Petri Matikaisen mietteitä tiukentuneesta tuomarilinjasta

LIIGA / Haastattelu
Viime aikoina selvästi tehostunutta kahvaamisen kitkemistä ei juuri nähty Pelicans-TPS-ottelussa, vaan Tom Laaksonen katsoi monta tapausta läpi sormien. Vaikka tänä iltana monet kiekon ystävät joutuivat hieman pettymään, monessa muussa ottelussa eteenpäinmenoa on ollut havaittavissa. Jatkoaika teki pikahaastattelun Petri Matikaiselle asian tiimoilta.

Pelicans joutuu joukkueiden välisten materiaalierojen takia usein rikkomaan paljon. Mitä häntäpäässä puksuttavan joukkueen päävalmentaja tuumii linjauksesta?

- Kyllä noita jäähyjä näyttää tulevan aikamoisia määriä illasta toiseen, niin vastustajille kuin meillekin. Linja on selvästi tarkempi kuin viime vuonna, Matikainen sanoo.

Tasakentällisin pelaaminen vähenee tuntuvasti, mutta suuri osa yleisöstä on tyytyväinen suunnanmuutokseen. Kahvauksen raja on kuitenkin melko häilyvä, joten täydelliseen lopputulokseen päästäisiin tuskin, vaikka tuomareina toimisivat robotit.

SM-liigassa ajatukseen aktiivisesta mailahäirinnästä ovat monet ehtineet turtua, eikä jatkuva pilliin puhaltelu miellytä kaikkia. Esimerkiksi torstaisen Ässät–Blues -ottelun jälkimainingeissa valmentajat kummastelivat trendiä. Matikainen huokaa syvään ja miettii hetken, kun kysyn hänen mielipidettään.

- Yleensäkin meille tulee jäähyjä liikaa. Eilen yhdeksän kakkosta Helsingissä. Kyllä niitä vähän turhan… No, en mä osaa sanoa. Kunhan se linja on tasapuolinen kummallekin. Jos se on erittäin tarkka, niin sen pitää olla tarkka molemmille. Mutta tarkka se on tänä syksynä ollut.

Muutamissa otteluissa tiukka linja ottelun alusta alkaen on iskostanut pelaajien takaraivoon sen, että tällainen ei vetele. Aina ei kuitenkaan. Jos peli ei siistiydy runsaasta jäähymäärästä huolimatta, tuomari saattaa alkaa epäröidä, että näinköhän sitä uskaltaa koko ajan lähettää äijää aitioon.

Aktiivinen mailahäirintä on osa joidenkin pelaajien pelityyliä. Se on juurtunut paikoin niin tukevasti, että pelaaja kerta toisensa jälkeen ihmettelee tuomarin ankaruutta. Mutta miten valmentajat reagoivat kovasti tökkiviin pelaajiin, annetaanko paljon ohjeistavaa palautetta tästä sääntöjen rajamailla liikkuvasta pelistä?

- Kyllä me ollaan siitä monta kertaa huomautettu, riippuen tietysti linjasta. Kun peli alkaa, niin linja näkyy aika nopeasti. Sen jälkeen siihen täytyy aina reagoida. Mutta se on vaikeaa pelaajille lähteä kesken pelin muuttamaan totuttua tyyliä, Matikainen selittää.

» Lähetä palautetta toimitukselle