Ristolainen nollasi jouluna ajatuksiaan vaikeasta alkukaudesta, vapaapäivät kuluivat elokuvia katsellen ja äidin joululaatikoista nauttien

NHL / Haastattelu
Rasmus Ristolainen on kerännyt alkukauden aikana yhdeksän syöttöpistettä.
Kuva © Getty Images
Rasmus Ristolaisen ja Buffalo Sabresin alkukausi on ollut rankka. Joulun kolme vapaapäivää tulivat suomalaispuolustajalle tarpeeseen. Viimeisenä vapaapäivänään ennen Sabresin vieraskiettuetta Ristolainen kävi seuraamassa Suomen avausottelua nuorten MM-kisoissa.

Buffalo Sabresin alkukausi on ollut synkkä. 36 pelatusta ottelusta pisteitä on kertynyt tilille vain 25. Heti kauden alussa joukkueella oli yhdeksän ottelun tappioputki. Sabresin puolustuksessa viidettä kauttaan pelaava Rasmus Ristolainen on pettynyt alkukauteen. 

− Ei ole NHL:ssä mennyt hyvin. Joukkueella on tosi huono ja vaikea alkukausi. Itselläkin on aika samanlainen. Tietenkin, kun häviöitä tullut näin paljon, ei hallille ole joka aamu hirveän kivaa mennä. Silti yritän nauttia. Vielä on paljon pelejä jäljellä, toivotaan, että kurssi kääntyy.

Ristolainen kaipaa joukkueensa otteisiin ennen kaikkea tasaisuutta. Hyviä pelejä on seurannut huono jakso.

Voittokantaan kiinni pääsemiseksi vieraskiertue tulee Ristolaisen mukaan hyvään saumaan. Vuodenvaihteessa Sabres pelaa kuusi peliä putkeen poissa kotiareenaltaan nuorten MM-kisojen vuoksi. 

− Kun on pitkiä vierasreissuja, joukkueen kanssa on paljon tekemisissä. Se tekee joukkuehengelle hyvää, ja yhteisiä kokemuksia tulee, kun olemme vierasreissussa. Se voi olla se kääntöpiste kaudella, jos saisimme sieltä hyvät pelit alle.

Vaikea alkukausi on opettanut arvostamaan voittoja.

− Nyt on oppinut tuntemaan miten iso ero voitolla ja häviöllä on tunnelmassa ja kaikessa muussakin. Voitot tuovat hymyn huulille. Itsekin uskoo, että olen pelannut hyvin silloin, kun tulee voittoja ja joukkueella kulkee.

Rasmus Ristolainen on yksi Sabres-fanien suosikeista, ja se näkyy myös Sabresin kotihallin aulassa.

Vaikka Sabresin kausi on mennyt penkin alle, on Ristolainen kotihallissaan jatkuvasti fanien piirittämä. Fanit käyvät vähän väliä pyytämässä nimikirjoituksissa, vaihtamassa kuulumisia ja tsemppaamassa. 

Ristolainen antaakin kiitosta Sabres-faneille uskollisuudesta.

− Tämä on tosi hyvä kiekkokaupunki. Vaikka on ollut todella heikkoa viime vuodet, fanit jaksavat kannustaa ja halli on täynnä. Todella hyvät fanit meillä on.

Joulun hiljaisuudesta kohti kauden käännekohtaa

Sabresin pelaajille oli vapaata jouluaatosta tapaninpäivään. Joulua Ristolainen vietti Buffalossa yhdessä perheensä kanssa. 

Tavoite vapaapäiville täyttyi: Ristolainen sai ottaa rennosti ja nauttia joulupöydän antimista. Sabres-puolustajan joulupöydässä pitää olla oman äidin tekemiä laatikoita ja kinkkua sekä isoäidin tekemää rosollia.

− On ollut isot vapaapäivät. Olen saanut syödä suomalaista jouluruokaa sekä katsoa leffoja ja pelata pleikkaria.

Uudenvuodenpäivänä Sabres pelaa ulkoilmaottelun New York Rangersia vastaan. Ottelu on Sabresin kotipeli, vaikka se pelataan New Yorkissa. 

Vain muutamaa päivää aikaisemmin nuorten MM-kisojen alkulohkon peli Yhdysvallat−Kanada pelataan NFL-joukkue Buffalo Billsin stadionilla ulkoilmaotteluna. Kahden ottelun järjestäminen lähekkäin samalla stadionilla olisi kuitenkin järjestäjien mukaan ollut logistisesti mahdotonta harjoitusaikataulujen ja pukuhuoneiden käytön vuoksi.

Ristolaisen perhe käy katsomassa visiitillään myös ulkoilmaottelun.

− Ihan hieno kokemus siitä varmasti tulee sekä extratapahtuma ja –lataus, kun on vähän erilainen peli ja paljon yleisöä. Olen odottavaisin fiiliksin, Ristolainen sanoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle