Plastino piti välierissä antamansa lupauksen: "En tiedä oliko meillä seiskapelin krapula"

LIIGA / Haastattelu
Plastino on sanansa mittainen mies.
Kuva © Jarno Hietanen
HIFK:n ja Tapparan finaalisarja jatkui lauantaina Tampereella toisella ottelulla. Avausosassa HIFK tyrmäsi tamperelaiset numeroin 4-0. Toisessa ottelussa Tappara pesi kasvonsa ja nappasi 2-1-kotivoiton. Tappara-puolustaja Nick Plastino pureutui sarjan alun vaiheisiin.

Tappara-puolustaja Nick Plastino lupasi Kärppiä vastaan pelatun välieräsarjan kuudennen pelin jälkeen, että he muuttavat historiaa ja etenevät finaaleihin. Plastinon lupaus kävi kuin kävikin toteen ja italialais-kanadalainen Plastino pääsi median eteen myös kauden huipentavassa ottelusarjassa.

− Seiskapeli Kärppiä vastaan oli todella tiukka. Onnistuimme voittamaan sen ja pääsimme finaaleihin, Plastino puhalti toisen finaaliottelun jälkeen.

Finaalisarja HIFK:ta vastaan ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Helsinkiläiset aloittivat maalinteon Joonas Raskin osumalla jo ottelun avausminuutilla ja veivät ottelun lopulta nimiinsä maalein 4-0. Plastino ei silitellyt omiensa päätä.

− He olivat parempia pelin joka osa-alueella. Emme olleet henkisesti valmiita pelaamaan. Olen myös omaan suoritukseenpi pettynyt sen pelin osalta.

Kaivattu lataus löytyi tutun reseptin kautta

− Halusimme tulla tänne tänään näyttämään kannattajillemme, että emme ole luovuttaneet. 

Muutos tamperelaisjoukkueen ilmeessä oli huomattava, vaikka kahden ottelun välillä oli alle vuorokausi.

− Voitimme kamppailuja ja olimme valmiita pelaamaan. En tiedä, oliko meillä eilen vielä seiskapelin krapula, tai jotain. Pelimme toimi tänään kuten pitikin. Teimme kaiken paremmin kuin eilen, selvitti Plastino.

− Kärpät-sarja vei meiltä paljon voimia. Ensimmäisessä pelissä emme saaneet jalkojamme liikkeelle ja HIFK voitti meidät.

Pudotuspelikiimaa

− Liigan pudotuspelit ovat minulle ihan uudenlainen kokemus. En ole nähnyt ikinä mitään vastaavaa. Fanikulttuuri on täällä upea, hehkutti Plastino.

− Ei ole tullut vastaan ketään tietty taisteluparia. Joka kerta astuessani kentälle pudotuspeleissä koen tietynlaista huumaa. Tämä on niin eri asia kuin runkosarjaottelut. Täytyy olla valmis kamppailemaan jokaista vastustajaa vastaan.

HIFK:n nelosketjussa viilettivät ensimmäisessä finaalissa Micke-Max Åsten, Thomas Nykopp ja Tomi Tuomisto. Toiseen finaaliin kaksi viimeisintä vaihtui Siim Liivikiin ja Robert Leinoon.

− Heidän nelosketjunsa on todella hyvä ketju. He liikkuvat hyvin ja vievät kiekkoa syvälle hyökkäyspäätyynsä. Kun he saavat myllyn pyörimään, heitä on vaikea pysäyttää rehellisin keinoin, Plastino puntaroi.

Eväät kolmanteen otteluun ovat pakattuina eikä samanlaista tyrmäystä tulla Plastinon mukaan näkemään kuin avausfinaalissa.

− HIFK tulee kovaa päälle kotihallissaan. Meidän täytyy tyynnyttää myrsky avauserässä. Täytyy pystyä vastaamaan haasteeseen.

Finaalisarja jatkuu HIFK:n kotihallissa ensi viikon tiistaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle