Nylander tyytyväinen Ruotsin alkuun: "Haluamme viedä kultamitalit kotiin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Alexander Nylander otti heti maalipörssin piikkipaikan itselleen kahdella maalilla.
Turnauksen ensimmäisen maalin tehnyt Alexander Nylander uskoo, että Ruotsilla on varaa parantaa vielä 6–1-voiton jälkeenkin. Ensimmäisessä voitossa oli silti paljon hyvääkin.

Viime kesänä kahdeksantena varattu Alexander Nylander oli Ruotsi−Tanska-ottelun näkyvimpiä hahmoja. Nylander teki nuorten MM-kisojen ensimmäisen maalin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Hyökkääjä pääsi maalin makuun vielä toisessakin erässä, kun hän viimeisteli Ruotsin kuudennen osuman.

− On hauskaa saada ensimmäinen maali itselle, mutta mielestäni pelasimme ennen kaikkea hyvin joukkueena, Nylander sanoi ottelun jälkeen.

18-vuotiaalta Nylanderilta odotetaan paljon tämän vuoden MM-kisoissa. Viime vuoden kisoissa hän viimeisteli neljä osumaa. Nyt Nylanderilta odotetaan vähintään samaa ellei enemmän.

− Totta kai mielen perukoilla on aina tulospaine, mutta täytyy vaan keskittyä pelaamaan hyvin ja voittamaan pelejä.

Tanska hallitsi tapahtumia avausottelun ensimmäisessä erässä. Ruotsi käveli kuitenkin lopulta naapurimaansa yli.

− Pelasimme hyvin, mutta vielä on varaa parantaa. Meidän täytyy esimerkiksi laukoa enemmän kohti maalia, Nylander mietti.

Hyökkääjän mukaan oli tärkeää saada heti ensimmäisestä pelistä voitto, koska joukkue sai ottelusta paljon itseluottamusta.

− Olemme täällä voittaaksemme. Finaalit ovat meidän tavoitteemme. Haluamme viedä kultamitalit kotiin.

Ruotsi kohtasi Tanskan myös viime vuoden kisoissa. Tämänkertainen kohtaaminen oli erilainen.

− Mielestäni Tanska oli tänä vuonna parempi kuin viime vuoden kisoissa. He pelasivat fiksusti.

Ruotsi on huomenna lepovuorossa ja se pelaa vasta ylihuomenna Sveitsiä vastaan. Nylanderin mukaan lepo tulee tarpeeseen.

− Tuntuu hyvältä saada vapaapäivä huomiseksi ja palautua tästä pelistä. Kaikki pelit ovat tärkeitä voittaa, joten on hyvä päästä jo nyt valmistautumaan seuraavaan peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle