Puljujärven sisääntulo Suomen ainoa ilonaihe sunnuntaina - "Oli energiaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jesse Puljujärvi debytoi miesten MM-kaukaloissa.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Jesse Puljujärven debyytti A-maajoukkueessa oli Ranskalle koetusta rumasta 1−5-tappiosta huolimatta lupauksia antava. Tolppalaukaus heti ensihetkillä, tuhannen taalan paikan rakentaminen Markus Hännikäiselle ja ylivoimavastuu näkivät kaikki päivän valon yhden erän aikana.

Kolmanteen erään irti päässyt nuori tähti laukoi heti ensihetkillään kiekon pystyrautaan. Tuolloin kahden maalin takaa-ajoasemassa olleen ja hyvin kiriä rakentaneen Suomen harmiksi pikkumusta kuitenkin kimposi väärään suuntaan.

− Olisi voinut laittaa peltiin. Olisi päästy vielä paremmin mukaan, oli siinä muitakin paikkoja. Maalivahti pelasi hyvin ja viisaasti, Jesse Puljujärvi tuumi Suomen oikeastaan ainoasta vahvasta hetkestä, joka ajoittui kolmannen erän alkuun.

Debytantista huokui kentällä ensimmäisestä vaihdosta lähtien näytönhalu ja raikas jalka. Puljujärven panos oli Suomen ainoa ilonaihe tylyssä tappiopelissä.

− Oli energiaa, ja oli mukava päästä pelaamaan, siitä minä tykkään. Pystyi tuomaan luistelua ja hyvä meininki oli hallissa.

Tappio oli Suomelle historiallinen, sillä koskaan aiemmin se ei ollut hävinnyt Ranskalle. Puljujärvi löysi 1−5-numeroihin päättyneestä pelistä seikat, jotka Leijonille vaikeuksia aiheuttivat eniten.

− Ei ehkä ollut työmäärä ihan tapissa, kaksinkamppailuja hävittiin. Molari heillä pelasi hyvin.

» Lähetä palautetta toimitukselle