Nuorten mestari Hintz: "Suomelle tulee taas loistava joukkue"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Hintz iski kotikisoissa seitsemässä ottelussa tehot 3+1.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Viime kaudella Nuorten MM-kisoissa varakapteenina toiminut Roope Hintz sai kutsun joulukuun EHT-turnaukseen. Edelliset nuorten kisat sujuivat Hintziltä hyvin, mutta kutsu aikuisten maajoukkueeseen oli silti pieni yllätys. Hintz uskoo, että Suomella on mahdollisuus menestyä tänäkin vuonna.

Roope Hintz pääsi viime kaudella kokemaan jotain ainutlaatuista: Helsingissä järjestetyt nuorten MM-kisat, jotka päättyivät suomalaisten juhliin. Vuoden takaisista kisoista on pelkästään hyviä muistoja.

– Oli ihan supersiistiä. Vielä, kun pelasimme Helsingissä, halli oli aina täynnä ja tutut katsomossa. Ei sen hienompaa varmaan voi olla, Hintz sanoo.

Kotikisat olivat ainutlaatuinen kokemus, eikä niihin tarvinnut erityistä latausta hakea.

– Niihin peleihin ei todellakaan tarvinnut lisäbuustia mistään. Oli niin hienoa tulla jäällekin, kun halli oli aina täynnä.

MM-kisat ovat iso mahdollisuus varsinkin varausikäisille pelaajille. Hintz oli jo kisoja edeltäneenä kesänä varattu Dallas Starsiin, mutta MM-kisat toivat silti piristystä pelaajan kauteen. Syyskaudella oli syntynyt tehot 1+5, mutta nuorten kisojen jälkeen Hintz teki kevään peleissä vielä tehot 7+7.

– Viime vuoden turnauksesta sai alkuun hirveän itseluottamuksen. Nämä kisat ovat hienoja juttuja ja loistavia kokemuksia, joista saa paljon irti.

Kaksi vuotta sitten Hintz oli mukana nuorten mm-ryhmässä. Kisat pelattiin tämän kauden tapaan Kanadassa.

– Siellä on pieni kaukalo ja kaikki tapahtuu nopeammin. Montrealissa ja Torontossa kiekkokulttuuri on suurta, joten kyllä siellä oli hienoa pelata, Hintz kertoo.

Katsomokulttuurissa on Hintzin mukaan eroa Kanadan ja Suomen välillä.

– Siellä huudetaan pakille heti ylivoimalla, että vedä. Sellaisissa asioissa Kanadassa pidetään enemmän ääntä. Täällä kannustetaan enemmän.

Hallitseva nuorten mestarijoukkue hitsautui nopeasti yhteen. Yhteishengen löytyminen voi joskus lyhyissä turnauksissa olla vaikeampaa kuin seurajoukkueessa, sillä turnauksissa joukkue on vähemmän aikaa yhdessä.

– Meidän joukkueesta melkein kaikki tunsivat ennestään toisensa. Siellä oli niin paljon hyviä kavereita, että oli helppo sopeutua yhteen, varsinkin kun peli kulki, Hintz sanoo.

– Jos Pulju tulee peleille, niin häntä kannattaa katsella.

Suomi on ennakolta helpommassa lohkossa, sillä Venäjä, Yhdysvallat ja isäntämaa Kanada pelaavat Torontossa B-lohkossa. Suomi kohtaa omassa lohkossaan Ruotsin, Tšekin, Tanskan ja Sveitsin. Turnauksissa voi kuitenkin tapahtua yllätyksiä, ja voittojen kerääminen jo ensimmäisestä pelistä lähtien on elintärkeää.

– Voittaminen vaatii sitä, että joukkue pystyy kokoamaan itsensä, jos se on häviöllä. Turnauksessa kuitenkin oikeastaan jokainen peli merkitsee. Siinä ei voi paljon ohi-pelejä tulla, Hintz neuvoo.

Viime kisojen mestari uskoo Suomen mahdollisuuksiin tänäkin vuonna.

– Suomelle tulee taas loistava joukkue, ei muuta kuin menee puolustamaan voittoa.

Hintzillä on selvä näkemys siihen, ketä suomalaista kisoissa kannattaa seurata.

– Jos Pulju tulee peleille, niin häntä kannattaa katsella. Pulju laittaa laattaa reppuun, jos paikka tulee.

» Lähetä palautetta toimitukselle