Nieminen mukana rakentamassa Tapparan tulevaisuutta

LIIGA, NHL, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jo alustavan sopimuksen julkistamista seuraavana päivänä oli Stanley Cup-voittaja Ville Nieminen mukana Tapparan ensimmäisissä jääharjoituksissa Lempäälän jäähallissa. Katsomoon ei voinut miehestä erehtyä, tuttu virnistys paistoi, mutta muuten Nieminen teki nöyrästi töitä kuin kuka tahansa muu pelaaja.

– Jätkät on tosi hyvässä kunnossa ja jäälläkin mentiin niin kovaa, että tässä saa tehdä täyden työn, että pysyy mukana kun muutenkin kesäharjoittelu ei ole ollut tyydyttävää. On hyvä päästä jo tässä vaiheessa mukaan Tapparan treeneihin ja alkaa hitsata joukkuetta yhteen, Nieminen summasi harjoittelujakson jälkeen.

haastattelu:

Tappara valmiimpi kuin vuosi sitten
[lue lisää]

Viime kausi päättyi Niemisen NHL-uran ensimmäiseen pudotuspelisarjatappioon ja katkerimmassa mahdollisessa tilanteessa, finaaleissa. Se ei kuitenkaan ole syy huonosti menneeseen kesäharjoituskauteen.

– Ei se pettymyksestä johdu. Oli vain niin pitkä kausi, kolmetoista kuukautta pitkä. Aloitin viime kesänä toukokuussa kesäharjoittelun heti kun selvisi, etten pääse kisajoukkueeseen. Siitä saakka mennyt lujaa, niin totta kai se seinä tulee vastaan, kun heittää viikoksi lomalle. Sen jälkeen menee muutama viikko, että pääsee taas kunnolla käyntiin. Hyvä World Cupia ja liigaa ajatellen, että pääsee näin ajoissa jäälle.

Niemisellä on myös oma erityisohjelma, sillä siinä missä muut hoitivat loppuverryttelyn omatoimisesti, Ville suuntaisi yleisurheilukentälle voimavalmentaja Jaakko Kailajärven kanssa hyppimään pienten aitojen yli. Vaikka Nieminen onkin perustappara, ei hän ole aiemmin NHL-vuosinaan harjoitellut Tapparan mukana.

– NHL-pelaajan etu on aina ollut, että on saanut olla kesän omillaan. Nämä jätkät on tietysti paljon paremmassa kunnossa tällä hetkellä, mutta kausi on pitkä. Periaatteessa pelit alkaa vasta joulun jälkeen, muistuttaa pudotuspelipelaajan leiman otsaansa saanut Nieminen.

Nuori ja nälkäinen Tappara kiinnostaa

Vaikka Nieminen on Stanley Cup-voittaja ja pelasi keväällä hyvät pudotuspelit, ei kyselijöitä miehen itsensä mukaan muita ollut. Ja vaikka olisi ollut, valinta oli helppo.

– Hyvään tilanteeseen tulen, Tapparan joukkue on nuori, nälkäinen ja lahjakas. Tällainen tilanne sopii mainiosti. Monella pelaajalla on todistettavaa ja näytettävää ja päästävä seuraavalle tasolle.

Myös Tapparan osalta tilanteeseen ollaan erittäin tyytyväisiä.

– Kuka tahansa valmentaja ottaa mielellään ammatikseen Pohjois-Amerikassa pelaavia joukkueeseen mukaan. Me halutaan panostaa ja painottaa tapparalaisuutta, ja meidän omat pelaajat ovat ensisijaisesti niitä joita tänne haluamme, kertoi Tapparan päävalmentaja Mika Saarinen.

– Hienoa, että Ville teki ratkaisun jo näin hyvissä ajoin, hänelle on tietysti tärkeää, että pääsee harjoittelemaan hyvissä ajoin jo World Cupia ajatellen.

artikkeli:

Tappara avausjäillä
[lue lisää]

Kuuden vuoden tauon jälkeen pelattava World Cup starttaa käyntiin elokuun lopussa ja Ville Nieminen on mukana siinä joukkueessa, rooli on kuitenkin vielä vähän hämärän peitossa.

– Ei ole mitään puhuttu, mutta ensi viikolla on palaveri ja siellä pitäisi asioiden selkeytyä.

World Cupin jälkeen uhkaa NHL:n työsulku ja sen kestosta on esitetty useanlaisia arvioita. Täyttä varmuutta koko työsulun alkamisestakaan ei ole.

– Kyllä se varmuudella alkaa, mutta itse luulisin, että jo jouluna pelataan NHL:ää. Omistajien on pakko taipua, Nieminen mietiskelee.

– Nyt tuntuu, ettei NHL:n asioiden selviämisellä kyllä ole edes kiirettä, haluan olla mukana Tapparan tulevaisuuden rakentamisessa.

Tapparassa ollaan varauduttu siihen, että koko työsulkua ei tule ja Ville Niemistä ei nähdä kirvesrinnoissa.

– Me ei mietitä Villelle mitään roolia, ennen kuin työsulusta päätetään. Villen varaan ei mitään lasketa ja joukkuetta ei sen mukaan rakenneta. Jos työsulku tulee, me ei tiedetä kauanko se kestää, niin kyllä me rakennetaan joukkue niiden pelaajien varaan jotka pelaavat täällä koko kauden, Saarinen toteaa viisaasti.

Jonkin verran on myös spekuloitu sillä, millainen vaikutus kesken kauden takaisin NHL.ään suunnistavilla tähdillä on joukkueen pelaamiseen.

– Ainahan siinä on se varjopuoli, mutta me ollaan Ville kohdalla täysin vakuuttuneita siitä, että hänen kohdallaan jää positiivinen varjo vaikka hän jättäisi meidät viikon kuluttua.

Tavalliselle katsojalle saattaa muodostua kuva, että NHL on automaattisesti autuus ja että sieltä tulevat pelaajat takovat SM-liigassa hullun lailla pisteitä.

– Ei tässä ketään ruveta ajamaan ominaisuuksiaan vastaan, ja jokainen pelaa omilla vahvuuksillaan. Kaikki tietävät Villen vahvuudet, toppuuttelee Saarinen hätäisimpiä.

Nieminen lähti kiertämään Pohjois-Amerikkaa kesällä 1997 ja vaihtuvuus on ollut sitä luokkaa, että tuttuja naamoja ovat vain Janne Ojanen ja huoltaja Jarmo ”Pämi” Männistö.

– Ei ole kopissa paljoa tamperetta puhuvia, mutta se on sitä. Valitettavaahan se on, mutta tärkeintä on se, että paljon on noussut poikia omista A-junioreista, joilla on edessä hyvä tulevaisuus jos vain osaavat ottaa sen seuraavan askeleen.

Tapparan kasvattina Niemiselle ”rakas” on myös paikallisvastustaja Ilves. SM-liiga starttaa käyntiin 16. syyskuuta, vain pari päivää World Cup-finaalin jälkeen. Eli jos Suomi tiensä niihin kinkereihin selvittää, ei Niemistä nähdä sarjan ensimmäisessä paikalliskamppailussa.

– Kyllä World Cup-finaalin voittaminen on tärkeämpää, voitosta tässä pelataan. Kakkossija on tuntematon käsite.

» Lähetä palautetta toimitukselle