Nutivaara pyörsi aiemman päätöksensä MM-kisoista: "Pidimme uudestaan palaverin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Markus Nutivaara oli lauantaina Etelä-Koreaa vastaan Suomen parhaimmistoa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Markus Nutivaara kertoi ennen turnauksen alkua Ylelle, että ei pääse kisoihin olkapävamman takia. Tästä ilmoituksesta ei mennyt kuin muutama päivä ja Leijonat ilmoitti, että Nutivaara liittyy kisakoneeseen.

− Siinä uudestaan pidimme palaverin ja juttelimme ja pääsin tulemaan tänne. Halu oli kova ja nyt ollaan täällä, joten mieluummin näin päin, Nutivaara kertoi päätöksensä pyörtämisestä.

Ensimmäisen ottelun perusteella hän taisi tehdä oikean päätöksen.

Suomen puolustajien nousut

Suomi ei antanut Etelä-Korealle oikein minkäänlaisia saumoja päästä otteluu mukaan. Suomi mätti korealaisten verkkoon peräti kahdeksan maalia. 

Kaikesta oli havaittavissa suuri taitoero. Suomi oli myös pelillisesti selkeästi niskan päällä.

− Saimme hyvän alun, saimme tehtyä hyvin pisteitä ja maaleja. Nuo on aina vaikeita paikkoja, Nutivaara mietti ottelun jälkeen.

Etelä-Korea osoitti kuitenkin vaarallisuutensa heti, jos Leijonat teki yhdenkin virheen.

− Yhden virheen teimme ja he tekivät siitä maalin, kyllä siellä piti olla hereillä. Totta kai kovempia vastuksia on vielä tulossa, Nutivaara painotti.

Nutivaara kuuluu Suomen kiekollisiin puolustajiin. Hyvin luisteleva ja kiekkoa liikuttava puolustaja nousi läpi ottelun useasti hyökkäyksen tueksi ja tekikin maalin alivoimalla. 

Maali kuvasti sitä, miten Leijonat rakensivat Etelä-Koreaa vastaan maalipaikkoja. Hyökkäysalueella pelaajat vaihtoivat paikkoja, kiekko liikkui ja puolustajat nousivat jopa vastustajan maalin eteen.

- Tykkään nousta ja nyt varsinkin oli tilaa nousta ja löytyi rakoja. Luotin omaan luisteluun takaisin, jos menetettiin kiekko, Nutivaara mietti pelaamistaan.

− Uskon, että se on minun vahvuus ja haluan tuoda sitä esille, hän jatkoi.

Oman rooliinsa Nutivaara on ihan tyytyväinen.

− Totta kai haluan vain pelata ja pelata. Pitää tehdä töitä sen eteen, että pääsee pelaamaan. 

Rooli kisoissa

Nutivaaran edellisestä ottelusta ehti vierähtää tovi. Samalla edessä oli siirtyminen isompaan kaukaloon. 

Nutivaara myönsi, että alussa oma pelaaminen oli hieman vaikeata.

− Piti aika paljon keskittyä siihen, miten lähtee rakentamaan peliä. Mietin ennen peliä, että pitää ihan rauhassa ottaa, lukea sitä peliä ja laittaa nopeasti kiekkoa liikkeelle, että pääsee rytmiin kiinni. 

Nutivaaran mielestä Leijonien joukkueessa vallitsee rento meininki. Kaupunkikin sai erityiskehut.

− Tykkään kaupungista, se on rauhallinen ja siisti ja sellainen, että hyvin viihtyy. Eilen kävimme ravintolassakin ja oli ihan hyvä ravintola. Kaikki puitteet ovat kunnossa ja mukava on olla täällä, hän hehkutti.

Nutivaara pelaa Columbus Blue Jacketsin riveissä NHL:ssä. Hän pääsi tällä kaudella pelaamaan 61 ottelua, tehoin 7+16=23. 

23-vuotiaan mielestä hän sai hyvin jalansijaa joukkueessa menneellä kaudella. Tavoitteena ensi kaudelle on nousta joukkueen kärkipuolustajaksi.

− Ensi kaudella on tavoitteena top 4:een ja top 3:een murtautua. Totta kai se on kova homma, kun meillä on aika kovat puolustajat siinä. Paljon pitää parantaa, mutta luottamus on kova, hän päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle