Penkiltä Slovakian sankariksi

MAAJOUKKUE / Haastattelu
MM-kisojen suurimman sensaation takaa löytyy mielenkiintoinen nimi. Yllättäen Slovakian ykköstorjujan viitan napannut Jan Laco on noussut kuin salaa turnauksen parhaiden pelaajien joukkoon. Mies oli myös lauantaina suuressa roolissa, kun joukkue marssi tiukan kamppailun jälkeen finaaliin.

36 torjuntaa ja muutama haamukoppi. Näiden kisojen kuumimpien maalivahtien joukkoon kuin huomaamatta noussut Jan Laco oli totutun loistava, kun Slovakia käänsi tiukan taistelun Tšekkiä vastaan itselleen.

Tällä kaudella KHL:ssä 27 ottelua pelaamaan päässyt slovakki oli pelin jälkeen joukkueensa juhlittu sankari. Tässä turnauksessa viimeistään suuren yleisön tietoisuuteen noussut Laco oli pelin jälkeen tyytyväisellä päällä.

– Paljon luistelua ja vähän virheitä, joten pelasimme turnauksen parhaimman pelimme, englantia osaamaton slovakki tiivisti illan annin tuoreeltaan pelin jälkeen tulkin välityksellä.

Myös oma peli on maistunut. Ja se on näkynyt katsomon ylimmille riveille asti. Rentous on näkynyt jäällä isoina torjuntoina, jotka saivat kruununsa lauantaina, kun Laco otti monta huikeaa koppia ja marssitti joukkueensa finaaliin.

– Oma peli tuntui tänään hyvältä ja rennolta, kuten on tuntunut läpi turnauksen. On ollut hienoa saada valmennukselta luottoa ja vielä hienompaa, että on voinut vastata siihen onnistumisilla.


Jan Lacolla riitti lauantaina riemuittavaa, kun torjuja johdatti Slovakian sensaatiomaisesti finaaliin.

Finaalia kohti

Tšekki-ottelelussa myös Slovakian tiivis puolustuspaketti tuntui toimivan äärimmäisen hyvin. Joukkueen kurinalainen viisikko katkoi peliä jo keskialueella, minkä johdosta Slovakia iski useasti terävillä vastaiskuillaan. Maalivahti jakoi myös kiitosta edessä hääränneelle puolustuspelille.

– Puolustus oli tänään erinomainen. Eivät tehneet juuri virheitä. Se helpotti myös omaa urakkaani, kun Tšekki ei saanut vastahyökkäyksiä aikaiseksi.

Slovakian matka kohti finaalia on ollut huikea. Jos vielä alkusarjassa joukkueen peli haki parastaan, on tosipeleissä nähty tiivein ja yhtenäisin solkialaisjoukkue moneen vuoteen. Kanada-voitto sekä Tšekin kaatuminen eivät olekaan tulleet sattumalta.

– Olemme pelanneet erittäin kurinalaisesti ja noudattaneen pelisysteemiämme tiukasti. Muutenkin tuntuu, että joukkueessa on erinomainen henki ja jokainen pelaaja pelaa loistavalla tasolla tällä hetkellä, juuri kisojen alla tuoreen KHL-seura Donbass Donetskin kanssa sopimuksen tehnyt Laco myönsi.

Jo pelkkä finaalipaikka on Slovakian viime vuodet riutuneelle jääkiekoilulle upea asia. Mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka joukkueen nälkä riittää sunnuntain finaalissa Venäjää vastaan. Laco odotti pelistä mielenkiintoista, mutta kovaa haastetta.

– Venäjällä on erittäin tasokas hyökkäys, joka tulee varmasti laukomaan joka paikastaan. Heillä on tosi tehokas hyökkäys, joten varmasti tulee vaikea ja haastava ilta maalivahdin kannalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle