Poika Pietarsaaresta paukautti voittomaalin

LIIGA / Haastattelu
HIFK:n ja Bluesin ensimmäisen finaaliottelun voittomaalin iski elämänsä kevättä pelaava Robert Nyholm, työteliäs laitahyökkääjä Pietarsaaresta.

Voittomaali syntyi Robert Nyholmin lavasta ajassa 52.35 hillittömän maalinedusruuhkan pääteeksi, kun Nyholm pääsi iskemään kiekon ylänurkkaan. Varmuuden vuoksi erotuomarikaksikko kävi tarkistamassa tilanteen videolta. Hyvän esityön maaliin teki röyhkeästi kiekon kanssa maalille jyrännyt Eetu Pöysti.

– Sinne menin maalin eteen ja laitoin kiekon sisään. Ketjumme teki kovaa duunia ja mulle tuli pomppukiekko, Nyholm kuvaili osumaansa.

Syöttöpisteet osumaan saivat ketjukaverit Siim Liivik ja tietenkin Pöysti. Nelosketju on yksi HIFK:n työteliäimmistä, ja kova työ on palkittu pudotuspeleissä myös maalien ja tehopisteiden muodossa. Pöysti on iskenyt jo kolme maalia. Nyholmin maalisarake näyttää kahta osumaa, ja Liivik voi tuntea tyytyväisyyttä viidestä syöttöpisteestä.

Kovia lukemia pelaajille, joiden pääasiallinen tehtävä on repiä, raastaa ja nostaa vastustajaa seinälle.

– Teemme valtavan määrän duunia. Pyöritään ympäri ja mennään maalille, siten niitä paikkoja tulee. Silloin pitää olla hereillä ja laittaa kiekko sisään, Nyholm luonnehti ketjunsa peliä.


Voittomaali on juuri syntynyt Robert Nyholmin mailasta.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen on pitkin kautta muistanut mainita riviensä olevan laajat eikä ensimmäinen finaaliottelu tehnyt poikkeusta.

– Meillä on neljä hyvää ketjua. Pystymme laajalla rintamalla pelaaamaan, ja hienoa että sieltä nelosesta tulee onnistumisia. Voittomaali tällaisessa pelissä on iso asia! Nelonen on ollut meille pitkin kevättä hyvä ketju, se on työteliäs, aktiivinen ja aloitteellinen, Jalonen kehui.

Nyholmin tie HIFK:iin ei ole se kaikista tavanomaisin, sillä 185-senttinen ja 89-kiloinen Columbuksen varaus on kotoisin Pietarsaaren seudulta, jossa ei liigakiekkoa ole nähty. Kovin suuri yllätys ei olekaan se tosiseikka, että Nyholmilla ei ole mitään hajua HIFK:n edellisestä finaalikoitoksesta.

– 12 vuotta sitten? Jaa-a, ei kyllä mitään muistikuvaa niistä peleistä. Varmaan silloin finaalien aikaan pelasin kotikylillä jossain ulkojäillä. En juuri seurannut SM-liigaa vaan lähinnä Vaasan ja Kokkolan Hermeksen pelejä, suomea ruotsalaisittain murtava ja Lepplax IFK:ssa uransa aloitanut Nyholm nauraa.

Pitkään ei 23-vuotias laitahyökkääjä ehdi avausvoittoa juhlia, sillä pelit jatkuvat jo torstaina.

– Blues taistelee helvetin kovaa, ja pelaavat joukkuepeliä. Meidän on vaan tehtävä enemmän töitä. Nyt vähän lenkkiä, hierontaa ja syödään kunnolla, sitten kotiin nukkumaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle