa pelaajia. Tämänhetkisetkin pelaajat ovat alasarjoissa kiekkoilemassa.

Haaste on kova, mutta suunta on oikea. Olemme menneet koko ajan eteenpäin, Kivelä totesi.

Muutaman vuoden ajan Italia on säännöllisesti karsinut pois edustusjoukkueestaan kahden maan kansalaisia vuosi vuodelta. Kivelä näkee selkeän ja ymmärrettävän agendan tässä linjauksessa.

− Olemme pyrkineet siihen, että sitä kautta Italiaan jää jotain. Jatkumo on parempi niin. 

Tämän vuoden MM-kisoissa Italialla on hallussaan yksi piste neljän ottelun jälkeen. Kivelälle tulos ei ole tullut yllätyksenä, vaikka parempikin tilanne oli lähellä.

− Meillä on työteliäs porukka. Pystymme puolustamaan ja pelaamaan hyvin sen 40 minuuttia, mutta viimeisessä kakskymppisessä ja erikoistilannepelaamisessa tulee se meidän taitovajeemme näkyviin. Tasaisesti olemme kuitenkin vääntäneet ja roikkuneet mukana, analysoi Kivelä.

Italia oli hivenen yli minuutin päässä napatakseen täyden pistepotin Slovakiasta, mutta työnteko ei riittänyt loppuun saakka, ja ottelusta jäi käteen toistaiseksi kisojen ainoa piste.

− Vähän sähläsimme sen itse. Emme vain olleet tarpeeksi kypsiä viemään sitä loppuun saakka. Lähellä, muttei tarpeeksi, Kivelä harmitteli ottelua.

Italialla on jäljellä kolme ottelua alkulohkoa, joissa vastapuolelle luistelee Ruotsi, isäntämaa Saksa, ja Tanska. Kivelä näkee potentiaaliset pisteet lohkon kahdesta viimeisestä ottelusta.

− Jos rehellisiä ollaan, niin Saksa ja Tanska on ne joista voimme pisteitä saada. Ruotsi on meille liian vahva realistisesti. Liian kova joukkue heillä. Totta kai aina voi jättiyllätyksiä urheilussa tapahtua, mutta kuitenkin ne kaksi viimeistä ottelua ovat meidän kohteemme, kommentoi Kivelä.

» Lähetä palautetta toimitukselle