TPS - JUK
KAL - HPK
KOO - SPO
KÄR - ÄSS
LUK - ILV
TAP - JYP
FLA - TOR 2.00
CBJ - MTL 2.00
WSH - NYI 2.30
CAR - OTT 2.30
CGY - DET 4.00
ARI - PIT 4.00
VAN - BUF 5.00
NJD - ANA 20.00
COL - LAK 22.00

A niinkuin Asenne

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Nuorten MM-kisaehdokkaista on tällä kertaa esittelyssä Colorado Avalanchen varaama puolustaja Mikko Viitanen. Päämäärätietoinen Viitanen on kulkenut pitkän tien päästäkseen nuorten MM-kisamiehistöön, pysäkkeinä matkan varrella ovat olleet niin Rajamäki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Helsinki, Chicago, Espoo kuin Mikkelikin.

A niinkuin Alkuvaiheet

Mikon ensimmäiset muistot jääkiekosta ovat 6-7 vuotiaana, jolloin isä rahtasi pojan jouluaattona lähikentälle kokeilemaan pelaamista. Ensimmäiseen joukkueeseensa, Hyvinkään Ahmoihin, Rajamäellä syntynyt Viitanen liittyi paria vuotta myöhemmin yhdeksän vuotiaana. Urheilemisen hän oli aloittanut jo tätä aiemmin, mutta aluksi kiinnostus suuntautui isän taustan vuoksi lähinnä yleisurheiluun, ennenkaikkea heittolajeihin sekä joukkuelajeista jalkapalloon. Varsinaisia esikuvia nuorella urheilijalla ei ollut, mutta Viitasen perheellä oli Jokereiden kausikortti ja he kävivätkin katsomassa Narrijoukkueen pelejä. - Mitä muistan niin Janecky oli silloin parhaimmillaan ja sitä
tuli silloin seurattua, olemme tosin aika eri tyyppisiä pelaajia, Viitanen toteaa huvittuneena ja jatkaa, - ja kun nykyisiä NHL-pelaajia ajattelee niin täytyy sanoa Chris Pronger on aika maaginen puolustaja.

Seuraavat kaudet kuluivat Ahmoissa, mutta kun samanikäinen seurakaveri Miikka Jäske lähti HPK:hon, niin Mikko lähti mukaan testailemaan hämäläisiä kiekkokuvioita. Jotain uutta
Hämeenlinnan reissun seurauksena tuli opittua, sillä siihen asti keskushyökkääjänä pelannut Mikko siirtyi sentteristä puolustajaksi. - Meillä oli pakkipulaa ja minut siirrettin pakiksi. Koutsin mielestä pelasin hyvin ja siitä lähtien sillä paikalla on pelattu aika tauotta. Nykyisin olen vaihdokseen tyytyväinen, sillä tuskinpa minusta olisi tullut uutta johtavaa sentteriä Suomeen. Silloin aikanaan
ajattelin että voihan siinä yhden pelin pelata muttei sen enempää ja faijahan sitä silloin sai selittää että näin on parempi. Hirveä hinku oli tehdä maaleja, siitä kai se silloinen pettymys johtui, muistelee Viitanen vuosien takaista pelipaikan vaihdostaan.

Pitkään Viitanen ei ehtinyt Hämeenlinnassa olla, sillä Jäskeen siirryttyä Keravalle Mikko lähti muutamaa kuukautta myöhemmin Jokerien vanhempiin D-junnuihin. Jokereissa kului kaksi seuraava kautta ja saamisina oli C-junnujen SM-hopea. - Voitettiin runkosarja ja loppuotteluissa tuli Tapparalta kuonoon kolme-nolla. Niiden maalivahti Danielsson pelasi aivan uskomattoman loppusarjan ... myös Jaakko Hagelberg ja Mikko Pukka pelasivat siinä porukassa, mainitsee Viitanen nimeltä silloisia vastustajiaan, joille häviäminen tuntuu vieläkin harmittavan entistä Jokeri-pakkia.

Tullessaan B-juniori-ikään Viitanen palasi takaisin Kerhoon. Pitkään ei kerhoilu tälläkään kertaa kestänyt, sillä vuoden 1998 syksyllä seitsemäntoistavuotiaalla nuorukaisella oli edessä muutto Yhdysvaltoihin, Chicagoon. - Faija oli lukenut Kiekkolehdestä, että Ruotsalaisen Reijo järjestää ECHL-joukkueiden testileirejä Myllypurossa ja menin sinne muutamaksi päiväksi. Siellä oli jenkkivalmentajia, jotka tunsivat Chicago Freezen koutsin ja kysyivät minulta kiinnostaisiko tälläinen mahdollisuus. Totta kai minua kiinnosti ja siinä meni muutama kuukausi ennen saatiin asiat järjestykseen ja sitten lähdettiin. Ei se sen kummosempaa ollut, Viitanen kertailee USA:aan lähtemisen taustoja.

A niinkuin Amerikka

Nuoren miehen nopeaa sopeutumista Jenkkilään helpottivat hyvä englanninkielen taito, mitä oli treenattu mm. Hockey Newsiä lukemalla, sekä reissulle mukaan lähtenyt toinen
suomalaiskiekkoilija Jani Tuppurainen. Ainoa asia mikä ei mennyt suomalaiskiekkoilijoiden ennakkosuunnitelmien mukaan oli koulunkäynti.

- Meidän piti alunperin mennä kouluun, mutta siellä oli paikallisessa high schoolissa ulkomaalaiskiintiö täynnä, joten siinä sitten pelattiin lätkää vuosi. Ei siitä ajasta ole jäänyt mieleen kuin hyviä muistoja. Isäntä, paikallinen kiekkofani, oli loistava ja oli aikaisemminkin majoittanut
jääkiekkoilijoita - ja asuntokin oli jäähalllin vieressä.

Suomalaisen ja amerikkalaisen juniorikiekkolun välillä on eroja niin olosuhteissa kuin käytännön harjoittelussakin. Suomessa joukkueiden taustalla on vapaaehtoisuuteen perustavat junioritoiminnan yllkäpitämiseksi perutetut rekisteröidyt yhdistykset ja käytännössä pelaajien vanhempien rahat ja aktiivisuus. Hallit ovat useinmiten kuntien omistuksessa ja juniorivalmentajat tekevät hommiaan lähinnä kulupohjalta eikä ansaitsemismielessä. Chicago Freezen taustalla oli miljonäärisuku, seuralla oli oma jäähalli sekä täysammattilaiset valmentajat, jotka olivat hallilla aamu kahdeksasta ilta kuuteen.

- Harjoitukset olivat siellä erilaisia, lähinnä kierto-laukaus-takaisin jonoon eli suoraviivaista peliä. Ei mitään suunnanmuutospeliä ja harvemmin mitään pienpelejä, eli lähinnä tekniikkaharjoitteita ei ollut juuri ollenkaan. Paljon luistelua ja laukauksia. Punttiharjoitusten määrä vähän vaihteli, mutta suunnilleen kaksi kertaa viikossa. Punttikoutsi oli hyvä, mutta rajoittava tekijä oli että pelaajista suurin osa ei osannut tehdä monipuolisempia voimaharjoitteita. Suomessa osataan tehdä nämä asiat
paremmin, siellä se oli lähinnä tuollaista penkki-jalkaprässi tyyppistä harjoittelua, kun jätkät eivät
oikein osanneet nostotekniikoita. Kun jätkät osaavat vain tehdä laitteilla voimaa, niin siinä on vaikea tehdä tempauksia, vertailee Viitanen suomalaista ja jenkkiläistä käytännön harjoittelua.

Kysyessäni Mikolta amerikkalaisen juniorivalmentajien valmennustyylistä, mikekeenan vai positive thingking, vastaus tuli nopeasti: - Ei ainakaan mikekeenan, paitsi silloin kuin oltiin hävitty. Meidän päävalmentaja oli pelannut Euroopassa ja tiesi eurooppalaistenkin näkökantoja. Tsemppasi jätkiä koko ajan parempaan suoritukseen, mutta osasi tarpeen tullen antaa negatiivistakin palautetta.

Vastauksen perusteella Freezen valmentaja vastaisi aika hyvin tämän suomalaispelaajan käsitystä hyvästä juniorivalmentajasta: - Sellainen joka yrittää rakentaa kaverille kovan itseluottamuksen positiivisuuden kautta. Tietenkin pitää antaa negatiivistakin palautetta, jos siihen on aihetta. Mutta jos ainut tapa on huutaa ”V***u sää oot p***a!”, niin ei sellaisesta linjasta tule yhtään mitään, itsekkin olen sen huomannut - ei siinä muuta tapahdu kuin pää menee entistä enemmän jumiin.

Chicagossa Viitasella oli kehittymisen kannalta lähes ideaaliset olosuhteet. Asunto lähellä jäähallia,
ohjaajana ammattivalmentajat, käytössä runsaasti aikaa harjoittelemiseen ja omasta takaa löytyi motivaatiota. Viitanen myöntää kehittyneensä USA:n vuoden aikanaan huomattavasti. Varsinkin pohjois-amerikkalaiseen pelityyliin olennaisena osana kuuluvaa fyysistä ja henkistä kovuuttaa tarttui mukaan runsain mitoin.

- Kontaktipeli kehittyi, aluksi sitä ei ollut ollenkaan, mutta sitä varten tehtiin valmentajan johdolla
erikoistreenejä. Kyllä sitä kehittyi joka osa-alueella, koska kävin 3-4 viikossa luistelemassa yksikseni ja treeneilemassa tekniikkajuttuja. Kyllä esim. luistelu ja laukaus paranivat sen vuoden aikana selvästi. 126 jäähyminuuttia, jos oikein muistan, niin ei oikeastaan ole kovin paljon. Siinä oli kaksi tappelua, muutama kymppi ja ottelurangaistuksia. Kyllähän pelityyli muuttui sillä kaudella aika kovaksi. Totta kai eurooppalaiselle haasteita tuli ja kerran vastustajan valmentajakin huuteli
jotakin Eurooppaan palaamisesta, mutta pian ne huomasivat ettei uhoamisella ollut meikäläiseen mitään vaikutusta. Freezen valmentaja sanoi ettei pidä tapella ja joukkueessa oli yksi fighteri, joka lähinnä hoiteli ne hommat. ”Paikallisotteluissa”, peleissä lähellä olevaa joukkuetta vastaan , kummankin joukkueen fighterit tappelivat aina itsensä ottelusta pihalle.

Pelit NAHL:ssä (North American Hockey Leaguessa) menivät senverran hyvin, että isokokoinen (193 cm, 100 kg) suomalainen herätti sarjaa seuraavien Kanadan junioriliigojen kykyjenetsijöiden huomion. OHL:ssä pelaavan Windsor Spitfiresin skoutit olivat kiinnostuneita
hankkimaan pohjoiseurooppalaisen joukkueeseensa, mutta lopulta päätyivätkin varaamaan vuoden 2000 CHL:n Import Draftissa Viitasta vuotta vanhemman sveitsiläisen Timo Helblingin (Nashvillen varaus kesältä 1999) ja Avalanchen varaaman venäläisen Sergei Soinin. Näistä kahdesta pelaajasta Helbling pelasi Spitfiresissa yhden suhteellisen hyvän kauden, mutta Soin ei ole vielä siirtynyt Venäjältä minnekkään. Import Draftissa Kanadan kolmen ylimmän junioriliigan, OHL:n, WHL:n ja QMHJL:n, joukkueet varaavat eurooppalaisia nuoria, joiden he uskovat olevan kiinnostuneita pelaamaan Kanadan juniorisarjoissa kotimaansa sarjojen sijaan. Eurooppalainen nuori ei voi pelata näissä CHL:n sarjoissa, jollei häntä ole ensiksi varattu Import Draftissa. Koska Viitasta ei vastoin
pelaajan odotuksia varattu CHL:ään, niin hän päätti palata takaisin Suomeen.

A niinkuin Ahmat

Suomessa tilanne oli pelaajan kannalta hieman hankala, koska mikään junioriseura ei osoittanut aktiivista kiinnostusta paluumuuttajan hankkimiseen. HPK:n A-junnuja valmentanut Timo Lehkonen oli kuitenkin periaatteessa valmis antamaan Viitaselle harjoittelu- ja näyttöpaikan. Mutta toisin kävi; - Kerholla oli periaatteessa paperit ja alunperin tarkoituksena olikin, että olisin mennyt
takaisin Hämeenlinnaan. Mutta Hiltusen Jari kysyi Ahmoihin mukaan ja halusin katsoa sen kortin, kertoilee Viitanen rauhalliseen tyyliinsä. Mestis-kortin katsomista ei Viitasen ole tarvinnut myöhemmin katua. Useampia seuroja kiertäneelle pelaajalle hankalaan kasvattajaseurakysymykseen Viitanen vastaakin: - Vaikeahan sitä sanoa mikä se kasvattajaseura, mutta kyllä pidän Ahmoja kasvattajaseuranani. Aloitin pelaamisen Ahmoissa ja viime kaudella he antoivat minulle mahdollisuuden kun tulin aivan puskista takaisin Suomeen - aika paljon olen
velkaa sille ryhmälle.

Tulokaskausi Mestiksessä meni Viitaselta käytännössä nappiin ja yhtenä palkintona kauden päätteeksi oli liigasopimus Espoon Bluesiin. Mikko on itsekin Mestis-kauteensa vähintäänkin tyytyväinen: - Ei siinä kovin tyytymätön voi olla; pelaa yhden kauden siinä ja saa muutamalta SM-liigajoukkueelta sopimustarjouksen ja varataan Stanley Cupin voittaneeseen joukkueeseen ... ei
se kovin huono kausi voinut olla. Siitä pisteestä mistä lähdettiin siihen pisteeseen mihin tultiin, niin oli se ihan hyvä kehityskaari, mutta kyllä siinä töitäkin sai tehdä ... aika monta tuntia siellä hallilla vietettiin, mutta kyllä niitä työtunteja sai sitten takaisinkin.

Välillä lähes kolmekymmentä minuuttia ottelussa pelannut nuori mies herätti myös Jääkiekkoliiton valmentajien huomion. Pohjolaleiri-ikäisenä, eli nuoremmissa C-junioreissa, Mikkoa ei oltu valittu omaan alueensa joukkueeseen, vaan hän oli ollut joukkueessa varamiehenä ja näin ollen jäänyt sivuun Jääkiekkoliiton maajoukkueputkesta. Nyt hyvät esitykset Mestiksessä poikivat kutsun 19-vuotiaiden maajoukkueleirille Turkuun, jossa pelatut ensimmäiset maaottelut ovat jääneet
Viitaselle mieleen melkeinpä tähänastisen uran kohokohtana. Oman uransa kannalta hän pitääkin maajoukkueeseen pääsemistä jopa ratkaisevan tärkeänä asiana. - Omalta osalta se on iso juttu - maajoukkueeseen kootaan yhteen ikäryhmän paras joukkue. Ainahan kun pääsee edustamaan, niin
onhan se hieno homma. Jos en olisi päässyt viime vuonna mukaan 19-vuotiaiden maajoukkueen mukaan viime vuonna, niin tuskin olisin tässä. Kun pääsee mukaan maajoukkueeseen, niin
katsomassa on liigajoukkueiden edustajia, liigavalmentajia ja NHL-skoutteja.

Tämä kausi ei ole sujunut yhtä hyvissä merkeissä kuin viime kausi. Kesällä tullut nivusrevähdys pakotti Viitasta pitämään kolmen viikon tauon omatoimisella harjoitusjaksolta. Nuorten maajoukkueen elokuussa järjestämällä USA:n matkalla (Hockey Summer Challange-turnaus) tilanne näytti vielä hyvältä. Mikko pitääkin tätä neljä USA:n ja Suomen välistä peliä käsittänyttä
ottelusarjaa pelillisesti tähän astisen maaottelu-uransa parhaana suorituksena. - Kyllä huomasi että on aikaisemminkin pelannut pienessä kaukolossa, nautin kontaktipelistä ja siitä nopeudesta, Mikko totesi elokuun alkupuolella järjestetystä reissusta.

A niinkuin A-nuoret

Suomen paluun jälkeen jatkoa ei sujunutkaan enää yhtä hyvin. Blues-paidassa ei tullut harjoituspeleissä onnistumisia ja pelaajan omasta mielestä itseluottamus ja kiekollinen peli oli ottivat selvästi takapakkia viime kauden lopun tilanteesta. Miesten SM-liigan alkaessa Viitanen määrättiin Bluesin A-nuorten joukkueen mukaan. Vaikka nuorten peleissä itseluottamus alkoikin kohentua, niin kynnys liigajoukkueseen siirtymiseen tuntui yhä liian korkealta. A-nuorten pelit olivat jo yhden kauden Mestiksessä pelanneen Viitasen mielestä hänen ikäiselleen pelaajalle kehittymisen kannalta ehkä liian helppoja.

- Kyllä erot A-nuorten ja Mestiksen välillä on lähes kaikilla osa-alueilla selvät. A-nuorissa pelaaminen on paljon summittaisempaa. Nuorten SM-sarja on hyvä paikka -84- ja -85 syntyneille, mutta jos on -82 syntynyt tai -83 syntynyt niin ei se välttämättä ole enää oikea paikka pelata. Eihän sitä kovin moni myönnä, mutta kyllä tempoero on melko kova ja samoin ero fyysisessä pelissä. Liigan ja Mestiksen välillä on iso voimaero ja niin on Mestiksen ja nuorten sarjan välillä - ei välttämättä punttisalitulosten osalta vaan nimenomaan tilannevoiman suhteen ... kyllä miesten pelit on aina miesten pelejä.

Pelattuaan seitsemän ottelua nuorten SM-sarjassa Viitanen siirtyi muutoksia kokeneesta Blues-organisaatiosta takaisin Mestikseen. Uusi joukkue ei kuitenkaan ollut Hyvinkään Ahmat, vaan nuorten maajoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Risto Dufvan johtama Mikkelin Jukurit. Siirtyminen pelaajan kotiseudulta, pääkaupunkiseudulta, Itä-Suomeen oli pelaajan kehittymisen kannalta onnistunut veto.

- Kyllähän A-nuorissa kiekollinen itseluottamus nousi, mutta edelleenkin tunsi olonsa epävarmaksi mennessään liigajoukkueeseen mukaan. Nyt kun täällä Mikkelissä päässyt pelaamaan hyvin ja vastuutakin on tullut, niin on huomannut että itseluottamus kiekollisessa pelissä on noussut aika paljon - vaikkei isoja onnistumisia olekaan hirvesti tullut. Ja muutenkin olotila on parantunut selvästi.

Selvänä osoituksena itseluottamuksen palautumisesta oli Viitasen valinta parhaaksi pakiksi Continental Cupin välieräturnauksessa Oslossa. Myös nuorukaisen pelaajaoikeudet omistavan Bluesin luottamus näyttää kasvaneen, vaikkei kutsua takaisin Espooseen/SM-liigaan ole ainakaan vielä tullut.

A niinkuin Avalanche

Viime juhannuksena, kesäkuun 24. päivänä, toteutui yksi Mikko Viitasen haaveista kun Stanley Cup-mestari varasi nuoren pelaajaoikeudet draftin viidennellä kierroksella numerolla 149. Kuten kaikki nuoret jääkiekkoilijat Mikko haaveili NHL:stä lapsena, mutta realistiseksi vaihtoehdoksi
kiekkoammattilaisuuden itselleen hän näki noin kuusitoista-seitsemäntoista vuotiaana. - Tälläisellä koolla ja motivaatiolla on kyllä mahdollisuudet, se on vaan siitä kiinni että jaksaako tehdä tarpeeksi duunia. Kaikkihan sinne haluaa, mutta harva pääsee, toteaa Viitanen realisesti
NHL-mahdollisuuksistaan, - mutta entisestään on usko vaan vahvistunut varauksen jälkeen.

Avalanchen Euroopan kykyjenetsijä Joni Lehto oli haastatellut Mikkoa joitakin viikkoja ennen varaustilaisuutta ja muuta muukin skoutti oli soitellut valmentajalle ja kysellyt mikä Viitanen oikein on miehiään. Pientä yhteydenottoa oli tullut Lehdon lisäksi myöskin toiselta suomalaiselta NHL-skoutilta, mutta mitään tarkkaa tietoa muiden NHL-seurojen kiinnostuksesta ei ollut. Varaustilaisuuden jälkeen yhteydet Denveristä Suomeen ovat olleet kunnossa. - Kesällä lähettiin Avalanchen toimistolta Summer training-”opus”, olisiko siinä ollut pari-kolkyt sivua, kaikenlaisia harjoituksia, nopeuskestävyyttä, jne. Lehdon Joni on on käynyt katsomassa pelejä ja soitellut silloin tällöin ja kysellyt kuulumisia.

Maajoukkueessa Viitasella on samanlainen rooli kuin Mikkelin Jukureissakin eli varmistava pakki, joka pelaa hyökkävän puolustajan parina. - Tarkoituksena on heti panna kiekko omasta päästä liikkeelle ja antaa koko ajan kontaktia kulmissa ja maalilla ja sitä kautta auttaa joukkuetta, tiivistää Viitanen tehtäviänsä varmistavana puolustajana. Aiemmin hän on pelannut pääasiassa oikeana pakkina, mutta tällä kaudella siirtynyt - tai oikeastaan siirretty - pelaamaan vasemmalla puolella. Omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan pelaajana Viitanen on varsin vaitelias: - Kehittämiseen varaa on vielä joka osa-alueella, joka päivä pitää tehdä töitä. Vahvuutena on ehkä se ettei ole varsinaisesti mitään sellaista osa-aluetta, joka olisi heikompi kuin muut ... tasaisuus. No ehkä sen voi sanoa, että tämän kokoiseksi jätkäksi on suht hyvä liike.

Tärkeitä näyttöpaikkoja Pohjois-Amerikkaan halajaville nuorille pelaajille ovat nuorten maajoukkueturnaukset. Viitanen onkin päässyt osallistumaan kaikki kolmeen nuorten
maajoukkueen tänä vuonna järjestämään harjoitusturnaukseen eli Lake Placidin matkalle, Viiden maan turnaukseen Tsekeissä ja Suomessa pelattuun Neljän maan turnaukseen. Pelaajan epäonneksi vasempaan polveen iski rasitusvamma vähän ennen tärkeää Neljän maan turnausta. Reisilihaksen
kiinnityskohdassa ollut vamma ärtyi ennen Vaasan leiriä, niin pahaksi ettei Mikko pystynyt pelaamaan kaikkia Jukuri-pelejä ennen turnausta. Neljän maan turnaus onnistui teippauksen avulla, mutta nuorukainen ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa pelaamissaan otteluissa, eikä
yhteispeli pakkipari Topi Jaakolan kanssa toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.

- Ei se mikään nappiturnaus ollut, olo oli pettynyt turnauksen jälkeen, kun siihen oli kuitenkin panostanut paljon. En tiedä menikö homma yli vai mikä oli, mutta pääsin omalle tasolleni vain hetkittäin. Vähän hassulta tuntui, että ylivoimalla peli kulki. Ei sitä polvenkaan syyksi voi laittaa, koska ei se haitannut kuin välillä. Niinhän se on että jollei peli lähde heti kulkemaan, niin se on silloin vaikeeta. Oltiin Topin kämppikset ja kyllä huoneessa välillä pähkäiltiin mikä tässä oikein on kun ei peli oikein kulje. Paljon tuli sellasia ihan perusjuttuja, joskus sitä vaikea lähteä sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa ei ole koskaan ennen pelannut, Viitanen kertoo tunnelmistaan Neljän maan turnauksessa ja jatkaa terveystilanteestaan, - Onneksi vamma on nyt jo paranemaan päin, välillä se kipeytyy, mutta kyllä sillä pystyy pelaamaan ... mutta luisteluahan sehän vähän haittaa.

Nuoren pelaajan tärkeimpiä, jollei peräti tärkein, yksittäinen näyttöpaikka on perinteisesti vuodenvaihteessa järjestettävä nuorten MM-turnaus. Muiden maajoukkuerinkiin kuuluvien nuorten tavoin Hradec Kralovessa ja Pardubicessä järjestettävät MM-kisat ovat Viitaselle yksi kauden päätavoitesta. Tulevista vastustajista Viitaselle mieluisin olisi eri alkulohkossa kuin Suomi pelaava USA. Juuri nimetyn Yhdysvaltain juniorimaajoukkueen maalivahtina tulee olemaan Viitasen vanha joukkuekaveri Jason Bacashihua. Bacashihua on Dallasin ensimmäisen kierroksen varaus viime
kesältä ja tehnyt Starsien kanssa jo ammattilaissopimuksen. Tällä hetkellä Jason pelaa Plymouth Whalersin joukkueessa Kanadan junioriliigassa OHL:ssä. - Olisi melkein uran tähtihetki, jos joskus pääsisi pistään laatan sisään Bacashihualle, naureskelee Viitanen ja toteaa muista
suosikkijoukkueista, - myös Kanada olisi sellainen joukkue, jonka haluaisin kohdata. Seuratasolla ei ole mitään erityisiä suosikkeja.

A niinkuin AHL?

Tarkkoja suunnitelmia tämän kauden jälkeiselle ajalle Viitaselle ei ole. Tavoitteena on pelata tämä kausi niin hyvin, että Denverin suunnasta tulisi kevään tai kesän aikana sopimustarjous. Toisin kuin suurin osa nuorista suomalaiskiekkoilijoista, niin Mikko olisi yhtäläisen sopimustarjouksen tullessa valmis lähtemään AHL:ään mielummin kuin SM-liigaan. - Ehdottomasti AHL:ä, ihan kirkkaasti, Viitanen vakuuttaa, - Jos pelit menee hyvin ja kysytään sinne suuntaan, niin kyllä minulla on sellainen luonteenlaatu, ettei siinä jäädä toista mahdollisuutta odoteta vaan lähdetään heti. Mitä Jonilta on kuullut niin Hersheyssä on huippujätkiä valmentamassa, kokeneita NHL-jätkiä. Suomalaisittain harvinaista valintaa arvioidessa pitää muistaa Viitasen tausta, sillä hänellä on Chicagon-vuotensa ja pelityylinsä ansiosta selvästi paremmat edelletykset sopeutua farmikiekkoiluun kuin yleensä nuorilla suomalaisilla kiekkoilijoilla.

Ehkei Coloradonkaan kannaltakaan sopimuksen tarjoaminen olisi huonoin mahdollinen ratkaisu, sillä Hersheyssä ei ole kokoonpanossa kuin kolme-neljä nuorehkoa puolustajaa. Heti varaamisensa jälkeen vuonna 1999 AHL:ään siirtynyt ruotsalainen Sanny Lindström (s. -79) on kärsinyt koko ammattilaisuransa ajan loukkaantumisista eikä ole tällä kaudella päässyt pelaamaan Bearseissa, yliopistokiekkoilun kautta tullut Matt Scorsune (s. -77) on ollut useassa tämän kauden ottelussa katsomon puolella ja vuoden 1999 nuorten MM-kisojen paras puolustaja Alexander Riazantsev (s. -80) on ollut Scorsunen tavoin viime peleissä useinmiten ”terve raaputus”. Tätä varsin vähäiselle peliajalle jäänyttä kolmikkoa lukuunottamatta Hershey Bearsien puolustus koostuu AHL- ja IHL-veteraaneista, joista nuorisoa
voidaan sanoa edustavan ainoastaan kovaotteinen Jeff Paul (s. -78).

Myös jääkiekkoilun ulkopuolisen elämän suhteen Viitasen tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä selkiintymättä. Hänellä on armeija käymättä eikä opiskelupaikan saaminenkaan ole tämän hetken tavoitteissa päällimmäisenä. Ajatuksissa on kuitenkin mielikuva jääkiekkouran jälkeisestä
toiminnasta, - Myöhemmin kiinnostaisi ammatti liikunnan parista, ehkä liikunnan-ohjaaja tai juniorivalmentaja. Olisi hienoa joskus kolmivitosena-nelikymppisenä alkaa valmentaa 16-18 vuotiaita jätkiä.

Nuoreksi suomalaiseksi urheilijaksi harvinaisen selkeäsanaisena ja johdonmukaisena Viitanen jätti
haastattelussa itsestään positiivisen vaikutelman. Vaikutelman, josta päällimmäisenä minun mieleen tuli sana Asenne. Voi olla ettei tästä nuoresta miehestä koskaan tule NHL-kiekkoilijaa, mutta siitä olen varma Asenteen puuttumiseen NHL-unelma ei tule kaatumaan. Miten se
suomalainen sananlasku menikään - kova tahto vie vaikka läpi harmaan kiven. No en nyt ihan sitä usko että tahto vie miehen läpi kiven, mutta uskon että Asenne vie Viitasen aina NHL:ään asti - aivan kuten vei aikanaan Petteri Lehdonkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle