Rajapyykin saavuttanut Koivisto on viihtynyt paikallispeleissä

LIIGA / Haastattelu
Toni Koivisto sai 600 ottelua täyteen.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Merkkipaaluotteluaan pelannut Toni Koivisto oli isossa roolissa, kun Lukko väänsi kauden neljännen voittonsa Ässistä.

Toni Koivisto ylitti tiistain Ässät-ottelussa 600 ottelun rajapyykin. Määrä on aika suuri, sillä 32-vuotiaan laitahyökkääjän uralle mahtuvat myös visiitit Venäjälle ja Ruotsiin kausina 2009-2013.

− Saavutus on ihan hieno juttu ja osoitus siitä, että olen saanut pelata terveenä, iloitsi Lukko-hyökkääjä.

Koivisto oli itsekin isossa roolissa runkosarjan viimeisessä paikallispelissä. Raumalaisjoukkue iski noin puolessatoista minuutissa kiekon kolmesti Juuso Riksmanin selän taakse.

− Pelasimme toisessa erässä selvästi paremmin kuin alussa. Janne Lahti pohjusti minun maalini. Sain karvauksen jälkeen katkaistua syötön ilmasta ja ammuin nopeasti, kertasi Koivisto.

− Siitä se meidän nousumme oikeastaan lähti. Mukana oli hieman onneakin, mutta toisaalta vetoja on vain saatava kohti maalia ja miehiä sinne maalin eteen.

Kauden 2014-2015 yhtenä ilmiönä ovat olleet Satakunnan keskinäiset kohtaamiset. Määränä seitsemän peliä saattaa tuntua paljolta, mutta ottelut ovat olleet vauhdikasta jääkiekkoa.

− Ennen kaikkea nämä ovat olleet tasaisia pelejä, sillä kaikki tätä aiemmat ovat päättyneet maalin erolla.

Tärkein asia oli luonnollisesti raumalaisjoukkueen saavuttamat sarjapisteet.

− Meille nämä ovat olleet suotuisiakin, maiskutteli Koivisto.

Kokenut Lukko-hyökkääjä mainitsi illan ottelusta yhden erityisen ratkaisun paikan.

− Oskari Setänen otti tärkeän kopin rankkarista. Se oli tavallaan käännekohta koko pelille, 3−1-tilanteesta olisi voinut olla hankala lähteä, mietti Koivisto.

− Näissä peleissä on ollut paljon käänteitä. Ässillä oli paikkansa avauserässä, meillä taas toisessa erässä. Vähän samanlaista se on ollut kauden aiemmissakin peleissä, kiteytti Koivisto.

» Lähetä palautetta toimitukselle