"Nopeammin, nopeammin, nopeammin" - Westerlundkin luottaa Tihonovin oppeihin

KHL / Haastattelu
Tihonov on yksi suurimmista jääkiekon kehittäjistä.
Kuva © Gabriel Polsky
Viktor Tihonovin valmennusura ampaisi vauhtiin Latviassa ja kehittyi huippuunsa Moskovassa. Legendan vaikutus heijastuu voimakkaasti myös nykypäivän jääkiekkoon. Yksi Erkka Westerlundin valmennuksen kulmakivistä on suoraan Tihonovilta.

84-vuotiaana menehtynyt Viktor Tihonov oli yksi jääkiekon suurimmista vaikuttajista. Hänen vaikutuspiirinsä ulottuu myös nykypäivään.

− Tihonov oli ensimmäinen valmentaja, joka toi jääkiekkoon neljä hyökkäysketjua, kertoo Riian Dinamon päävalmentaja Artis Abols.

Tihonov vietti valmentajauransa alussa kaikkiaan kahdeksan vuotta Riiassa ennen siirtymistään Moskovan TsSKA:n valmentajaksi.

− Hän toi jääkiekon Latviaan jo 60-luvulla ja rakensi entisen Riian Dinamon joukkueen. Nykyinen joukkue kasattiin uudestaan KHL:n alkaessa vuonna 2008.

Jokereiden logistiikkapäällikkö Vesa Vilkkula tunsi Tihonovin henkilökohtaisesti, sillä hän toimi 2000-luvun alussa Finnairin Moskovan toimistossa, joka oli Venäjän Superliigan aikaan Moskovan TsSKA:n ainoa sponsori.

− Tihonov on legenda. Aina hänen ympärillään pyöri paljon ihmisiä. Hän oli aikoinaan vieraanamme Helsingissä ja sanoi, että tuskinpa näin vanhaa miestä enää maajoukkueen valmennukseen halutaan. Ei mennyt kuin muutama päivä, ja hänet nimitettiin vielä kerran Venäjän päävalmentajaksi, Vilkkula kertoo.

Myös Westerlund nojaa Tihonovin oppeihin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Westerlundin kivijalka suoraan Tihonovilta

Erkka Westerlund pitää Tihonovia yhtenä itänaapurimme jääkiekon suurimmista kehittäjistä.

− Hän on ollut yksi tärkeimmistä vaikuttajista siinä, että Neuvostoliitto ja venäläinen jääkiekko nousi vahvimpiin aikoihinsa. Hän vaikutti useaan huippusukupolveen sikäläisessä kiekossa. Petrov, Harlamov, Mihailov, Larionov. Krutov, Makarov, Bykov, Westerlund luettelee Tihonovin alaisuudessa pelanneita nimiä.

− Näissä ikäluokissa ja sukupolvissa peli oli todella luovaa sekä samaan aikaan kurinalaista. Luovuus on säilynyt, mutta kurinalaisuus hiipunut. Siloin kaksi asiaa yhdistyivät hyvin, Westerlund jatkaa.

80-luvun alussa Westerlund oli nuori valmentaja, johon Tihonovin ajatukset tekivät vaikutuksen.

− Johtamisen suhteen olen eri koulukunnan edustaja, mutta pelin kehittäjänä hän oli uskomaton.

Westerlundin oman valmennusfilosofian yksi kulmakivistä on poimittu suoraan Tihonovin opeista.

− 80-luvulta muistan yhden koko sivun artikkelin, joka käsitteli Tihonovin näkökulmaa pelin kehittymisestä tulevina vuosikymmeninä. Se oli hyvin yksinkertainen: "nopeammin, nopeammin, nopeammin". Jo silloin ymmärsin, ettei hän tarkoita fyysistä nopeutta, vaan ajatuksen ja yhteistyön nopeutta sekä laaja-alaista pelin nopeutumista.

− Se on yksi oman valmennusfilosofiani kulmakiviä.

Westerlund arvelee, että suomalaiseen kiekkoon Tihonovin opit tulivat Vladimir Jursinovin kautta.

− Jursinov oli se sanansaattaja Suomen suuntaan. He (Tihonov ja Jursinov) ovat tehneet ymmärtääkseni pitkään yhteistyötä. Ettei olisi jopa niin, että Jursinov olisi ollut Tihonovin valmennuksessakin, Westerlund arvelee.

− Kyllä niitä asioita on "Jursin" kautta juurtunut paljon suomalaiseen kiekkoon.

Westerlund on myös tavannut Tihonovin, mutta sen suurempaa ystävyyttä siitä ei syntynyt.

− Olen tavannut, hän oli hieman vaikeasti lähestyttävä. Nuorempana valmentajana jossain turnauksessa Kanadassa keskustelin hänen kanssaan, mutta ei siitä sellaista syvempää tuttavuutta syntynyt.

Tihonovin muistoa kunnioitetaan ennen Jokereiden ja Dinamo Riian ottelua minuutin hiljaisella hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle