Piitulainen Jukureiden nousun taustoista: "Unohdettiin kaikki, millä ollaan treenattu"

LIIGA / Haastattelu
Piitulainen katkaisi pitkän maalittoman putkensa SaiPaa vastaan.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Mikkelin Jukurit taisteli 4-3-voiton monivaiheisesta ottelusta SaiPaa vastaan. 1+1-tehot ottelussa koonnut Jesper Piitulainen oli tyytyväinen kotijoukkueen nousujohteiseen esitykseen.

SaiPa oli varsinkin ottelun avauserässä vaarallinen ja aiheutti kovalla luistelullaan Jukureille vaikeuksia. Pelin edetessä ottelu kuitenkin tasoittui ja pikkuhiljaa kääntyi mikkeliläisten eduksi. Jukureiden varakapteeni Jesper Piitulainen näki selkeän syyn vieraiden vahvalle alulle. 

− Kaveri oli pelannut eilen ja niillä oli pelituntuma puserossa. Me huilattiin kolme päivää ja on aivan eri asia pelata kuin treenata. Totta kai se on jokaisen yksilön vastuulla kuumentaa itsensä ensimmäiseen erään. Nousevan käyrän peli oli jukurinipulta ja se palkittiin kolmella pisteellä, Piitulainen summasi.

Jukurit paransi ottelussa selkeästi esityksiään pelin edetessä ja nousi muun muassa toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin. Piitulaisen mukaan avauserän jälkeen ei tarvinnut puuttua pelillisiin asioihin, vaan parannusta tarvittiin henkisen puolen asioihin.

− Ei oikeastaan pelaamista muutettu mitenkään, vaan lähinnä heräteltiin ukkoja ja teroitettiin, että meillä on tänään kotipeli, vastassa SaiPa ja SaiPa on kova porukka. Kyllä jokainen siitä ymmärsi, ettei yksi TPS-voitto meistä mestarisuosikkeja tee. Se oli hyvä herääminen meiltä, Piitulainen kiitteli.

Ottelun loppu toi myös hieman muistoja aiemmista kohtaamisista, sillä SaiPa sai hyökkäyspään aloituksen ottelun viime sekunneilla. Joukkueiden lokakuisessa kohtaamisessa Kalle Maalahti toi SaiPan tasoihin vain sekuntia ennen päätössummeria hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Tällä kertaa Jukurit kuitenkin hoiti tilanteen edukseen.

− Olihan siinä kaikki ainekset siihen, en tosin katsonut oliko Maalahti kentällä. Ollaan kuitenkin tässä otettu oppia parin kuukauden takaa, niin nyt se sitten käännettiin omaksi eduksi, Piitulainen totesi.

Piitulainen oli ottelun maalitehtailussa myös itse mukana tekemällä Jukureiden toisen osuman, jonka lisäksi hän syötti Teemu Suhosen voittomaalin. Kauden neljännen täysosumansa iskenyt Piitulainen sai onnistumisen myötä myös yhden kuparisen uraltaan rikki.

− Budish voitti aloituksen puhtaasti taakse ja katsoin, että sieltä tuli varmaan kymmenen jalkaa vastaan. Silmät kiinni ja sinne päin se vähän oli ja Jussikin antoi yhden maalin tehdä. En muista Jussille maalia tehneeni treenitkin mukaan lukien, niin saatiin nyt sekin pois alta, Piitulainen velmuili.

SaiPaakin urallaan edustanut Piitulainen näki Jukureiden otteiden nousevan käyrän ratkaisevana tekijänä voiton takana. Hyökkääjä jakoi kuitenkin kehuja myös vahvasti taistelleelle vierailijalle.

− Kyllä se nousujohteisuus oli tänään ratkaiseva tekijä. Herättiin ensimmäisellä erätauolla pelaamaan ja siinä vähän härvättiin kentällisiä sekä tiivistettiin. Unohdettiin kaikki, millä ollaan treenattu ja se viimeistään herätti jokaisen pelaamaan. Saatiin SaiPan vastahyökkäykset sekä nopeat käännöt pelattua minimiin ja sitä kautta vähän pidempää hyökkäysmyllytystä. Onnistuttiin väsyttämään niiden pakkikalustoa ja siitä sitten tarvittavat maalit. Se on myös tärkeää, että tulosta rupeaa tulemaan, Piitulainen linjasi.

− Oli kyllä kova vastustaja, ei ole turhaan sarjanelosena. Todella paha joukkue pelata vastaan, kun siellä on liukkaita hyökkääjiä, kääntävät nopeasti ja puolustavat omalla alueella kunniakkaasti. Pitää olla ylpeä omista, että saatiin kolme pistettä napattua.

Jukureiden pelit jatkuvat kotikaukalossa keskiviikkona Pelicansia vastaan. Piitulainen ennakoi ottelusta hyvin lauantain kamppailun kaltaista.

− Sieltä tulee vastaan samanlainen, ehkä jopa piirun verran kovempaa päälle tuleva joukkue. Pakitkin siellä karvaavat. Tästä pelistä saadaan hyvä merkki kroppaan keskiviikkoa ajatellen, päätti Piitulainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle