Peliittojen viime kauden pistenikkari aikoo tehoilla entistä joukkuettansa vastaan viikonloppuna

MESTIS / Haastattelu
TUTO pyrkii selättämään viikonloppuna vieraspelien tappioputken.
Perjantaina ja lauantaina Mestiksessä pelataan ottelupareittain sekä kotona että vieraissa. TUTO-Peliitat-ottelupari alkaa perjantaina TUTOn kotiottelulla. Eetu-Ville Arkiomaa siirtyi Heinolan Peliitoista täksi kaudeksi TUTOon ja pelaa nyt kaksi peräkkäistä peliä entistä kotiseuraansa vastaan. Arkiomaa ennakoi peleistä tiukkoja ja hyökkäysvoittoisia.

TUTO majailee sarjataulukossa viidentenä. Jopa mestarisuosikiksi povattu turkulaisjoukkue ei ole pystynyt olemaan sarjan alussa odotetun vahva. TUTO-hyökkääjä Eetu-Ville Arkiomaan mielestä peli on kuitenkin koko ajan mennyt parempaan suuntaan ongelmista huolimatta.

— Alkukausi ei ole mennyt odotuksien mukaan ja tiukkojen pelien voittaminen on ollut vaikeaa. Koko ajan kuitenkin mennään eteenpäin.

Turkulaisjoukkueen koti- ja vieraspelien välillä on ollut suurta ailahtelua. Viimeiset viisi kotipeliä on päättynyt voittoon, kun taas vieraissa joukkue ei ole voittanut yhtään peliä varsinaisella peliajalla. Raumalta kotoisin oleva Arkiomaa ei osaa sanoa varsinaista syytä joukkueen huonoon vierasmenestykseen.

— Kotona olemme pelanneet hyvin, mutta vieraispeleissä on ollut hakemista. Vieraspelien huonoon menestykseen en tiedä vastausta. Ollaan itse hölmöilty eikä olla saatu tapettua pelejä.

Peliittojen alkukausi on ollut vaikea ja yhdeksästä pelistä on kertynyt vain yksi voitto varsinaisella peliajalla sekä kaksi jatkoaikavoittoa. Arkiomaa kuitenkin tuntee vastustajan ja odottaa kamppailuista tiukkoja. Hänen omaan peliinsä tuttu vastustaja ei vaikuta.

— Peliitoissa on monta tuttua, ja he tykkäävät hyökätä. Meidän pitää lähteä puolustuksen kautta. Heillä on kova valmennus ja äijät siellä antavat kaikkensa, eivätkä anna periksi. Kovia pelejä tulee olemaan.

Arkiomaan mukaan viikonlopun peleissä ei tarvita tehdä taikatemppuja vaan uskoo TUTOn oman pelin tuovan pisteet Turkuun ainakin kotiottelussa. Vieraspelissä laituri korostaa nöyryyttä ja maalintekoa.

— Meidän ei tarvitse miettiä vastustajan peliä. Pelataan omaa peliä, varsinkin miten kotona ollaan pelattu. Kyllä siitä perjantaina tulee ainakin kolme pistettä. Lauantaina sitten nöyrästi vieraisiin ja tehdään tarvittavat maalit.

Peliittojen viime kauden toiseksi paras pistemies on tehnyt kymmenessä pelissä tehot 4+5. TUTOn riveihin siirtynyt hyökkääjä ei silti ole tyytyväinen alkukauteensa. Arkiomaa lupaa jatkossa parempaa peliä omalta osalta sekä uskoo jatkavansa pistetahtiaan viikonlopun peleissä.

— Omasta mielestä alkukauteni ei ole mennyt niin hyvin verrattuna siihen, mihin pystyn. Pelini paranee koko ajan ja uskon, että pääsen omalle pelitasolleni. Pistetahtini jatkuu samana ja nappaamme kuusi pistettä, Arkiomaa toteaa itsevarmasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle