Paluu Leksandiin ja visiitti Kärppien maalitykkinä

LIIGA, SHL / Haastattelu
Mäkitalon sydän jäi Leksandiin.
Kuva © Bildbyrån
Södertäljen jälkeen Mäkitalo palasi Leksandiin. Uran loppupuolella hyökkääjä ehti myös vielä Kärppien maalitykiksi ja Tanskan liigaan. Mitä Mäkitalolle kuuluu nyt?

Södertäljen menestyskausien jälkeen Jarmo Mäkitalon ”kotiseura” Leksand houkutteli suomalaisen takaisin Taalainmaalle.

− Leksandin johto halusi, että tulisin takasin ja viihdyin itsekin paremmin seurassa kuin Södertäljessä.

Mäkitalo pelasi putkeen viisi kautta Leksandissa, näiden kausien paras saavutus on kevään 1989 hopea. Paluu Suomeen ja SM-liigaan kävi ajoittain mielessä.

− Totta kai Suomen liiga ja Lahti olivat joskus mielessä. Mutta Ruotsissa Leksand tarjosi minulle uutta sopimusta, minut haluttiin pitää seurassa. Viihdyin muutenkin Ruotsin puolella hyvin. Kuitenkin kesät olivat minulle vapaita, vietin kesät Lahdessa ja sain hoitaa itsenäisesti kesäharjoittelun.

Liigakarsintojen maalitykki

1990-luvun alussa Jarmo Mäkitalo pelasi kaksi kautta Ruotsin divaria Team Boron riveissä. Suuren talotehtaan tukema joukkue pyrki nousemaan Elitserieniin ja nousua varten joukkueeseen hankkiin runsaasti kovatasoisia pelaajia. Mäkitalon lisäksi suomalaista pelaajaosaamista Borossa edusti Anssi Melametsä.

Ensimmäisellä kaudella nousu kariutui, kun karsinnoissa ratkaisevassa ottelussa Frölunda oli vahvempi. Toinen kausi päättyi konkurssiin.

Tämän jälkeen Mäkitalo pelasi vielä kolme kautta Elitserieniä Leksandissa ja kaksi vuotta Ruotsin divaria Oskarshamnissa, kunnes kaudella 1997-1998 hän palasi Suomeen 17 vuoden tauon jälkeen. Mäkitalo ei palannut Lahteen, vaan lahtelaisten kanssa divarissa pelanneeseen Kärppiin.

− Aloitin kauden Falunissa. Seura panosti muutamiin hyviin pelaajiin, mutta yritys ei onnistunut ja seura meni kesken kauden konkurssiin. Sen jälkeen olin hetken Saksassa, mutta se kuvio ei onnistunut. Sitten Oulusta kyseltiin kiinnostusta ja päätin lähteä Kärppiin.

− Kärpillä oli hyvä buumi meneillään. Peleissä oli paljon yleisöä ja seuran talous oli kunnossa. Kärpät panosti kovasti liiganousuun.

Kärpät ei kuitenkaan kyennyt nousemaan, liigakarsinnoissa KalPa oli vahvempi otteluvoitoin 3-1. Mäkitalo jätti oululaisille hyvät muistot, kokeneen suomalaisen peli sujui erinomaisesti. 29 runkosarjan ottelua toivat 36 tehopistettä (22+14). Karsinnoissa hän oli erinomainen, yhdeksässä ottelussa syntyi seitsemän maalia ja neljä maaliin johtanutta syöttöä.

Yrittäjänä Falunissa

Uransa jälkeen Jarmo Mäkitalo on kotiutunut Ruotsiin, jossa hän asuu perheineen Falunissa. Mäkitalo työskentelee yrittäjänä.

− Minulla on yritys, joka myy ensiapupisteitä ja tuotteita yrityksille. Siinä ohessa myymme myös konttoritarvikkeita.

Elämä on tällä hetkellä täällä Ruotsin puolella. Suomessa tulee käytyä pari kertaa vuodessa, kertoo Mäkitalo.

Mäkitalo seuraa Ruotsin liigaa tarkasti. Suomen liigaa hän ehtii seuraamaan vähemmän.

− Täytyy tunnustaa, etten kovinkaan paljon ehdi seuraamaan Suomen liigaa. Toki käyn Pelicansin kotisivuilla silloin tällöin ja seuraan, miten lahtelaiset menestyvät.

Mäkitalo pitää yhteyksiä vanhoista pelikavereista lähinnä Erkki Mäkelän ja Kari Elorannan kanssa.

− Kesällä, kun käyn Lahdessa, saatan tavata muitakin entisiä pelaajia.

» Lähetä palautetta toimitukselle