Pavlovs käänsi osumillaan ottelun kotivoitoksi

MESTIS / Haastattelu
Voitto-osuman juhliminen jäi ketjukavereiden vastuulle.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Jokipojat nappasi perjantai-iltana tärkeän kotivoiton, kun sarjassa pykälän alempana majaileva Kiekko-Vantaa kaatui Mehtimäellä lukemin 4-2. Joensuulaisten latvialaissentteri Vitalijs Pavlovs iski päätöserässä kaksi häkkiä ja palkittiin oikeutetusti kotijoukkueen parhaaksi.

Joensuun Jokipojat onnistui kääntämään 'kuuden pisteen kamppailun' nimiinsä oltuaan toisessa erässä vielä tappiolla. Kiekko-Vantaa taipui lopulta lukemin 4-2 punamustien päätöserän kolmen osuman myötä.

- Viimeisessä erässä saimme lisää energiaa ja teimme voittoon tarvittavat maalit, kertoi kahden maalin Vitalijs Pavlovs, joka kasvatti kauden saldonsa jo 17 (8+9) tehopinnaan.

Riian Dinamosta Joensuussa lainalla oleva Pavlovs vei Jokipojat ensin johtoon onnekkaalla osumallaan. Sentteri tälläsi joukkueensa myöhemmin johtoon ohittamalla Jani Kauton kauden kenties hienoimmalla osumalla, joka jäi myös ottelun voittomaaliksi.

- Sinne tähtäsin. Olihan se varmaan yksi kauden hienoimmista, ainakin omalta osaltani, hihkui latvialainen viitaten pienestä kulmasta yläpeltiin iskemäänsä voittomaalia.

Tämä kausi Joensuussa, tulevaisuudessa KHL:ää

195-senttinen Pavlovs tuli Joensuuhun alkukaudesta yhdessä virkaveljensä tänään joensuulaisten avausmaalin iskeneen puolustaja Martins Jakovlevsin kanssa. Riian Dinamon kanssa solmittu yhteistyösopimus toi pelaajat ärjypaitaan elokuun puolivälissä. Joensuulaisvalmentaja Mikko Haapakosken mukaan molemmat ovat tärkeitä lenkkejä joukkueessa.

- He ovat hinta-laatusuhteessa hyviä pelaajia. Jakovlevs oli alussa vähän liian hyökkäysintoinen ja Pavlovsilla on vaikea jakso alla, mutta toivottavasti nämä maalit tuovat helpotusta, kertoi Haapakoski ottelun jälkeen.

Pavlovsin sopimusseura Dinamo erotti taannoin Pekka Rautakallion päävalmentajan pallilta, mutta latvialaiskolossin mukaan se ei vaikuta joensuulaisseuraan millään tavalla.

- Uusi päävalmentaja on kuitenkin tämän seuran entinen pelaaja, huomautti sentteri viitaten päävalmentajaksi nousseeseen Artis Abolsiin, joka pelasi Joensuussa kaudella 1997-98.

Latvialaissentteri on pelannut urallaan muun muassa Kazakstanin ja Valko-Venäjän sarjoja, mutta sopimusjoukkueensa Riian Dinamon paidassa hän ei ole vielä debytoinut. Tulevaisuudessa KHL:n kirkkaat valot ovat ehdoton tavoite.

- Tämä kausi on tarkoitus pelata Joensuussa ja ehkä jo ensi kaudella Dinamossa. Katsellaan rauhassa tilannetta. Olen kuitenkin nauttinut Joensuussa olemisesta, kaikki on mennyt loistavasti, kehui latvialainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle