Pasi Mustonen: "Jokaisen pitäisi kokea valmentaminen naisten parissa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pasi Mustonen kertoi valmennustaustoistaan aamukahvin äärellä.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Naisleijonien päävalmentaja istahti alas välipäivän tunnelmissa. Jutustelun aikana käytiin läpi niin Mustosen valmentajatausta, naiskiekon lainalaisuudet kuin myös oman pojan maajoukkuekutsu.

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen istahti Suomen hotellin aulan pehmeään nojatuoliin kahvikuppi kädessä. Alla oli tyylikäs 5−0-puolivälierävoitto Tšekistä, joten hymyyn oli aihetta.

− Vakuuttava voitto Tšekistä eilen, ja ihan piirustusten mukaisesti etenemme kohti tavoitetta. Vielä pitäisi se paras peli lakaista pöytään turnauksen viimeisenä päivänä, niin hyvä tulee, Mustonen naulaa.

Kisoissa vietetään välipäivää, joten Suomen joukkue oli jälleen hajaantunut kuka mihinkin. Ohjattuakin ohjelmaa on tosin halukkaille tarjolla.

− Tässä aamulla on fysiikkavalmennuksen vetämää fysiikkatreeniä tai henkilökohtaista tekemistä valittavana. Illalla kokoonnumme vasta puoli kahdeksan aikaan yhteen, Mustonen sanoo.

Mustonen on nyt toista kauttaan naisten maajoukkueen peräsimessä. Debyyttikausi 2014−2015 päättyi Malmössä pronssin värisiin mitalijuhliin ja tälläkin kaudella maajoukkue on esiintynyt positiivisesti. Mutta miten Mustonen alunperin päätyi maajoukkueen valmentajaksi?

− Jääkiekkoliitosta tuli välikäden kautta kysely minulle, kiinnostaisiko naisten maajoukkueen valmentaminen. Olin siinä jo aiemmin seurannut aika tiiviisti Sotšin olympialaisten naisten turnausta, joten ihan tuntematonta touhu ei ollut. Koin olympiapelit erittäin mielenkiintoisiksi, Mustonen kertoo.

− Päätös lähteä valmentamaan oli lopulta aika nopea, ja asiat lähtivät nopeasti rullaamaan.

Mustosella oli alla yli 15 vuotta miesten sarjajoukkueiden valmentamista ennen naisten maajoukkueeseen siirtymistä, joten lähtökohdat toimenkuvaan olivat täysin uudenlaiset. Mustonen vakuuttui tekemisen laadusta kuitenkin nopeasti.

"Kuluneet pari kautta ovat olleet pitkän valmentajaurani selvästi kehittävimmät"

− Naisten valmentaminen on paljoltikin erilaista verrattuna siihen, mihin olin tottunut. Kommunikaatio on paljon isommassa roolissa, ja pienillä sävyillä ja eleillä on suurempi merkitys. Myös menneisyyden tapahtumat ja pelaajien väliset suhteet saattavat joskus vaikuttaa asioihin miehiä enemmän, Mustonen avaa.

Mustonen näkee, että juuri naisten maajoukkueen valmentaminen on ollut koko hänen uransa kannalta merkittävä vaihe.

− Naisten valmentaminen maajoukkuetasolla on miehiä vaikeampaa, mikä luo myös valmentajalle oman haasteensa. Kommunikoimisessa näen itse hieman kehittyneeni tässä vuosien aikana, koska asioita pitää pohtia niin monelta kantilta.

Mustonen sanoi aikanaan eräässä haastattelussa, että jokaisen valmentajan pitäisi uransa aikana kokea valmentamista myös naisten puolella. Hän allekirjoittaa yhä vanhan lausumansa.

− Olen todellakin yhä samaa mieltä. Nämä kuluneet pari kautta ovat olleet pitkän valmentajaurani selvästi kehittävimmät, sillä naisten parissa toimiminen on opettanut paljon.

Vaikka maajoukkuevalmennus on hektistä, ehtii Mustonen myös joskus muuallekin. Toinen työ vie myös osansa ajasta.

− Meillä on naisten maajoukkueen kaudessa noin 60 leiripäivää, joten ehdin kyllä kesän aikana lomailemaan hieman, kun on rauhallisempaa. Tosin, kyllä tässä taustalla on paljon muutakin työtä ja esimerkiksi pelaajien scouttausta.

− Olen lisäksi Haaga-Helialla Vierumäellä kansallisessa valmentajakoulutuksessa viransijaisuudessa, joten kyllä tässä tekemistä riittää, Mustonen lisää.

1.5.2017 on naisten maajoukkueen aikakaudessa merkittävä päivämäärä, sillä tuolloin Mustosen toimenkuvasta tulee päätoiminen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin on naisten maajoukueen päävalmentajan kohdalla tehty.

− Tuosta päivästä alkaen toimenkuvani muuttuu tosiaan päätoimiseksi ja kestää siitä hetkestä noin 10 kuukautta eteenpäin. Tämä mahdollistaa suuremman ajankäytön seura- ja pelaajakontakteihin, Mustonen arvioi muuttuvaa työnkuvaansa.

− Toivon, että pystymme lisäämään yhteistyötä seuravalmentajien kanssa myös menemällä enemmän ihan konkreettisesti paikan päälle ja ottamalla osaa harjoituksiin.

Vaikeuksien jälkeen Joel Mustonen nousi parrasvaloihin, Ruotsin puolella.
Vaikeuksien jälkeen Joel Mustonen nousi parrasvaloihin, Ruotsin puolella.
Kuva © Riku Laukkanen - www.facebook.com/R1kuExposures

Suomesta Ruotsiin ja takaisin

Mustosen valmentajaura alkoi kaudella 1991−1992, kun hän toimi tuolloin 1-divisioonassa pelanneiden Kärppien päävalmentajana. Kärpissä vierähti kaksi kautta, joiden jälkeen hän suuntasi Ruotsiin.

Vuosien 1993−2009 välisenä aikana Mustonen ehti valmentaa useita eri joukkueita. Aivan muunlaistakin työtä mahtui vuosiin osansa.

− Olin 2000-luvun puolessa välissä Ruotsissa yksityisten omistaman vapaakouluketjun palveluksessa. Käytännössä sanottuna starttasimme nollista noin 300 oppilaan lukion Skellefteåssa, jonka rehtorina ja projektijohtajana toimin.

− Se oli mielenkiintoinen kokemus, kun samalla toimi ikään kuin yrittäjänä. Myöhemmin, kun työnkuva alkoi olla lähes pelkästään koulun hallinnoimisbyrokratiaa, niin se ei oikein enää toiminut kohdallani, Mustonen muistelee.

"Ihan joka kaveri ei olisi kestänyt sitä matkaa, minkä hän on viime vuosien aikana käynyt"

− Olin siinä lukioprojektin ohessa yhden kauden virkavapaalla ja valmensin Haaparannassa Asplöven HC:tä. Kun Kärpistä tuli tarjous valmennustöihin, niin jätin koulupuolen ja siirryin Ouluun kaudella 2011−2012. Se oli kyllä täysin oikea ratkaisu, Mustonen miettii.

Ruotsalaisten seurojen kanssa työskentely jätti Mustoseen jälkensä - hyvällä tavalla. Valmentaminen ulkomailla ei ole tulevaisuudessa poissuljettua.

− Ruotsalaisia on helppo valmentaa, sillä he ovat tottuneet aina toimimaan hyvin tiiminä. Ruotsin valmennusajoilta on monia hyviä muistoja monilta eri paikkakunnilta.

− Olen tulevaisuudessa avoin eri vaihtoehdoille. Satsaan valmentamiseen varmasti, sillä tämä on niin selvästi oma mielenkiintoni. Mikäli Suomesta ei löydy työpaikkaa, myös ulkomaille lähteminen on hyvä vaihtoehto. Jos ei naiskiekon parista, niin sitten miesten puolelta, Mustonen pohtii vaihtoehtojaan.

Oman pojan ura vaikeuksien kautta voittoon

Mustosen perheessä jääkiekko on erittäin läheinen asia, ei vain hänen itsensä, vaan myös poikansa Joelin kautta. 23-vuotias SHL:n Örebrossa pelaava Joel valittiin juuri ensimmäistä kertaa urallaan A-maajoukkueen leirille.

− Joel oli pari vuotta täysin pelaamatta, ja monta kautta olivat todella rikkinäisiä. Kuluva kausi on käytännössä ensimmäinen viiteen vuoteen, kun hän pystyi koko kesänkin treenaamaan täysipainoisesti, Mustonen kuvailee poikansa vaikeita vuosia.

Joelin viime vuodet ovat menneet vakavien sairastelujen varjostamina. Mykoplasmainfektio rasitti kehoa ja myöhemmässä vaiheessa lääkäreiden tekemien hoitovirheiden seurauksena hän kärsi sydänongelmista ja hermoratahäiriöistä.

Nyt kaikki näyttää jo kuitenkin huomattavasti paremmalta.

− Onhan se huikeaa, että tuollaisella taustalla ja sairaushistorialla raivataan tie A-maajoukkueen leirille. Joel pelasi hienon kauden SHL:ssä, ja varsinkin loppukausi oli mahtava. Hän ei tosin ole vielä lähelläkään sitä tasoa, mihin hän voi vielä päästä, mikäli pysyy vain ehjänä, Mustonen toteaa ylpeänä pojastaan.

− Veikkaan, että ihan joka kaveri ei olisi kestänyt sitä matkaa, minkä hän on viime vuosien aikana käynyt. Luulimme jo useampaan otteeseen, että kiekkoura päättyisi jo 20-vuotiaana.

» Lähetä palautetta toimitukselle