Puolustaja Haaranen kauden avausmaalistaan: "Välimaa antoi harvinaisen hyvän syötön maalille"

MESTIS / Haastattelu
Haaranen osui kahdesti vuoden viimeisessä pelissä.
Matias Haaranen on pelannut LeKin takalinjoilla vahvan syyskauden. Pienikokoinen puolustaja oli kirjauttanut ennen perjantain K-Vantaa-ottelua 15 syöttöpistettä, muttei yhtään maalia.

LeKi-puolustaja Matias Haaranen teki K-Vantaata vastaan kauden ensimmäisen osumansa. Mies tuuletti osumaa erittäin villisti, ja kaikesta näki, että maali maistui todella hyvältä.

− Meillä oli siirretty rangaistus päällä. Siinä tilanteessa ei ollut riskiä, että tulee omiin. Päätin mennä maalille, jonne Tommi Välimaa antoi harvinaisen hyvän syötön. Lapioin silmät kiinni puikoista sisään, kertasi Haaranen Mestis-kauden avausmaaliaan. 

Myöhemmin Haaranen teki LeKin illan kolmannen maalin. Samalla syntyi kauden osuma numero kaksi. 

LeKin kausi on sujunut ailahtelevissa merkeissä, sillä joukkueella on takanaan pitkiä voitto- ja tappioputkia. 

− Hyviä ja huonoja jaksoja on ollut. Tietysti maaleja olisi toivonut itselle enemmän, kun olen kuitenkin saanut vastuuta ylivoimaa myöten. Ylivoima ei ole muutenkaan kulkenut niin kuin olisi pitänyt, muisteli Haaranen alkukauden kiemuroita.

Syöttökone Haaranen

Haaranen oli ennen vuoden viimeistä ottelua kirjauttanut itselleen 15 syöttöpistettä.

− Onneksi saimme tuon hyvän jakson peleissä, ja tärkeitä pisteitä hankittua. Haluamme kuitenkin pelata pitkälle kevääseen.

Vaikka maaleja ei ole tullut, nuori puolustaja ei ole synkistellyt tehojensa kanssa.

− Ensimmäinen kausi täällä, joten olen ihan tyytyväinen pistesaldoon kuitenkin. Paikkoja on toki ollut useampaankin pisteeseen.

LeKi päätti vuoden 2016 voittoon. Lempääläläisryhmä tarvitsee kuitenkin tasaisuutta otteisiinsa, jotta se taistelisi hyvistä sijoituksista keväällä.

− Jatketaan tätä voittokulkua. Jos pelaamme tällä tavalla kuin tänään, tästä tulee vielä hyvä juttu. 

Haaranen ilmoitti myös henkilökohtaisen uudenvuodenlupauksensa.

− Juuri puhuimme jätkien kanssa, että loppuverryttelyt ja venyttelyt täytyy tehdä ensi vuodesta lähtien paremmin. Ne ovat jääneet hieman taka-alalle, hymähti Haaranen lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle