Pajuoja jätettiin omilleen: "Varasuunnitelman pelaajat hukkuivat johonkin"

LIIGA / Haastattelu
Juha Pajuoja jäi TPS:ssä ilman tilanteen vaatimia panostuksia.
Kuva © Timo Savela
Kun Juha Pajuoja astui TPS:n ruoriin, oli NHL:n työsulku synkimmässä vaiheessaan. TPS laski sen varaan paljon ja kun sopu lopulta syntyi, monta aukkoa jäi paikkaamatta. Tuloksena oli heikosti roolitettu ja materiaaliltaan alivoimainen joukkue.

- Kaudesta jäi kaiken kaikkiaan pettymykselliset ja vähän haikeat fiilikset. Ei tästä ihan sellainen tullut, kuin mukaan hypätessäni ajattelin.

Juha Pajuojan TPS-pesti tuli näkyvän työn osalta päätökseen torstaina. Turkulainen kiekkokausi loppui yhdeksän ottelun tappioputkessa.

Kun tamperelainen ryhtyi lokakuussa TPS:n vastuuvalmentajaksi, oli tilanne toinen. Maailman kovimman kiekkoliigan epäselvä tilanne tarjosi kovan luokan tähtiä eurooppalaisseurojen käyttöön.

- Silloin oli NHL-juttujen kautta aika isot mahdollisuudet huikeaankin joukkueeseen. Olihan tässä tietysti välillä mukana niitä mahtavia persoonia, mutta sen jälkeisestä ajasta voi sanoa, että B-suunnitelma puuttui ja se vei tämän kauden alas.

NHL-sovun löydyttyä TPS vahvisti kokoonpanoaan muutamalla hankinnalla, mutta Mikko Koivun ja Lauri Korpikosken sekä syksyn ykkössentteriehdokas Corey Locken tontit jäivät täyttämättä.

Pelaajakoordinaattori Ari Vuori vakuutti vielä vuodenvaihteessa, että Palloseura on varautunut sekä NHL-kauden alkuun että peruuntumiseen. Kun skenaarioista toteutui se TPS:n kannalta heikompi, ei joukkueeseen löytynyt kovasti kaivattua kärkiosaamista. "B-suunnitelma" jäi lopulta täydelliseksi mysteeriksi.

- Mielestäni sellainen oli olemassa, mutta johonkin ne varasuunnitelmaan kuuluneet pelaajat sitten hukkuivat. Jos miettii mitä meille tammikuun aikana tapahtui, niin enemmän oli liikennettä ulospäin kun vielä Brian Willsiekin laitettiin pois, Pajuoja pohti viimeisen ottelun jälkeen.

- Ehkä siinä katsottiin sarjataulukkoa enemmän alas- kuin ylöspäin.

SM-liigassa aiemmin Ilvestä ja Ässiä luotsannut Pajuoja sai TPS-pestinsä alkuaikoina käyttöön poikkeuksellisen kokoonpanon. Turkuun laskeutui Koivun ja Korpikosken lisäksi Petteri Nummelinin ja Kevin Shattenkirkin kaltaisia huippupelaajia.

- Oli todella hienoa päästä valmentamaan niitä kaikkia pelaajia ja tuntemaan heidät. Pelasimme täällä muutaman hyvän pelin, esimerkiksi joulutaukoa edeltänyt Jokerit-ottelu oli aivan huikea matsi. Tietysti ne NHL-pelaajat osaltaan myös häiritsivät tätä touhua - välillä he olivat täällä, välillä lähtivät pois, välillä vain harjoittelivat eivätkä pelanneet.

Vahva nojaaminen NHL-tähtien ratkaisuvoimaan ei silti tunnu virheeltä.

- Jos vastaava tilanne tulisi uudelleen, niin ottaisin edelleen ne pelaajat mukaan ihan samalla tavalla. Mutta siitä B-suunnitelmasta olisi täytynyt pitää kiinni.

Kultasormen varjossa

Pajuojan oma tilanne ei ollut kovin ihanteellinen. Hän pääsi taas valmentamaan SM-liigatasolle, mutta jatkosopimus olisi vaatinut suuren luokan ihmeen. Mestarivalmentaja Kai Suikkanen kun yhdistettiin vanhaan seuraansa jo viime kesänä.

Kuun lopussa 46 vuotta täyttävä Pajuoja ei uskonutkaan sokeasti monivuotiseen työpaikkaan Turkuhallissa.

- Tein option seuraavallekin vuodelle. Jo sopimusneuvottelujen jälkeen mielessä oli kuitenkin se ajatus, että ne toisen kauden palkat ja muut tuntuivat menevän todella helposti läpi.

- Olisin saanut varmaan oman lentokoneenkin hyväksyttyä, jos olisin sellaista pyytänyt. Kyllähän se haisi ihan selkeästi siltä, että tähän tulee uusi äijä puikkoihin.

Seuraava määränpää jo tiedossa

TPS:n palvelukseen astuessaan Pajuoja linjasi aikakaudelleen muutaman selkeän tavoitteen. Niistä olennaisimmat olivat kehitysaskeleiden otto maalinteon ja puolustuspelin saralla.

- Maalintekotehokkuus parani esimerkiksi parin vuoden takaiseen, mutta puolustuspelin edistäminen ei ihan onnistunut. Maaleja pystyimme tekemään, mutta puolustustehokkuus oli huono ja ylivoima murheenkryyni. 5-5-peliä pelasimme tosi hyvin ja käänsimme tasaviisikkopelin maalieron toiseen suuntaan.

Tehtävää ei helpottanut puutteellinen pelaajamateriaali. Ratkaisuvoiman laajuus oli loppujen lopuksi hyvin rajallinen, eivätkä TPS:n tekemät panostukset kielineet kaikkien keinojen käyttämisestä.

- Totuus on se, että meillä oli "jakoavainpelaajia", joita piti venyyttää pelitilanteen mukaan, kun taas muilla oli "hylsypelaajia", ja he valitsivat heistä vain sen oikean kokoisen hylsyn oikeaan kohtaan. Roolitukset olivat tässä joukkueessa aika sekaisin. Se oli se ongelma.

Turun-töiden päättyessä Pajuoja ei astu aivan tuntemattomalle tielle. Seuraava pesti on jo tiedossa, mutta työnantaja pysyy vielä arvoituksena. Ammattilaistason päävalmentajatehtävissä Pajuoja ei ole jatkamassa ainakaan tulevana syksynä.

- Nyt täytyy analysoida tämä kausi loppuun ja tehdä siitä hyvät raportit sekä seuralle että itselleni.

Tuloksellisesti aika Artukaisissa jäi 22 pisteen päähän tavoitteesta. Silti Pajuoja lähtisi samaan seikkailuun uudelleen, jos saisi tehdä silloisen päätöksen viiden viime kuun tapahtumien perusteella.

- Taustapeiliin katsoessa ei yleensä kannata katua paljon mitään. Jokainen asia opettaa ja omat virheet eniten.

» Lähetä palautetta toimitukselle