Rask kohtaa tuttuja miehiä

NHL, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tuukka Raskin edellisestä maaottelusta on jo viisi ja puoli vuotta.
Kuva © Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com
Tuukka Raskille kauden 2012-2013 piti tarkoittaa aiempaa muhkeampaa sopimusta ja paikkaa Boston Bruinsin ykkösvahtina. Työsulku kuitenkin sekoitti suunnitelmat ja ajoi veskarin Eurooppaan. Uusi ohjelma sallii myös maajoukkueen peleihin osallistumisen.

Boston Bruinsin Tuukka Rask pääsee Euro Hockey Tour -kauden avausturnauksessa aloittamaan ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen maalilla. 25-vuotias Rask on pelannut NHL:ssä viiden kauden ajan ja voittanut jopa Stanley Cupin, mutta leijonapaidassa torjumisesta kokemusta on vain yhdestä ottelusta.

Rask debytoi A-maajoukkueessa huhtikuussa 2007 harjoitusottelussa Latviaa vastaan. Suomen 7-3-voiton jälkeen ensimmäisen ottelun on tarkoitus olla ohjelmassa perjantaina, kun Rask torjuu Turkuhallissa Tšekkiä vastaan.

- En ole koskaan pelannut Euro Hockey Tourilla, mutta jokin puolikas peli on A-maajoukkueessakin tullut. Kerran olin EHT-pelissäkin luukulla ja joskus pelasin puolet ottelusta Latviaa vastaan, mutta siinä se kokemus alkaakin jo olla, Rask muistelee.

Turussa pelattavaan Euro Hockey Tour -turnaukseen lähtö ei ollut Raskille vaikea päätös. SaPKo-kasvatti on viettänyt syksyn juuri perjantaina vastaan asettuvan Tšekin pääsarjassa ja marraskuun maajoukkuetauko tarjosi tilaisuuden palata Suomen maajoukkueeseen pitkän tauon jälkeen.

- Tilanteesta se aina riippuu. Nyt ei ole mitään vammaa ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Se, että tämä nyt sattuu olemaan kotiturnaus, on vain plussaa.

190-senttinen Rask torjuu NHL:n työsulun aikana Tšekin Extraligassa Plzenin maalilla. Pesti on Raskin ensimmäinen Euroopassa sitten viimeisen Ilves-kauden 2006-2007.

- Tempo on hitaampi, peli ei ole yhtä fyysistä ja tilanteet tulevat vähän eri lailla: tulee paljon syöttöjä takatolpalle ja ylivoimahyökkäyksiä. Suoraviivaista peli ei missään nimessä ole, eikä NHL:n ja Tsekin peliä pitäisi varmaan mainita edes samassa lauseessa, Rask kuvailee.

Raskin edessä Plzen on yltynyt hirmuvireeseen. Joukkue aloitti tauon neljän ottelun voittoputkessa, eikä se ole kärsinyt yhtäkään tappiota varsinaisella peliajalla 15 otteluun. Tällä hetkellä ryhmä on liigan piikkipaikalla.

- Ollaan kyllä pelattu hyvin ja raavittu voitot vaikeistakin peleistä. Peli on ailahdellut jokaisen ottelun sisälläkin paljon, mutta joka kerta on löytynyt se ylimääräinen vaihde, joka on tuonut voiton.

Kun Tim Thomas ilmoitti viettävän kuluvan kauden sapatilla, piti Raskista tulla kesän 2011 Stanley Cup -mestarin selkäranka. Nyt Bostonin ykkösvahdin tontti on kuitenkin yhtä tyhjä kuin loputkin TD Gardenista. Raskin yksivuotinen ja 3,5 miljoonan dollarin arvoinen sopimus on sekin sivussa, kun NHL-pelaajan arki muuttui bussireissaamiseksi ympäri Keski-Eurooppaa.

- Kokemusta tämäkin on, eikä sitä voi sen kummemmin surkutella. Toivo kauden käynnistymisestä piankin elää ja silloin on taas uudet haasteet. Tämä on silti opettavainen kokemus, enkä varmasti olisi sinne lähtenyt, jos ei olisi kiinnostanut. Halusin pelata ja se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, ja olen kyllä ollut tyytyväinen, sanelee suomalaisvahti.

Vaikka Rask on torjunut Plzenissä erinomaisesti ja joukkue on tällä hetkellä Extraligan kuumin, painaa NHL:n työsulku veskarinkin takaraivossa. Viimeaikaiset uutiset ovat koskeneet lähes poikkeuksetta uusien otteluiden peruuttamista, eikä maailman parhaan kiekkoliigan pelaajakunta ole sulattanut odottelua helpolla.

Toisin kuin edellisten työsulkujen aikaan, pelaajilla on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan reaaliaikaisesti esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä. Valtaosa Twitterin NHL-pelaajista onkin ottanut hanakasti kantaa takkuileviin työehtosopimusneuvotteluihin.

- Olemme tosi yhtenäinen porukka tämän työsulun aikana. Pelaajat haluavat saada oman äänensä kuuluviin ja nyt siihen on ollut entistä paremmat mahdollisuudet esimerkiksi Twitterin välityksellä. Sitä kautta jokainen on pystynyt kommentoimaan tapahtumia, Rask kommentoi.

- Koko ajan puhutaan paskaa, eikä kukaan tiedä mikä on oikea totuus. Me tiedämme ja olemme osallistuneet palavereihin, ja haluamme oikaista sitä väänneltyä totuutta ja sanoa, miten asiat neuvottelupöydässä oikeasti ovat. Tietysti on joitakin salaisuuksia ja sopimuksia, mutta mielestäni on pelkästään hyvä asia, että pelaajat seisovat omien mielipiteidensä takana ja haluavat tuoda niitä esille.

» Lähetä palautetta toimitukselle