NJD - BUF 1.00
DET - PHI 2.00
FLA - MTL 2.00
ANA - WSH 4.00
CGY - ARI 23.00

Pesonen elää uransa huippuhetkiä

LIIGA / Haastattelu
Jussi Pesonen on pelannut SM-liigassa liki neljäsataa ottelua kolmessa eri joukkueessa. Vitriinistä löytyy Suomen mestaruus ja debyytti maajoukkueessakin on jo tehty. Takana on monenlaisia kausia, mutta nyt Pesonen pelaa uransa parasta kautta.

Muuramesta kotoisin olevalle Pesoselle kuluva kausi on toinen Tampereella. Jo viime kausi oli tilastojen valossa erinomainen, Pesonen jäi vain pisteen päähän omasta piste-ennätyksestään ja maalin päähän maaliennätyksestään. Duunarilaiturina tutuksi tulleelle Pesoselle kymmenen maalia oli hyvä suoritus, mutta monelta jäi huomaamatta, että mies teki kauden viimeisen osumansa jo 5. joulukuuta Hämeenlinnassa. Sen jälkeen ruuti pysyi kuivana. Mies itse ei halua muistella menneitä.

– Turha sitä on vaivoihin piiloutua, ei vaan natsannut viime vuonna. Ei siihen kannata palata, Pesonen toteaa ykskantaan.

Nyt Jussi Pesonen on entistä kovemmassa tahdissa. Kasassa on jo uusi maaliennätys (13 osumaa) sekä uusi piste-ennätys (25 pistettä). Lisäksi taika murtui, nytkin Pesonen teki maalin 5. joulukuuta Jokereita vastaan, mutta kuiva putki jäi vain kolmen ottelun mittaiseksi.

– Viime vuonna oli erinomainen alku, nyt on ollut ehkä vähän tasaisempi, mutta se on jatkunut pidempään. Ei tule notkahduksia ja meidän ketju saa tasaisemmin tehtyä ratkaisuja. Mikä on tietenkin tärkeää, ettei osuta vain joka kolmannessa pelissä.

Pesonen on pelannut suurimman osan kautta yhdessä Jason Guerrieron ja Toni Koiviston kanssa. Ketjun kemiat toimivat hyvin yhteen ja koko kolmikko liikkuu luistimilla vikkelästi. Ei ihme, että Pesonen pelaa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Tällä hetkellä Jussi Pesonen on jokaisen valmentajan ihannetyyppi, pelaa hyvin molempiin suuntiin.

– Varmasti on parasta peliä. Vastuuta tulee ja saa jossain määrin vapauksia. Koutsi ei tiukasti sido tekemisiä, vaan puuttuu sitten jos homma ei toimi. Ja tällä hetkellä se toimii. Hyvälle tuntuu, eihän sitä voi kieltää, mutta halua on päästä eteenpäin.

Paikallispelin ratkaisija

Pesosen saldo aiemmista paikallispeleistä tällä kaudella on ollut vain yksi syöttöpiste kauden avausottelussa. Nyt ”Pessi” oli eittämättä yksi illan parhaita pelaajia kentällä. Ensin kauden hienoin koko kentän soolo alivoimalla, jossa nippuun pistettiin kolme Tapparan pelaajaa, muttei sentään maalivahti Mika Lehtoa ja sen jälkeen elintärkeä kavennusmaali kolmannen erän alkuun.

Lopullisesti itsensä illan sankariksi Pesonen niittasi rangaistuslaukauskilpailussa. Hyvä veto upposi vastustamattomasti Mika Lehdon selän taakse.

– Piri vain ilmoitti, että minä vedän. Mulla oli kaksi variaatiota, ja valitsin niistä toisen. Jätetään toinen vielä salaisuudeksi, Pesonen virnistää.

Pesosella on nyt takanaan kaksitoista runkosarjapaikallispeliä Tampereella. Lisäksi mies on pelannut useamman vuoden Helsingin paikalliskamppailuja. Kokemusta derbyistä löytyy siis myös Muuramen mieheltä.

– Olen huomannut, että nämä ovat isoja pelejä ja silloinhan ne ovat itsellekin tärkeitä pelejä. Tällä hetkellä fiilis hallissa on paikallispeleissä hyvä, tuntuu hyvälle pelata Tapparaa vastaan ja voittaa ne. On tärkeää voittaa Tappara useamman kerran kaudessa, että pääsisi kaupungin herraksi.

Kovasta pelistään tunnettu tulisieluinen Pesonen on aiemminkin kritisoinut SM-liigan tuomarilinjaa. Osansa sai paikallistaiston jälkeen myös Aleksi Rantala.

– On harmi, että tuomari haluaa ratkoa pelejä. Tänään ei ollut mitään sikailua, tuollaista pelin pitää ollakin. Vähän hanskataan, nostetaan kypärää ja lyödään käsille, mutta sitten annetaan joko molemmille jäähy tai ei kummallekaan ja peli jatkuu, eikä vain toiselle. Liikaa yrittää tuomari ratkoa, jäähyt olivat vähän kyseenalaisia. Koukuissa tuomari oli hyvin mukana, mutta liikaa tulee jäähyjä maalinedushässäköistä.

Vaikka ottelu ja sen ratkaisumaali olivat hienoja, paluu arkeen on edessä heti seuraavana päivänä. Hakametsään saapuu vierailulle Kärpät ja menneet ovat menneitä.

– Ei se nyt sen suurempi maali ollut, että sitä pitkään muistelisi. Tämän illan huumaa ja siinä se.

Josko keväällä Latviassa?

Pesosen hyvät otteet eivät varmastikaan ole jääneet vaille huomiota jääkiekkoliitossa. Euro Hockey Tourilla esiintynyt Pesonen halajaa takaisin leijonapaitaan, mutta tällä hetkellä maajoukkueen johdon huomio on keskittynyt ihan toisaalle.

– Kyllähän se kiinnostaa, kun siellä on päässyt käymään ja ollut siellä ilmapiirissä, mutta maajoukkueella on nyt edessä iso projekti kuukauden päästä ja on ihan ymmärrettävää, että valmennusjohdon mielessä ei ole päällimmäisenä uusien miesten sisäänajo. He keskittyvät isoon turnaukseen ja yrittävät voittaa.

Mutta entä olympialaisten jälkeen? Kiinnostaako Latvian reissu?

– Kevät on niin pitkällä, että tässä voi meikäläiselle sattua mitä vaan. Pitää vain koputtaa puuta.

» Lähetä palautetta toimitukselle