Perttu Ahvenainen tarinoi Mestiksen rivipelaajan arjesta

Tähdet ovat tähtiä Mestiksessäkin, mutta pelkkien tähtien turvin ei homma toimi. Helteisenä heinäkuun päivänä värikkään uransa vaiheita kertaamaan ennättäneen Perttu Ahvenaisen kommenteista saa hyvän kuvan siitä, millaista tavallisen Mestis-pelaajan arki voi olla.

– Olen nyt 27-vuotias ja ensimmäistä kertaa palkallisella kesälomalla. Jukureissa pelaavalle Ilkka Kallioiselle pitikin heittää kuittia, sillä "Ilellä" ei ole kokemusta tästä ylellisyydestä, Ahvenainen hymähtää.

Ahvenaisen uraan mahtuu lähes kolmesataa Mestis-peliä. Kaksi edelliskautta hän pelasi Salamoissa, mutta tutuiksi ennättivät tulla myös kasvattiseura Jukurit sekä Jokipojat. Laitahyökkääjän omien sanojen mukaan Mestis-ura on kuitenkin nyt ohi.

– Valmistun syksyllä tietoliikenneinsinööriksi ja töitä on mukavasti luvassa, joten eiköhän pelit tällä tasolla ole pelattu. Suomi-sarjassa voisi vielä kuitenkin neppailla, "Mosse" jatkaa.

Menestystä Mikkelissä

Kasvattiseuransa Jukureiden riveissä Ahvenainen pääsi juhlimaan Mestiksen mestaruutta kahdesti, heti edustusmiehistöön noustuaan. Rooli sarvipäisessä paidassa oli kuitenkin pieni.

– Jälkikäteen mietittynä tuli roikuttua Mikkelissä turhan pitkään. Vastuuta ei tullut ja välillä taisi olla lähes kahden kuukauden breikki peleistä. Joukon jatkona tuli lähinnä roikuttua.

Jukureissa Ahvenainen tahkosi kolmen kauden ajan. Niistä viimeisellä rooli kasvoi ja kauden aikana syntyi myös uran ensimmäinen Mestis-täysosuma, kun Ahvenainen avasi maalitilinsä Vaasassa. Juhlahumua hillitsi tosin ottelun lopputulos, sillä Jukurit koki Sportin kynsissä Mestis-historiansa rumimman tappion lukemin 9-2.

– Semmoinen itselleni tyypillinen ohjuri. Bussissa oli apea tunnelma körötellä Mikkeliin, mutta maali lämmitti ja kiekko on tallessa, Ahvenainen muistelee.

Jukureiden paidassa Ahvenainen pääsi kokeilemaan myös kansainvälistä vauhtia Continental-cupin peleissä.

– Hienoja muistoja. Vastassa oli kovia porukoita ja turnauksen päätyttyä sai ottaa "häppää". Olosuhteet olivat eksoottisia ja esimerkiksi Slovakiassa päätypleksit taisi olla korvattu kanaverkolla. Latvia oli semmoinen käpykylä, että huhhuh, mutta vastaavasti Itävallassa oli hienot
puitteet.

Ahvenaisen rooli Jukureissa jäi pieneksi ja välillä nuorukainen haki vauhtia Suomi-sarjastakin Imatran Ketterän riveistä. Haastattelun aikana hyökkääjä kehuu kuitenkin useaan otteeseen Jukureille mestaruuksia valmentanutta Risto Dufvaa.

– En olisi varmasti näin pitkällä ilman Ristoa. Todella kova auktoriteetti, joka ei katsonut kenenkään perseilyä läpi sormien. Jos joku löysäili, niin palaute tuli todella kovaa. Itselläni ei ollut mitään ongelmia Riston kanssa.

– Viimeisellä kaudella Mikkelissä 2003-04 kyselin jo mahdollisuutta päästä hakemaan vauhtia Suomi-sarjasta, mutta Risto ei silloin päästänyt.

Joensuussa tuli vastuuta

Ahvenaisella oli kova hinku päästä pelaamaan ja mies halusi hakea haasteita muualta. Uusi osoite löytyi Joensuusta.

– Soittelin Jokipoikia valmentaneelle Jouni Varikselle, mutta silloin ei vielä luvattu suoraan paikkaa. Puhuin Ristolle halukkuudesta siirtyä ja Risto kyseli osoitetta ja mainitsin Joensuun. Hiukan myöhemmin puhelin soi ja toivottivat tervetulleeksi sinne, eli Ristolla taisi olla sormet pelissä, voimahyökkääjä kertaa.

Ahvenainen muistelee lämmöllä kahta kauttaan Joensuussa. Peliaikaa tuli ja mies pääsi pelaaman roolissa, jonka parhaiten osaa. Laidat ryskyivät ja yleisö tykkäsi.

– Sain viimein vastuuta ja kaksi kautta meni nelosketjussa jyrätessä. Roolina oli taklata ja puolustaa ja yleisökin taisi tykätä, mies virnistää.

Ensimmäisellä Jokipojat-kaudellaan Ahvenainen tahkosi pitkään ilman maalia. Apina harteilla kasvoi kasvamistaan, kunnes viimein helpotti.

– 43 peliä meni ilman maalia ja valmentaja Kari Rauhanen lupasi korin kaljaa itselleni maalista ja saman syöttäjälle. Viimeisessä pelissä Kajaanissa verkko heilui Topi Riutan syötöstä. Rauhanen lahjoitti myöhemmin kaljakorin lisäksi otteluvideon, laituri naureskelee.

Värikkäänä valmentajana tunnetusta Rauhasesta Mossella on hyviä kokemuksia.

– Rauhasen aikana teimme huikean ryhtiliikkeen ja taisimme hakea pisteet Mikkelistäkin. Kaikki eivät miehen kanssa tulleet toimeen, mutta tulosta hän sai aikaan.

Jokipojat piti myös keväällä 2006 mestaruuden vienyttä Jukureita tiukoilla pudotuspeleissä, mutta taipui viimein voitoin 3-1. "Rakkikoiramisesta" pelityylistään tunnettu hyökkääjä on usein ollut vanhalla kotiareenallaankin, Kalevankankaalla, yleisön hampaissa.

– Makeita matseja. Jukureissa olin katsonut pleijarimatseja lähinnä penkin päästä, mutta nyt vastuuta riitti. Pelejä jännitti oikeasti, sillä vastassa oli kasvattajaseura ja näyttöhalut olivat valtavat.

Näyttöpaikka Raumalla

Ahvenaisen rymistelevä pelityyli huomattiin myös SM-liigassa ja mies saikin kutsun antamaan näyttöjä Rauman Lukkoon keväällä 2006.

– Jouluna sain viestiä jatkaa samaa rataa, sillä Raumalla oltiin kiinnostuneita. Mika Toivola haki puhtaasti fyysistä hyökkääjää.

Paikkaa liigajoukkueesta ei kuitenkaan irronnut. Raumalta jäi kuitenkin hienoja kokemuksia.

– Huhtikuusta elokuuhun harjoittelin Raumalla. Palkka juoksi ja kämppäkin hoidettiin, joten mikäs oli rymistellessä. Silloin olin todella hyvässä kunnossa, mutta paikkaa ei irronnut. Hiukan se kirpaisi, sillä en mielestäni kuitenkaan jaloissa pyörinyt.

Muutama pelaaja jäi Ahvenaiselle mieleen. Tryout-pelaaja sai lämpimän vastaanoton Raumalla.

– Olihan se hienoa tavata Eepi (Hämäläinen) ja (Shayne) Toporowski. Mitään kyräilyä ei ollut ja esimerkiksi Eepi tuli heti kättelemään ja juttelemaan.

Tie vei Kirkkonummelle

Pakattuaan tavaransa Raumalla, oli Ahvenaisella edessään uuden seuran etsintä. Illat pimenivät ja paine alkoi kasvaa.

– Kyselin paikkaa Jukureista ja Joensuusta, mutta en kelvannut. Pientä stressiä alkoi jo olla päällä, sillä olin kunnossa ja halu pelata oli kova, mutta seuraa ei löytynyt.

Uusi seura löytyi lopulta vanhan pelikaverin Timo Korhosen avulla. Tie vei Kirkkonummen Salamoihin. Alku ei ollut uudessa seurassa lupaava.

– Korhonen soitteli ja sanoi, että Kirkkonummella kaivataan pelaajia. Keravalla oli turnaus ja marssin sinne laukku olalla. Ekassa pelissä lensin suihkuun selkään taklaamisesta, mutta sopimus kuitenkin syntyi.

Salamoissa mies tahkosi kaksi kautta. Vastuuta riitti ja hyökkääjä kiitti siitä, takoen myös hyvin pisteitä. Aikaisemmilla kausilla Ahvenainen oli jäänyt aina alle kymmeneen pisteeseen, mutta avauskausi Kirkkonummella tuotti heti tehot 8+10.

– Aloitin kauden nelosketjussa, mutta myöhemmin pääsin pelaamaan Korhosen ja Jarno Niinimäen kanssa. Tein tilaa maalin edessä ja ruikin välillä kiekkoja maaliin.

Salamoissa Ahvenainen pistettiin pelaamaan myös puolustajana. Silloin ei ehkä hymyilyttänyt, mutta nyt muisto irrottaa hervottomat naurut.

– Vaasan halli, yli kolmetuhatta katsojaa ja tilastoihin -4, mies muistelee.

Mennyt kausi päättyi Salamoiden putoamiseen Mestiksestä. Syksyllä Salamat jopa johti sarjaa, mutta talven edetessä ilmeni ongelmia. Rahat olivat vähissä ja valmentaja Jyrki Tuukkanen astui sivuun. Tuukkasen tilalle tuli Jarmo Jamalainen.

– Kyllähän sillä porukalla olisi pitänyt säilyä sarjassa. Ennen joulua olimme vielä menossa pleijareihin, harmittelee Ahvenainen.

Pitkiä päiviä ja palkat myöhässä

Salamoiden talousongelmista puhuttiin pitkin talvea. Pelaajia tuli ja meni, ja kassakin ammotti välillä tyhjyyttään. Ahvenaisen otteisiin palkkojen viivästyminen ei kuitenkaan vaikuttanut.

– Itselläni oli työpaikka ja sain sieltä rahat elämiseen. Niille pelaajille, jotka opiskelivat ja elivät pelaamisesta saaduilla korvauksilla, [palkkarästit] saattoivat varmasti alitajunnassa vaikuttaakin, mies arvioi varovaisesti.

– Onhan siellä palkkaturvassa muutaman kuukauden palkat hakusessa, Ahvenainen jatkaa.

Mestis-pelaajan ei aina niin hienosta arjesta Ahvenaisella on muutama esimerkki.

– Kerran olimme lähdössä vieraspeliin ja bussikuski ei suostunut starttaamaan, ennen kuin olimme maksaneet rahat kouraan.

– Päivät olivat pitkiä. Aamulla lähdet seitsemältä ja illalla olet kotona joskus puoli kahdeksalta. Itse olin töiden lisäksi koulussa ja Espoosta puikkasin välillä Kirkkonummelle, eli semmoinen sata kilometriä tuli mittariin päivässä. Kotona sai välillä vaimoa lämmitellä, kertoo pelaaja
arjestaan.

Ahvenaisen kommentista voi myös moni junioripelaaja ottaa vinkin.

– En ole koskaan luottanut saavani kiekkoilusta rahaa säästöön ja olen halunnut hoitaa opiskelut kuntoon pelaamiseen ohella, eli uran loputtua on ammatti valmiina, tuleva insinööri kertoo.

Universiadit ja ulkomaan viritykset

Ahvenaisen uran kohokohtiin kuuluu myös Suomen edustaminen Universiadeissa 2003 Italiassa. Suomen joukkue ei opiskelijoiden olympialaisissa menestynyt, mutta muistot jäivät elämään.

– Huipputapahtuma ja todella hienot puitteet. Paljon eri lajien urheilijoita ja myös tunnelmaa ja katsojia riitti. Kisat olivat Italiassa, mutta asuimme Itävallan puolella, kertaa Ahvenainen.

Suomen valmentajana toimi nykyään Espoon Bluesia valmentava Petri Matikainen.

– Itselleni jäi miehestä todella hyvä kuva. Dufvan tyylinen valmentaja, joka tykkää kovasta pelistä.

Ahvenaisen uraan mahtuu myös ulkomaan virityksiä, vaikka kaukaisemmat kaukalot jäivätkin kokematta.

– Aikoinaan opiskellessa oli mahdollisuus päästä vaihto-oppilaana pelaamaan Kanadaan. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että olisi pitänyt istua vuosi koulun penkillä, että voisi päästä pelaamaan joukkueessa.

Myös Ahvenaisen kytkökset saapasmaahan tarjoavat hyvän esimerkin jääkiekkoilijan elämästä, jossa tilanteet saattavat muuttua nopeasti.

– Italian pääsarjaan oli viritys ja ilmoitin, että laittavat faksilla sopimuksen ja isken nimen alle. Soittivat kuitenkin seuraavana päivänä, että rahaa ei ole ja homma kaatui siihen.

Enää eivät ulkomaan kaukalot tosin miestä kiinnosta.

– Enää ei pysty lähtemään, sillä työkuviot pitävät kotimaassa. Olisi varmaan ollut hieno kokemus pelata ulkomailla, Ahvenainen päättää.