Puljujärven jännitys ja Laineen kuuma maila

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Patrik Laineen maila on aina kuuma.

Puolivälierävoitto ei tullut helpolla, sillä Suomi joutui Kanada-ottelun alkupuolella 0-2-tappioasemaan. Joukkueesta löytyi kuitenkin riittävästi päättäväisyyttä ja malttia tilanteen kääntämiseen.

− Kyllä siinä alettiin miettiä, että voimme pärjätä, jos uskomme vain omaan hommaan. Peli lähti viimeistään siitä kavennusmaalista sitten täysillä tulille. Sitä ennen se oli vain tilanne taululla, lausui Jesse Puljujärvi ensimmäisen erän dramaattisista tilanteista.

Ketjukaveri Patrik Laine myönsi maalinsa tulleen juuri oikeaan paikkaan.

− Olihan se tosi kova juttu ja iso asia tälle pelille. Se on niin tärkeää, että emme rupea pelkäämään tappioasemassa, vaan uskomme omaan juttuumme.

"Jännitti niin pirusti"

Median edessä esiintyi rehellisiä nuoria pelaajia. Ympäripyöreyksien sijaan Puljujärvi kertoi avoimesti pelin jännittäneen. Kysyttäessä hetkeä, missä vaiheessa peli tuntui kääntyvän Suomelle, mataloitui Puljujärven ääni.

− Ei missään. Jännittihän se niin pirusti, suomalaishyökkääjä tokaisi.

Puljujärven mielestä Suomella on vielä runsaasti petrattavaa puolustuspään pelaamiseen.

Puljujärvi itse oli osaltaan hankaloittamassa Kanadan 0-2-maalissa Veini Vehviläisen torjuntatyöskentelyä, kun kiekko ajautui lopulta Kanadan pelaajalle avoimeen paikkaan.

− Pitää olla huolellisempia mailan kanssa. Ruotsi on sitten kovempi ja jämäkämpi joukkue vielä, arvioi Puljujärvi tulevaa.

Kuuma maila

Laine oli Kanada-voitosta ylpeä, mutta halusi pitää joukkueen jalat maassa.

− Uskomaton peli. Uskoimme koko ajan omaan tekemiseemme. Eihän tämmöistä kiekkopeliä ole toki ennen pelannut. Näköjään kannatti lähteä tällä kertaa maalintekokilpailuun.

Laine kiisti ketjun olevan pelkkä vapaamatkustaja valmennuksen ohjeiden suhteen. Neuvot ja ohjaus valmennukselta ovat yksinkertaisia ja selkeitä ohjeita, ja keskittyivät tänään erätauoilla esimerkiksi puolustamiseen.

Ajatus siirtyi jo hilalleen realistisesti seuraavaan otteluun 

− Tässä on kuitenkin nyt pari peliä vielä voitettavana, jos aiomme oikeasti voittaa jotakin. Aina on kyllä kiva voittaa ruotsalaiset, Laine hymyili.

Loppuun Laineella oli myös kommentoitavaa omaan kuumaan vireeseensä.

− Mailasta en tiedä, se on kyllä aina kuuma. Oli nyt mukava, kun mieskin oli kuuma tällä kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle