Opiskelijana olympialaisiin: Vilma Tanskanen

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Vilma Tanskanen suorittaa roolinsa parhaan mukaan.
Kuva © leijonat.fi - http://www.leijonat.fi
Vilma Tanskanen on kolmas opiskelija, joka lähti Kuortaneen urheilulukiosta edustamaan Suomea olympialaisiin. 18-vuotiaalle Kiekko-Vantaan kasvatille viime vuonna unelma muuttui tavoitteeksi.

Vilma Tanskanen lähti Sotšiin Kuortaneelta Eveliina Suonpään ja Anna Kilposen kanssa. Monien vuosien takainen haave sai urheilulukion myötä uuden muodon.

− Sotšiin valinta tuntuu hienolta, on aina kunnia pistää Suomi-paita päälle. Olympialaiset ovat aina olleet haave, joka on muuttunut viime vuoden aikana unelmasta tavoitteeksi, kertoo hyökkääjä.

Tätäkään pelaaja ei hetkauta alkulohkon kovat vastukset.

− On hyvä saada kovat pelit heti alkuun.

Myös Tanskaselta löytyy aiempaa MM-kisojen kokemusta.

− Kansainväliset pelit ovat aina olleet hyviä kokemuksia minulle. Kuitenkaan mitalia ei tullut kumpanakaan vuotena, joka oli suuri pettymys, sillä mielestäni edellytykset mitaliin olivat olemassa. Tšekeissä pelatusta MM-kisoista 2012 on erityisesti jäänyt mieleen viimeinen peli isäntämaa Tšekkiä vastaan. Halli oli täynnä yleisöä ja tunnelma oli loistava.

Matka Vantaalta Kuortaneelle 

Jääkiekkoon Tanskanen löysi itsensä pienenä toisen lajin kautta.

− Aluksi pelasin ringetteä ja sen jälkeen menin noin kahdeksanvuotiaana kokeilemaan jääkiekkoa.

Kuva © leijonat.fi - http://www.leijonat.fi

Kiekko-Vantaasta jäi hyökkääjälle oikein lämpimät muistot. Matka Kuortaneelle ei kuitenkaan aivan mikään varma juttu ollut.

− Kiekko-Vantaa ajoilta jäi mieleen yhdessä pelaamisen hauskuus. Osa silloisista joukkuekavereista on edelleen hyviä ystäviäni. Muutaman vuoden jälkeen koko tyttökiekkojoukkueemme siirtyi KJT:hen, josta on jäänyt mieleen paljon kivoja pelimuistoja.

− Aluksi pelkäsin Kuortaneelle muuttamista, sillä se on paikkana niin pieni ja kotiin Vantaalle on pitkä matka. Haastavan alun jälkeen olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni lähteä Kuortaneelle opiskelemaan ja pelaamaan. Se on kasvattanut minua ihmisenä ja urheilijana paljon. Olosuhteet ja valmennus ovat siellä huippuluokkaa, kehuu Tanskanen.

Hyökkääjälle on myös kunnia-asia päästä pelaamaan kovien pelaajien kanssa samaan joukkueeseen.

− On hienoa pelata niin taitavien pelaajien kanssa. Heidän kokemuksensa näkyy varmoina otteina kaikessa tekemisessä ja siitä on meidän nuorempien pelaajien hyvä ottaa esimerkkiä.

Opiskelijat jakavat samat aatteet tulevaisuudelle

Team Oriflamen hyökkääjän suunnitelmat jatkolle ovat samat kuin Kilposella ja Suonpäällä.

− Tavoitteenani on lähteä Pohjois-Amerikkaan pelaamaan yliopistojääkiekkoa. Sitä ennen täytyy suorittaa lukio loppuun, Tanskanen päättää.

Naisleijonat aloittivat koitoksensa olympialaisissa USA:ta vastaan, joka päättyi amerikkalaisten voittoon 3-1. Kanadakin vei pidemmän korren, kovasta taistelusta huolimatta, luvuin 3-0. Seuraavaksi vastaan astelee Sveitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle