Pitkän tien kulkija

LIIGA / Haastattelu
JYPin maalivahti Sinuhe Wallinheimo oli jyväskyläläisjoukkueessa jo vuonna 1992, kun seura edellisen kerran pelasi finaaleissa. Silloin tuloksena oli hopeamitali, mutta vuonna 2009 Wallinheimon kaulaan ripustettiin kultainen läpyskä.

Vuoden 1992 loppuotteluista on kulunut pitkä aika, ja Wallinheimo on tässä välissä ehtinyt nähdä paljon. Mestaruus kotikaupungissa maistui konkarivahdille makealta.

– Vuonna 1992 oltiin yrittämässä viimeksi. Paljon olen kyllä saanut Jyväskylästä. Tuon edellisen finaalireissun jälkeen olen pelannut viidessä maassa, pitkä reissu takana. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, Wallinheimo hymyili.

Muutokset 17 vuodessa ovat olleet isoja. Aivan viime aikoina JYPissä on tehty radikaalejakin muutoksia, joista on ollut vastuussa omaisuuttaan likoon pistänyt toimitusjohtaja Jukka Seppänen.

– Joukkueessa on tehty kovia siirtoja. Seppänen uskalsi riskeerata ja Risto Dufvan tulo oli myös iso asia. Tulosta tuli jopa yllättävän pian.

Juhlahumua

Wallinheimo sai kunnian olla joukkueensa veräjänvartijana ratkaisevassa finaalissa. Summerin soitua ilo pääsi valloilleen.

– Loppusekunneilla piti keskittyä vain siihen, että kypärä lentää tarpeeksi ylös.

JYPin tiivis ja uhrautuva puolustuspeli auttoivat Wallinheimoa ja Pekka Tuokkolaa tekemään hommansa hyvin. Maalivahdit palkittiin lopulta yhdessä pudotuspelien arvoikkaimpana pelaajan, mutta konkarivahti halusi jakaa kiitosta koko joukkueelle.

– Joukkueelta aivan mieletön suoritus, auttoivat maalivahteja todella paljon. Tämä palkinto on koko joukkueen pysti.

Mestaruuden jälkeen edessä on luonnollisesti juhlat. Mutta mitä JYPin juhlissa tulee tapahtumaan?

– Eiköhän me saada juhlat. Toivottavasti Kari Tyni järjestää Matti Nykäsen esiintymään!

Miten on, nähdäänkö Nykänen huudattamassa kotikaupunkinsa kiekkokansaa?

– Verkot ovat vesillä. Meillä on Matin kanssa kyllä yhteistyö toiminut ennenkin, Tyni hymyili.

» Lähetä palautetta toimitukselle